Urheilu

Sytyttääkö Pelé olympiatulen?

Rio haluaa järjestää näyttävät mutta Lontoota halvemmat avajaiset.

Sambaa? Ehkä Pelé sytyttämässä olympiatulen? Supermalli Gisele Bündchen tiettävästi jossakin roolissa? Brasilian kaikkien aikojen parhaat bileet?

Perjantai-illalla Rion kisajärjestäjät pääsevät ensimmäistä kertaa näyttämään koko maailmalle, mitä Brasilia osaa. Vuorossa on olympialaisten avajaistapahtuma, lähes nelituntinen show, josta on perinteiseen tapaan tihkunut melko niukasti ennakkotietoja medialle.

Avajaisia verrataan aina edeltäviin kisoihin, ja siinä brasilialaisilla on lyötävänään ehkä olympiahistorian kovin suoritus. Lontoossa neljä vuotta sitten Britannia teki kalliin, hauskan ja yllättävän show’n. Se vyörytti häpeilemättä esiin populaarikulttuurin kirjoa David Beckhamista Paul McCartneyn kautta James Bondiin. Kuningatar Elisabeth oli myös mukana.

Niin kallista spektaakkelia Brasilian ei ehkä sovi tehdä. Maa on pahassa taloustaantumassa, ja vaikka avajaisten yksi tarkoitus onkin näyttää kansakunnan hauista ja osoittaa että täältä pesee, ovat puheet olleet varovaisempia.

Yksi Brasilian tapahtuman päävastuullisista, elokuvaohjaaja Fernando Meirelles kertoi uutistoimisto AFP:lle, että budjetti on murto-osa Lontoon 70 miljoonasta eurosta.

Se näkee, joka jaksaa valvoa!

Olympialaisten avajaiset lauantaiaamuna Suomen aikaa kello 1.15–5.00. Yle TV2 näyttää tapahtuman suorana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

  2. 2

    Jokerien teinitähti Tolvanen häikäisi hattutempulla, joka oli jo kauden toinen

  3. 3

    Surkean kauden alun pelanneen HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa

  4. 4

    NFL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Tom Brady sanoi viimein mielipiteensä Trumpista: ”Olen eri mieltä hänen kanssaan. Hänen sanomansa oli hajottavaa.”

  5. 5

    Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  2. 2

    Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi

  3. 3

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  4. 4

    Futisjohtaja muistaa kuinka antoi joulutauolla potkut kaikille SaiPan pelaajille : ”Kysyin pelaajilta haluavatko he kuulla satuja?”

  5. 5

    Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    6. 6

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    7. 7

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    9. 9

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    10. 10

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää