Urheilu    |   Askelmittari

Lisää Oláhia peliin

Benedek Oláhin pelit olympialaisten pöytätenniksessä olivat uusi kokemus myös suomalaisille toimittajille.

Benedek Oláhin pelit olympialaisten pöytätenniksessä olivat uusi kokemus myös suomalaisille toimittajille. Pikagallupin mukaan kovin moni ei ollut ennen edes nähnyt pingpongia livenä.

Poikkeuksena oli Ilta-Sanomien Rami Tuisku, joka oli nähnyt kiinalaisten miesten pöytätennisfinaalin Lontoon olympialaisissa 2012.

Ottelun jälkeen Rami oli käynyt kuuntelemassa kiinalaisen tulkin korulauseita, miten hienoa kaikki oli. ”Muu tieto pelistä on mun mielestä -tasoa”, Tuisku totesi.

Vaikka Oláh ei enää jatkakaan Rion olympiaturnausta, sanavalmis pelaaja oli hyvä ja piristävä lisä koko Suomen joukkueelle. Lisää Oláhia peliin!

Suomen Rion joukkueessa on vain yksi aito Elmo, ratsastaja Elmo Jankari, mutta mitä muita Elmoja voisi olla?

Juhani Peltonen rajasi romaanihahmonsa yleisurheiluun, joten Rion ”elmoja” pitää hakea sieltä. Rion yleisurheilut alkavat tämän viikon perjantaina. HS ennustaa suomalaisten suoritukset Elmon hengessä.

Estejuoksija Sandra Eriksson ylittää vesihaudan kastamatta tossujaan ja yllättää kaikki juoksemalla pronssia. Kristiina Mäkelä panee paremmaksi ja on kolmiloikassa hopealla.

Anne-Mari Hyryläinen on harjoitellut maratonille kiipeämällä maailman korkeimmille vuorille ja juoksee Rion raskaalla maratonilla viidenneksi.

Kahden vuoden takainen aitajuoksusensaatio Oskari Mörö sanoo muille moro ja voittaa kultaa 400 metrin aidoissa maailmanennätysajalla 46,13. Nooralotta Neziri voittaa kultaa naisten 100 metrin aidoissa ajalla 11,44, vaikka kaatuu kolmannella aidalla.

Naisten seiväskisa on kovatasoinen. Minna Nikkasen tulo 480 senttiä riittää vain pronssiin. Wilma Murto voittaa kultaa ME-tuloksella 525, vaikka jättää kisan kesken.

Rion-matkaansa harkinnut Sanna Utriainen on naisten keihäässä kolmas, mutta miehet putsaavat koko palkintopöydän. Antti Ruuskanen heittää ainoalla heitollaan harmittavan lähelle sataa metriä, 98,98. Tero Pitkämäki on hopealla, 97,97 ja Ari Mannio pronssilla 96,96.

David Söderberg tuo kultaa moukarissa ja heittää kolme kertaa dopingista kärähtäneen Ivan Tihonin käyttämällä heittovälineellä. Kävelijät jolkuttelevat kolmoisvoittoon, tietysti.

Mutta se siitä elmoilusta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Rauman Lukko nujersi toistamiseen Tapparan – Ville Nieminen hämmensi taas

  2. 2

    Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä

  3. 3

    Wayne Rooney lunasti paikan maajoukkueessa – päätti lopettaa pelit Englannin paidassa

  4. 4

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  5. 5

    Maltalainen peliyhtiö haastoi Suomen valtion oikeuteen – Apple poisti pelisovellukset Poliisihallituksen pyynnöstä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  2. 2

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  5. 5

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    4. 4

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    5. 5

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    6. 6

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    9. 9

      Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

    10. 10

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää