Valikko
Urheilu

Venäjän dopingvuotajan yhteystiedot hakkeroitiin – koko perhe joutuu muuttamaan

Hakkerit murtautuivat Wadan tietokantaan.

Juha Hiitelä

Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada on vahvistanut, että hakkerit ovat murtautuneet sen Adams-järjestelmän tietokantaan.

Wadan mukaan murtautujat ovat pyrkineet pääsemään käsiksi venäläisen 800 metrin juoksijan Julia Stepanovan tietoihin.

Stepanova ja hänen Venäjän antidopingkomiteassa aiemmin työskennellyt aviomiehensä Vitali Stepanov paljastivat Venäjän valtion systemaattisen dopingohjelman saksalaiselle ARD-televisiokanavalle.

Myöhemmin he olivat keskeisiä tiedonantajia Wadan selvityksissä, jotka johtivat siihen, että maan yleisurheilijat suljettiin olympialaisista ja myös lukuisia muiden lajien venäläisurheilijoita on suljettu Rion kisoista.

Adams on Wadan ylläpitämä järjestelmä, johon dopingtestauksen alaiset urheilijat kirjaavat yhteystietonsa ja kulloisenkin olinpaikkansa, jotta testaajat voivat halutessaan tulla tekemään yllätystestejä.

Wadan mukaan osa järjestelmässä mukana olevista urheilijoista on saanut Wadan nimissä lähetettyjä huijausviestejä, joissa heiltä on pyydetty salasanoja. Järjestö on jo varoittanut urheilijoita kaikista huijareista.

Stepanova puolestaan kertoo Kanadan yleisradioyhtiölle CBC:lle saaneensa Wadalta tiedon, että tunkeutujat ovat olleet kiinnostuneita vain hänen tiedoistaan.

Stepanova kertoo myös CBC:lle, että he ovat joutuneet muuttamaan Adams-järjestelmään murtautumisen vuoksi, koska pelkäävät turvallisuutensa puolesta.

Vuotajapariskunta muutti Venäjältä Saksaan vuonna 2014, ennen kuin he paljastivat tietonsa saksalaiselle televisiokanavalle.

Venäläismedia raportoi myöhemmin, että pariskunta olisi hakenut poliittista turvapaikkaa Kanadasta, mutta viimeisimpien tietojen mukaan pariskunta ja heidän 7-vuotias poikansa asuvat Yhdysvalloissa. Perheen olinpaikka on ollut salainen.

”On järkyttävää ja sydäntä särkevää kuulla, että Stepanovit joutuvat elämään vaaran keskellä ja pelkäämään henkensä puolesta”, Wadan urheilijakomission puheenjohtaja Beckie Scott sanoi.

”He ovat tehneet uskomattoman palveluksen puhtaalle urheilulle, ja se, mitä heille on sen jälkeen tapahtunut, on väärin ja sitä ei voi hyväksyä.”

Pariskunnan paljastukset ja niistä seuranneet tutkinnat ovat tehneet heistä venäläisten silmissä pettureita. Muun muassa presidentti Vladimir Putinin tiedottaja on kutsunut Julia Stepanovaa Juudakseksi.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti antaa Stepanovan kilpailla EM-kisoissa ja olympialaisissa, vaikka liitto kielsi kaikilta muilta venäläisiltä osallistumisen tämän vuoden arvokilpailuihin.

Stepanova osallistui EM-kisoihin, mutta kansainvälinen olympiakomitea KOK epäsi hänen osallistumisensa samalla, kun rankaisi muita venäläisurheilijoita.

KOK kielsi Stepanovan osallistumisen olympialipun alla vedoten siihen, että hän on aiemmin kärsinyt kahden vuoden kilpailukiellon dopingrikkeestä.

Stepanova paljasti tietoja Wadalle jo kilpailukieltonsa aikana, mutta ei pyytänyt kilpailukiellon lyhentämistä, vaikka olisi vuotajana ollut Wadan sääntöjen mukaan oikeutettu lyhyempään dopingtuomioon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Yleisurheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Politiikkaan sukeltanut Ari-Pekka Liukkonen kauhoo ennätystahdissa – sekä Touko Aalto että Ville Niinistö halusivat huippu-uimarin vihreisiin

  3. 3

    El Salvadorin maajoukkuejalkapalloilijat purivat USA:n pelaajia – rangaistiin pelikielloilla

  4. 4

    Topi Raitanen suhtautuu yllättävästi epäonnistumiseensa estejuoksun EM-finaalissa – ”Kaatuminen voi olla hauska muisto tulevaisuudessa”

  5. 5

    Jenna Laukkanen jäi sekauintiennätyksellään MM-kisojen alkueriin – kaksi muutakin suomalaista karsiutui jatkosta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  4. 4

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  5. 5

    Wilma Murto ja Samuel Purola nappasivat EM-pronssia – Purola ehti pohtia, juokseeko lainkaan finaalia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    6. 6

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    9. 9

      Willehardt Gröhn, 18, rakentaa näyttäviä pyöriä, koska haluaa jotain, mitä muilla ei ole – pyöräbuumin villitsemissä kaupungeissa pyörä on muotiasuste

    10. 10

      Mies tunkeutui ikkunasta suihkussa olleen henkilön asuntoon Turussa – asukas juoksi hänet kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    4. 4

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää