Valikko
Urheilu

Draamaa Riossa – suomalaisnostaja pyörtyi hurjan noston jälkeen

Painonnostaja Milko Tokola onnistui viimeisellä yrityksellään, tuuletti rajusti ja pyörtyi.

Painonnnostaja Milko Tokola onnistui viimeisellä yrityksellään 175 kilosta kovan taistelun jälkeen. Tokolan kroppa tärisi, mutta hän sai lopulta hyväksytyn noston.

Rajusti tuulettanut Tokola pyörtyi suorituksensa jälkeen ja putosi lavalta. Suomalaisnostaja virkosi kuitenkin pian, ja hänen valmentajansa taluttivat Tokolan pois.

Tokolalla on nostajaksi erikoinen ja hengenvaarallinen ominaisuus. Rankkojen nostojen aikana tai heti niiden jälkeen hän on monta kertaa pyörtynyt.

Kukaan ei oikein ole osannut sanoa, että miksi.

Tokola sai Riossa työnnöstä tulokseksi 175 kiloa ja tempauksesta 145 kiloa. Hänen yhteistuloksensa oli 320 kiloa.

Tokola yritti saada työntönsä viimeisellään 175 kiloa, kuten myös toisellaan. Kolmannella yrityksellä painot nousivat hurjan karjumisen säestämänä. Kroppa vapisi painojen alla, kunnes tuomaristo hyväksyi noston.

Suomalaisnostajan iloa säesti se, että hän on kärsinyt polviongelmista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • painonnosto
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  3. 3

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  4. 4

    IFK:n tahtohyökkääjä Lennart Petrell jaksaa uskoa joukkueeseen: ”Meillä on voittava resepti”

  5. 5

    Henri Kontinen ja John Peers taisteluvoittoon Miamissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  2. 2

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  5. 5

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    7. 7

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    8. 8

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    9. 9

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää