Valikko
Urheilu

Usain Bolt teki historiaa olympialaisten 100 metrillä – häikäisevä ME-juoksu 400 metrillä oli varastaa show´n

Usain Boltin piti olla Rion olympiastadionin seuratuin urheilija varhain maanantaina Suomen aikaa.

Rio de Janeiro

Usain Boltin piti olla Rion olympiastadionin seuratuin urheilija varhain maanantaina Suomen aikaa.

Sitä hän olikin, mutta show´n oli varastaa eteläafrikkalainen Wayde van Niekerk. Hän juoksi 400 metrillä häikäisevän ME:n 43,03 sekuntia.

Van Nickerk pyyhkäisi historiaan Michael Johnsonin lyömättömänä pidetyn maailmanennätyksen 43,18.

Yhdysvaltalainen oli juossut sen lähes päivälleen seitsemäntoista vuotta sitten MM-kilpailuissa Sevillassa.

Tv-kommentaattorina Riossa oleva Johnson seurasi juoksua lasittunein katsein. Hän ei ollut uskoa silmiään.

”Jestas, mikä aika!” kertoi hänen ilmeensä.

Kapkaupunkilainen voitti viime vuonna maailmanmestaruuden Pekingissä, jossa kolme juoksijaa alitti ensi kertaa 44 sekuntia.

Myös Riossa nähtiin kolme 44 sekunnin alitusta. Grenadan James Kirani juoksi 43,76 ja Yhdysvaltain Lashawn Merritt 43,85.

Vielä juoksun nelonenkin, Trinidad ja Tobacoa edustava Machel Cedanoia pyyhälsi ratakierroksen aikaan 44,01.

Kaikki kahdeksan finalistia juoksivat alle 44,70 sekunnin.

Uskomaton juoksujuhla jatkui 25 minuuttia myöhemmin, kun maailman kaikkien aikojen nopein ihminen liitti kokoelmaansa jo kolmannen olympiavoiton 100 metrillä.

Bolt kiisi kultaan varhain maanantaina Suomen aikaa Rion olympialaisissa. Hänen voittoaikansa 9,81 on tämän kauden toiseksi kovin maailmassa.

Tilastoykkösenä, 9,80, Rioon tullut Justin Gatlin juoksi hopeaa ajalla 9,89.

Kanadan Andre de Grasse juoksi pronssille ennätyksellään 9,91.

Näin 29-vuotias jamaikalainen pikajuna on ensimmäinen sprinttimatkojen triplamestari 100 metrillä.

Bolt ei kuitenkaan ollut niin häikäisevä kuin kahdessa edellisessä olympiavoitossaan.

Pekingissä 2008 hänen voittoaikansa oli 9,69 sekuntia ja Lontoossa 2012 9,63.

Bolt hakee kuudetta henkilökohtaista olympiakultaansa vielä 200 metrillä Riossa. Lisäksi tavoitteena on jatkaa täydellistä putkea 4x100 metrin viestissä, jonka mestaruutta Bolt oli juhlimassa sekä Pekingissä että Lontoossa.

”Jos voitan täällä 200 metriä, voin kutsua itseäni legendaksi”, Bolt korosti monta kertaa Riossa.

Legenda hän on tosin ollut jo pitkään.

Boltin alkukausi oli rikkonainen ja vammojen sävyttämä.

Hän muutti suunnitelmiaan, jätti kisoja väliin ja keskittyi kivikovaan harjoitteluun.

”Valmistauduin Rioon. Tiesin koko ajan, mitä tein ja halusin, ja sain sen”, Bolt sanoi ja kiitteli koko lähipiiriään.

”Olin koko ajan todella luottavainen”, Bolt sanoi Brasilian tv:n haastattelussa.

Juoksun jälkeen Bolt kiersi pitkän aikaa Rion olympiastadionia.

Bolt oli kuin kapellimestari. Hänellä oli maaginen kosketus yleisöön – taas kerran.

Watch out – seuratkaa minua”, Bolt toivotti faneilleen.

Miesten 100 metrin lopputulokset:

1. Usain Bolt, Jamaika, 9,81.

2. Justin Gatlin, USA, 9,89.

3. Andre de Grasse, Kanada, 9,91.

4. Yohan Blake, Jamaika, 9,93.

5. Akani Simbine, Etelä-Afrikka, 9,94.

6. Ben Youssuf Meite, Norsunluurannikko, 9,96.

7. Jimmy Vicaut, Ranska, 10,04.

8. Trayvon Bromell, USA, 10,06.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Yleisurheilu
  • Usain Bolt
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Entinen HIFK-hyökkääjä avautui lapsuuden traumoistaan – toistuvaa väkivaltaa ja raakoja rangaistuksia

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  4. 4

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  5. 5

    Lukas Podolskin maajoukkueuralle elokuvalopetus – unelmalaukaus jatkoi maailmanmestarien upeaa putkea

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  4. 4

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  5. 5

    Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    10. 10

      Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää