Urheilu

Isän ja pojan raviretki Turkuun – molemmat kisaavat Kuninkuusraveissa

Juha Länsimäki ohjastaa kuninkuuskisassa ja hänen poikansa Jonny kuningatarkilvassa.

Seinäjoella varttuneet Juha ja Jonny Länsimäki saivat viime viikolla aihetta iloon, kun Kuninkuusravien päätoimikunta valitsi kaksitoista oritta ja kaksitoista tammaa tänä viikonloppuna Turussa järjestettävään suomenhevosten kauden päätapahtumaan.

Juha Länsimäki, 54, nähdään Metsämäen radalla A. T. Viskun ohjastajana, ja hänen poikansa Jonny, 21, tavoittelee menestystä kuningatarkilpailussa Ryti-Tytön rattailla.

”Isänä tunnen suurta ylpeyttä, kun poikakin pääsi mukaan pääkilpailuun ja elämään suomenhevosihmisen unelmaa”, sanoo Juha Länsimäki.

Matka tämänvuotiseen kilpailuun on isälle ja pojalle todellinen raviretki. Juha Länsimäki suuntaa Seinäjoelta Turkuun, mutta Jonny Länsimäelle matkaa kertyy huomattavasti enemmän.

Torniossa nykyään asuva Jonny Länsimäki nousi perjantaiaamuna autoon ja saapui kilpailupaikalle vasta alkuillasta.

Hevosmiehet tunnetaan siitä, että kilometrejä kertyy reippaasti, kun matkat taittuvat viikoittain radalta toiselle.

”Jos Tornion rata jätetään laskuista pois, lyhin kilpailumatka on Ruotsin Bodeniin tai Rovaniemelle”, naurahtaa Jonny Länsimäki.

Torniolainen hevosmies ajaa Kuninkuusraveissa ensimmäistä kertaa.

”Fiilikset ovat hyvät. Yksi haaveistani on nyt toteutunut, kun pääsin mukaan. Ryti-Tyttö on hyvä ja rauhallinen hevonen. Se ei tuhlaa energiaa turhaan painamiseen.”

Ravikuningattaren tittelistä kilpailee peräti kuusi ensikertalaista. Hallitseva ravikuningatar on Matti Nisosen ohjastama Saaga S.

”Jos Saaga S on samanlainen kuin ennenkin, sille ei kukaan mahda mitään. Meidän tavoitteenamme on päästä kokonaiskilpailussa puolivälin paikkeille. Vauhtikestävyys on Ryti-Tytön valtti. Parhaiten sille sopii pitkä päätösmatka”, arvioi Jonny Länsimäki.

Pitkän linjan hevosmies Juha Länsimäki kilpailee Kuninkuusraveissa toista kertaa. Ikimuistoinen debyytti oli Porissa 1999.

”Hevoseni El Vihuri oli kokonaiskilpailussa neljäs, mutta kukisti päätösmatkalla moninkertaisen ravikuninkaan Vieskerin.”

Länsimäki on voittanut urallaan yli tuhat lähtöä. Yhteistyötä A. T. Viskun kanssa hän on tehnyt vuoden verran.

Ori oli mukana Kuopion Kuninkuusraveissa 2013, mutta loukkasi jalkansa 2014 ja palasi radalle viime vuoden juhannuksena.

”Hevonen on vahva muttei nopea. Se on parhaimmillaan pitkällä matkalla, jolla voi sattua yllättäviäkin käänteitä. Altavastaajana ja haastajana lähdemme kilpailuun”, sanoo Juha Länsimäki.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Maanviljelijäveljesten häkellyttävä taidonnäyte paljastuu lennokkivideolta – yli kahden hehtaarin teoksen pääosassa Patrik Laineen kilpakumppani

  2. 2

    Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

  3. 3

    Tilastoja kumoava ”Tankki” muutti suunnan – Manchester United osuu taas tiuhaan

  4. 4

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  5. 5

    Seurojen taloussotkut syövät urheilijoiden eläketurvaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  2. 2

    Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

  3. 3

    Näin NBA:n supertähden luottomies sai Tony Halmeen itkemään – tutuksi tuli myös pesti Jere Karalahden talonmiehenä

  4. 4

    Taklasi kuin amerikkalaisen jalkapalloilun linjamies – norjalaisen poliisin toiminta pyöräilyn MM-kisoissa kerää ylistystä

  5. 5

    Nico Rosberg tarttui tyylillä Cristiano Ronaldon heittämään haasteeseen ja panee Barack Obaman tiukkaan paikkaan – onnistuisiko sinulta?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  5. 5

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    7. 7

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    8. 8

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    9. 9

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää