Valikko
Urheilu

Tilastofakta kertoo kaiken 145-senttisen voimisteluihmeen mykistävästä ylivoimasta – 73-vuotias valmentaja ylistää

Ylivoimainen Simone Biles otti torstaina toisen kultamitalinsa Riossa.

Vain 145-senttinen telinevoimistelutähti Simone Biles juhli torstaina toista olympiakultaansa.

Ylivoimaisesti voimistelun neliottelun vieneen Bilesin, 19, voittomarginaali oli 2,1 pistettä – siis suurempi, kuin olympiakisoissa 1980–2012 yhteensä! Biles otti voiton 62,198 pisteellä, maannainen Alexandra Raisman oli kakkonen pistein 60,098.

Biles hakee Riosta viittä olympiakultaa ja saa suorituksistaan varauksetonta suitsutusta.

73-vuotias valmentajalegenda Marta Karolyi ylistää suojattiaan ja sanoo, että Bilesin kanssa verrannollinen on vain yksi voimistelija: takavuosien romanialaistähti Nadia Comaneci.

”He ovat erityisiä”, Karolyi sanoi Reutersin mukaan.

Pitkän uransa aikana Karolyi on valmentanut muun muassa Mary Lou Rettonia, Kerri Strugia, Nastia Liukinia ja Gabby Douglasia, joten hänen sanoillaan Bilesin erityisyydestä on todella painoarvoa. Karolyi lopettaa valmentamisen Rion kisojen jälkeen.

”Hän on voimakkain ja dynaamisin voimistelija, jonka olen koskaan nähnyt. Hän rikkoo ennätyksiä vasemmalta, oikealta ja keskeltä. Simonella on jo näistä kisoista kaksi mitalia ja hän voi voittaa kolme lisää. Hänen laukkunsa ovat paljon painavampia kotimatkalle lähdettäessä”, olympiakultaa 2004 voittanut miesvoimistelija Kyle Shewfelt sanoi Reutersille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Telinevoimistelu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  2. 2

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  3. 3

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  4. 4

    Juoksijalupaus Alisa Vainio jää pois Kalevan kisoista – syynä hengitysvaikeudet

  5. 5

    Elina Kinnuselle alle 20-vuotiaiden EM-pronssia keihäänheitossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juoksijalupaus Alisa Vainio jää pois Kalevan kisoista – syynä hengitysvaikeudet

  2. 2

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  3. 3

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  4. 4

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  5. 5

    Huuhkajien toppari siirtyy Italian Serie A:han kovassa nousukurssissa porhaltavaan seuraan – ”Perpasta pitää yrittää ottaa mallia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    10. 10

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    7. 7

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    3. Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi
    4. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    5. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen
    6. Tunti sitten
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    9. 2 tuntia sitten
    10. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    11. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    12. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    13. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    14. Näytä lisää