Valikko
Urheilu

Ruotsalaistähdellä sama lempinimi kuin Räikkösellä: ”Ihmisenä olen kaikkea muuta kuin kylmä”

Kimi Räikkösen tavoin yhtä ruotsalaista huippu-urheilijaa kutsutaan ”Jäämieheksi”.

Rio de Janeiro.

Ruotsalaisgolfari Henrik Stenson on ollut huippuvireessä ennen golfin olympiaturnausta. Stenson saavutti heinäkuun puolivälissä uransa ensimmäisen arvoturnauksen voiton, kun hän oli paras Open Championshipissä.

Uransa alkupuolella Stenson sai lempinimen Iceman eli Jäämies. F1-mestari Kimi Räikkösellä on sama lempinimi. Suomalaiskuljettajan kohdalla se viittaa hänen kylmähermoisuuteensa, mutta miksi Stensonia kutsutaan Jäämieheksi?

”Sain lempinimen, kun voitin haastajakiertueen vuonna 2000. Voitin Kuubassa pelatun finaalin, vaikka mailani olivat myöhässä. Tuolloin yksi Sky Sportsin tv-kommentaattori kutsui minua Iceman Stensoniksi. Ehkä se johtuu siitä, että näytän hyvähermoiselta”, golfhuippu kertoi Expressen-lehden olympialiitteessä.

”Ihmisenä olen kuitenkin kaikkea muuta kuin kylmä, niin ainakin kaikki läheiseni sanovat. Olen melko arka”, Stenson jatkoi.

Ensi viikolla Stenson jahtaa seuraavaa voittoaan Rio de Janeiron olympialaisissa.

Golf palasi olympialaisten ohjelmaan yli sadan vuoden tauon jälkeen. Olympiaturnaukseen ei saada kaikkia parhaita mukaan, sillä useat maailman kärkipelaajista ovat vetäytyneet kisasta mm. zikavirukseen vedoten.

Stenson puolestaan odottaa turnausta innolla.

”Ikinä ei voi sanoa, että tulen voittamaan, mutta koen, että minulla on hyvät mahdollisuudet. Mukana on vain 60 pelaajaa ja tarjolla kolme mitalia.”

”Mukana on pelaajia, joiden ei kokemuksensa tai pelitaitojensa perusteella pitäisi olla mukana noiden 60 joukossa. Mielestäni voimme tehdä listan 30–40 pelaajasta, jotka ratkaisevat kärkisijat.”

Miesten golfin olympiaturnaus käynnistyy torstaina 11. elokuuta. Kisa huipentuu neljänteen kierrokseen saman viikon sunnuntaina. Turnaus pelataan Rion olympiapuiston kupeeseen rakennetulla uudella kentällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Olympialaiset
  • Golf
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Europelit eivät haittaa enää Klubia – laatua ei ollut riittävästi Eurooppaan

  2. 2

    Klubin eurotaival päättyi kotona – ”Paransimme ensimmäisestä pelistä selvästi”

  3. 3

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  4. 4

    VPS:n yhden maalin voitto ei riittänyt jatkopaikkaan – ”Ottelu oli kova”

  5. 5

    Urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Tilaisuuttaan penkillä odottava HJK-tähti Evans Mensah kasvoi kovissa oloissa – ”Ghanassa kukaan ei käy katsomassa pelejäsi”

  4. 4

    HJK:n eurotaival päättyi – VPS voitti illan ottelunsa, mutta koki saman kohtalon

  5. 5

    14-vuotias Eemil Porvari heitti huiman keihäskaaren – Suomen ikäkausiennätys on nyt yli 70 metriä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Brittitähti Andy Murray keräsi naispelaajien kehut ampumalla alas seksistisen kommentin: ”Kaikki rakastavat Andya”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    7. 7

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää