Urheilu

Telinevoimistelija Kirmes täyttää tänä iltana 44 vuoden aukon: ”Siistiä”

Telinevoimistelija ei aio ottaa turhia riskejä kuusiottelussa.

Rio de Janeiro

Suomella on ensi kertaa 44 vuoteen miesvoimistelija olympialaisissa. Oskar Kirmes lunasti keväällä paikan Rioon juuri Riossa.

Hän voimisteli ratkaisevassa kuusiottelun olympiakarsinnassa yhteispisteet 84,999. Suomessa ennen olympialaisia pidetyssä testikisassa hän sai 86 pistettä, mikä loi uskoa tulevaan.

”Kaikki sarjat menivät hyvin, ja vaikeutta lisättiin. Olympiakisaa ei saa miettiä liikaa, muuten se menee pieleen”, Kirmes sanoo.

Kuusiottelun karsinta käydään sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Karsinnan 24 parasta voimistelijaa jatkavat keskiviikon loppukilpailuun.

Jokainen voimistelija voimistelee kaikilla kuudella telineellä: permannolla, hevosella, renkailla, hypyssä, rekillä ja nojapuilla.

Alkukilpailuista jokaisen kuuden telineen kahdeksan parasta voimistelijaa jatkaa telinekohtaisiin finaaleihin.

Kirmeksen vahvuutena on permanto. Sillä hän ei edes tavoittele finaalipaikkaa.

”Se on liian kaukana. Keskityn otteluun ja yritän välttää riskejä”, sanoo Kirmes, joka voimistelee nilkka teipattuna.

”Pikku juttu. Nivelsiteet ovat kipeitä, muttei sillä ole vaikutusta itse suoritukseen.”

Rekillä hän yrittää vaikeaa Kovacs-liikettä, jonka Jani Tanskanen teki voittaessaan maailmanmestaruuden vuonna 1997. ”Yksi irrotus on riski, mutten lähde tekemään mitään hullua”, Kirmes sanoo.

Edellinen miesvoimistelija olympialaisissa oli Mauno Nissinen. Hän oli 12-ottelussa 35:s.

Islannissa syntynyt Kirmes pitää Nissistä yhtenä esikuvanaan, kuten muitakin entisen menestyslajin suomalaisia.

”Perinteet ovat isot. Minun tavoitteeni on tosin vasta Tokiossa 2020.”

Kirmes kertoo saaneensa välikäsien kautta Nissiseltä kannustusta Rioon.

”Siistiä. Nyt vasta tajuaa, että olympiapaikka on iso juttu. Voimistelu alkaa olla taas iso laji Suomessa.”

Oskar Kirmes voimistelee 6-ottelun karsinnan kolmosryhmässä, joka alkaa klo 00.30 sunnuntaina Suomen aikaa.

Oskar Kirmes

 Syntynyt 19.12. 1995 Reykjavíkissa Islannissa.

 170 senttiä, 63 kiloa.

 Telinevoimistelija.

 Seura Espoon Telinetaiturit, asuu Nöykkiössä.

 Suomen maajoukkueessa 2013 lähtien, Ruotsin maajoukkueessa 2007–2013.

 Valmentaja isä Mati Kirmes.

 Suosikkitelineet permanto ja rekki.

 Parhaat saavutukset miesten kuusiottelun EM-kisoissa 17. sija ja MM-kisoissa 61. sija. Ljubljanan maailmancupin kisan permannon 2. sija.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Telinevoimistelu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  4. 4

    Rallin MM-sarjaa johtava Thierry Neuville keskeytti Saksan rallin

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  4. 4

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    9. 9

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    10. 10

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Perussuomalaisten Leena Meri vaatii hallitusta toimimaan sen puolesta, että Välimeri suljetaan laittomalta siirtolaisuudelta
    3. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    4. Helsinkiläispari löysi asunnolleen ostajan, vaikka edessä oli kallis putkiremontti – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    5. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    6. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti vaikutti vähän ennalta arvattavalta, mutta oli käytännössä järisyttävä
    7. Neuvolat ovat auttaneet lapsia yli sata vuotta
    8. Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”
    9. Tekeytyikö runoilija Ezra Pound hulluksi välttyäkseen kuolemantuomiolta? Seurauksena oli 13 vuotta mielisairaalassa
    10. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    11. Alastair Reynoldsin vetävä seikkailu tarjoaa avaruuspiraatteja, aurinkolaivoja ja vauhdikasta menoa
    12. Näytä lisää