Valikko
Urheilu

Susijengi kaatoi Saksan – ratkaisija yllätti jopa valmentajan

Koripallon 21-vuotias Suomen mestari teki ensimmäiset pisteensä vasta viidennessä maaottelussaan.

Koripalloilija Alexander Madsen yllätti monta ihmistä Helsingin Hartwall-areenassa. Yksi yllättyneistä oli maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

”Jos Madsen harjoittelisi yhtä hyvin kuin hän pelaa, hänestä voisi tulla ihan kunnollinen pelaaja”, Dettmann heitti hymyssä suin.

Suomi oli juuri voittanut harjoitusmaaottelussa Saksan seitsemällä pisteellä. Kouvoissa upean liigakauden pelannut 21-vuotias Madsen oli toisella puoliskolla täysin omassa luokassaan kentällä.

Ensimmäisellä puoliskolla Madsen teki vajaassa kolmessa minuutissa neljä pistettä. Toisella puoliskolla pisteitä syntyi lisää niin, että tilastoriviltä löytyi ottelun päätyttyä 17 pistettä.

”Ei minulla mitään Madsenin harjoitusasennetta vastaan ole, mutta hän oli kieltämättä parempi nyt kuin harjoituksissa”, Dettmann jatkoi.

Madsen oli vahva tekijä Kouvojen kevään mestaruushurmoksessa. Nyt hän teki viidennessä maaottelussaan ensimmäiset pisteensä.

”Tulin paineettomana kentälle. Näin tämän annettuna mahdollisuutena”, Madsen sanoi.

Isokokoinen pelaaja osaa tehdä pisteitä läheltä ja kaukaa.

”Minulla on ollut vähän huono tapa, että pelini rakentuu hyökkäyksen kautta. Nyt se on muuttunut vähän enemmän siihen suuntaan, että puolustuksen onnistumiset ruokkivat peliä. Mutta kun saan helppoja koreja, se ruokkii itseluottamusta molempiin päihin”, Madsen sanoi.

Saksa on isokokoinen joukkue, joka rakentaa itseään uudelleen, kun NBA-tähti Dirk Nowitzki ilmoitti tammikuussa lopettavansa maajoukkueuransa.

Hartwall-areenassa Suomi pystyi ensimmäisen puoliskon jälkeen vastaamaan vieraiden korinaluspeliin. Sitä kautta voitto rakentui joukkueesta, jonka Dettmann näki jopa kaikista Euroopan joukkueista potentiaalisimpana.

Eniten pisteitä Suomelle teki Petteri Koponen, 20.

Ottelu oli voiton lisäksi juhlahetki Tuukka Kotille (4 pistettä, 4 levypalloa). Hän siirtyi yksinään ykköspaikalle eniten miesten maaotteluita (191) pelanneena pelaajana. Huippuluokan puolustaja on pysäyttänyt monta isoa pelaajaa uransa aikana.

”Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus siitä, että olen saanut olla terveenä ja edustaa Suomea”, Kotti sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Susijengi
  • Koripallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jyväskylän MM-ralli rakensi mutkan Mauri Pekkarisen pihapiiriin – ”Maurilla ei ole liian kova vauhti, mutta autoilla on”

  2. 2

    Poliisi selvittää Kontiolahdella järjestettyjen ampumahiihdon MM-kisojen kirjanpitoa ja tilinpäätöstä

  3. 3

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  4. 4

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  5. 5

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  3. 3

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  4. 4

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  5. 5

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    6. 6

      Miksi ihminen pitää luomua ylivertaisena tai uskoo Jumalaan? Marjaana Lindeman tutkii työkseen ihmisten ajattelua ja uskomuksia, jotka voivat johtaa vaarallisiinkin tekoihin

    7. 7

      Nokia teki huipputuloksen – liikevoitto kasvoi yli 200 miljoonaa euroa

    8. 8

      Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

    9. 9

      Pankit haluavat tietää, oletko ottanut kulutusluottoja – positiivinen luottorekisteri voisi estää suomalaista saamasta pankista lainaa

    10. 10

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    6. 6

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    11. Näytä lisää