Valikko
Urheilu

Olympialaisten välieriin SE-ajalla juossut Mörö Ylelle: ”Ei ollut todellakaan parasta”

Oskari Mörö juoksi 400 metrin aitojen alkuerässä uuden Suomen ennätyksen, mutta ei silti ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.

Aitajuoksija Oskari Mörö, 23, on osoittanut olevansa kovissa kilpailuissa parhaimmillaan. Heinäkuun EM-finaalissa Mörö oli hienosti neljäs, ja nousuvire jatkui myös Rion olympialaisissa.

Maanantaina alkuillasta Mörö juoksi alkuerässään neljänneksi uudella Suomen ennätysajalla 49,04. Mörön edellinen SE-aika miesten 400 metrin aitajuoksussa oli 49,08.

Suomalainen jäi erän kolmanneksi juosseesta Yhdysvaltain Byron Robinsonista ja suorasta jatkopaikasta kuuden sadasosasekunnin päähän, mutta se ei lopulta haitannut. Mörön aika riitti aikavertailun jälkeen välieräpaikkaan.

Loistosuoritukseen yltänyt aituri sanoi kuitenkin heti alkueränsä jälkeen Ylelle, että paremminkin olisi voinut mennä.

”Juoksu ei ollut teknisesti todellakaan parasta. Ainut tavoite oli päästä jatkoon, ja sieltä se ennätyskin sitten tuli”, Mörö kommentoi.

Mörön mukaan aitojen ylitys ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla.

”Aidan ylitys oli vähän lösö, se ei ollut niin terävää. Hyvä, että jäi parannettavaa.”

Mörö osasi kuitenkin myös iloita välieräpaikasta.

”Tuskin tarvitaan mitään poppakonsteja latautumiseen. Olympiavälierässä juokseminen itsessään riittää”, Mörö sanoi.

Miesten 400 metrin aitajuoksun välierät juostaan Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 3.35 alkaen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Olympialaiset
  • Yleisurheilu
  • rio2016
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  2. 2

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  3. 3

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  4. 4

    Topias Laine, 16, kiskaisi ennätyksellään keihäskultaa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla: ”Jo kisoihin pääsy oli iso juttu”

  5. 5

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  3. 3

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  4. 4

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  5. 5

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    3. 3

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    6. 6

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    9. 9

      Tänään on Savonlinnan suuri päivä, kun Niinistö ja Putin tapaavat toisensa – näin tapaaminen etenee ja tätä vierailulta odotetaan

    10. 10

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    7. 7

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    8. 8

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    11. Näytä lisää