Valikko
Urheilu

Ensin maksuongelmia, sitten liian pieni lentokone – Nigerian jalkapallojoukkue saapuu Brasiliaan kuusi tuntia ennen avausotteluaan

Nigerian hallitus auttoi miesten maajoukkuetta pääsemään olympialaisiin ajoissa.

Nigerian jalkapallomaajoukkueen matka Brasiliaan ei ole sujunut helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Ensin joukkue jäi jumiin Atlantan lentokentälle, koska maan urheiluministeriö ei ollut maksanut tilauslentoa. Kun maksuongelmat oli hoidettu, lähtö viivästyi, koska joukkuetta kuljettamaan tarkoitettu kone oli liian pieni.

”Koneen koko ei miellyttänyt pelaajia”, joukkueen tiedottaja Timi Ebikagboro sanoi BBC:lle.

Lopulta joukkueelle saatiin isompi lentokone, joka lähti Yhdysvalloista Atlantan lentokentältä kello 14 Suomen aikaa.

”Nigerian hallitus saapui hätiin”, Ebikagboro kertoi.

Nigerialaiset saapuvat Brasilian Manaukseen vain kuusi tuntia ennen avausotteluaan.

Nigeria kohtaa Japanin olympiajalkapallon B-lohkon ottelussa Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä kello 3. Ottelu pelataan kahden vuoden takaisista MM-kisoista tutulla Arena da Amazônialla Manauksen kaupungissa.

”Tämä on ollut haastavaa, mutta mikä tärkeintä, olemme valmiita ensimmäiseen peliimme.”

Jos nigerialaisjalkapalloilijoiden täytyi johonkin jäädä jumiin, Atlanta oli varmasti mieluisin mahdollinen paikka. Nigeria voitti jalkapallokultaa Atlantan olympialaisissa vuonna 1996.

Olympiamitali Nigerialla on miesten turnauksesta myös vuodelta 2008. Silloin joukkue hävisi loppuottelussa Argentiinalle ja käteen jäi hopeaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Jalkapallo
  • Olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Henri Kontinen ja John Peers taisteluvoittoon Miamissa

  3. 3

    Patrik Laineen Winnipeg hävisi, Teemu Selänne seurasi peliä katsomossa

  4. 4

    Finskistä Sonskin kautta Telskiksi? Sonera-stadionin nimi vaihtuu

  5. 5

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Vettel teki ennätyksen Australian gp:n harjoituksissa – Bottas toinen, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    10. 10

      Maija Karala kerää kotiinsa kalloja ja ottaa talteen jopa auton alle jääneet eläimet – ”Jos sattuu olemaan veitsi mukana, leikkaan pään irti siellä tien varrella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää