Valikko
Urheilu

Varkaudet piinaavat olympiakaupunkia – kameroita vietiin kymmenien tuhansien edestä

Rion olympiavieraat ovat joutuneet useiden varkauksien kohteeksi.

Juha Hiitelä

Varkaat eivät jätä edes urheilijoita rauhaan Rion olympiakaupungissa.

Insidethegames-sivuston mukaan Britannian uintijoukkueen tiloista on varastettu yhdeksän varustekassia ja Australian majoitustiloista kisakylässä on varastettu niin ikään vaatteita sekä kolme kannettavaa tietokonetta.

Perjantaisten avajaisten aikana Venäjän olympiajoukkueen kaikille turisteille avoimeen taloon Copacabanalla murtauduttiin ja tiloista varastettiin kolme kannettavaa tietokonetta sekä kamera.

”Poliisi tutkii asiaa”, talosta vastaava Anastasia Giorgijeva kertoi uutistoimisto TASS:lle.

Insidethegamesin mukaan olympiakylään majoittuneet urheilijat ovat varkauksien pelossa yrittäneet estää siivoojien pääsyn majoitustiloihin silloin, kun urheilijat itse eivät ole paikalla.

Varkauksien uhriksi on joutunut myös median edustajia. Kanadalaisen TSN-televisioyhtiön mukaan nimeltä mainitsemattomalta kuvatoimistolta on varastettu kamerakalustoa yhteensä 80 000 euron edestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    HJK koki suuren helpotuksen – 17-vuotias debytantti vakuutti

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Jordan Spieth valloitti golfin legendaarisen The Openin – ylsi kovaan temppuun historian toisena miehenä

  5. 5

    Suomalainen yleisurheilu kaipaa lisää dynamiittia ahteriin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  4. 4

    Politiikkaan sukeltanut Ari-Pekka Liukkonen kauhoo ennätystahdissa – sekä Touko Aalto että Ville Niinistö halusivat huippu-uimarin vihreisiin

  5. 5

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Ampuma­välikohtaus Israelin suurlähetystössä Jordaniassa – Yksi kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    8. 8

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    9. 9

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    10. 10

      Päihtyneitä kuljettajia liikkuu juuri nyt maanteillä muuta vuotta enemmän – katso, moniko rattijuoppo on jäänyt kiinni kotikunnassasi tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää