Valikko
Urheilu

Uusi menestyslaji Suomelle Tokion olympialaisissa 2020? Pesäpalloliitolla on rohkea ajatus

Suomi tunnetaan kansallispeli pesäpallosta. Pesäpalloa vahvasti muistuttavat miesten baseball ja naisten softball palaavat olympialajeiksi Tokiossa vuonna 2020.

Baseball ja softball olivat olympialajeina viimeksi vuonna 2008. Seuraaviin, eli vuoden 2020 olympialaisiin ne palaavat.

Lajien paluu on huomattu myös Suomen Pesäpalloliitossa.

Liiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi myöntää Ilta-Sanomille, että omien joukkueiden saaminen kyseisiin olympialajeihin kutkuttaa. Hänen mukaansa omien joukkueiden saamisesta Tokion olympialaisiin on jo käyty keskustelua.

”Kyllä näitä keskusteluita on jo käyty baseball- ja softball-ihmisten kanssa. Ja kun kesän kausi saadaan ohi, niin ihan vakavasti pohditaan, onko asialle jotain tehtävissä.”

”Kun Euroopan softball-liiton kaverit ovat nähneet tyttöpesäpalloilijoita, niin he ovat hämmästelleet, miten he voivat heittää niin hyvin. Tulemme siis varmasti pohtimaan, onko jotain tehtävissä”, Ojaniemi sanoo.

Hänen mukaansa erityisesti softballissa Suomella voi olla sauma päästä seuraaviin kesäolympialaisiin. Suomella ei kuitenkaan ole tällä hetkellä omaa softball-maajoukkuetta. Se ei ole kuitenkaan ongelma, sillä maailmalla on tällä hetkellä muutenkin vähän maajoukkueita.

”Maajoukkueita on niin vähän. Ja erityisesti Euroopassa on paikkakiintiöt, niin softballissa nämä ammatti-ihmiset näkevät mahdollisuuden paremmiksi selvitä kisoihin (kuin baseballissa). Jos saamme joukkueen, joka motivoituu, niin monet ovat sitä mieltä, että se menee heittämällä olympiakisoihin”, Ojaniemi kertoo.

Ojaniemen mukaan olympialaisiin pääsy vaatisi naispesäpalloilijoita, jotka sitoutuisivat olympiaprojektiin.

”Sitä pitäisi myös miettiä, miten toiminta rahoitettaisiin. Se ei ole kuitenkaan mitään halpaa lystiä. Leirittämistä pitää olla niin paljon, että se systeemi saadaan toimimaan”, Ojaniemi selvittää.

”Ja jos kävisikin niin, että selvittäisiin sinne olympialaisiin, niin Suomen Olympiakomitea olisi silloin mukana”, Ojaniemi toteaa.

”Näemme tämän suurena mahdollisuutena”, Ojaniemi jatkaa.

Pesäpalloliiton alaisen Suomen Baseball- ja Softball-Liiton puheenjohtaja Tony Jones on myös kiinnostunut ajatuksesta saada oma softball-joukkue olympialaisiin. Hänen mukaansa Suomessa ei ole varsinaista kilpatoimintaa, mutta harrastajia on viitisenkymmentä.

”Minusta Suomella olisi hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle”, Jones uskoo.

”Pitäisi löytää kuitenkin niitä innokkaita tyttöjä. Meillä ei ole myöskään kunnon softball- tai baseball-kenttää Suomessa tällä hetkellä”, Jones muistuttaa.

Sen sijaan baseballissa olympialaisiin pääsy vaatisi kovan työn, koska siinä on softballia kovempi taso maailmalla.

Suomi on tällä hetkellä Euroopassa C-ryhmässä, kun mahdolliset karsinnat olympiapaikkaan avautuisivat A-ryhmästä.

”Jos sinne haluttaisiin, projekti pitäisi saada käyntiin välittömästi”, Ojaniemi kertoo.

”Totta kai olisi hienoa, jos sinne päästäisiin. Mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt baseball-ihmisten puheita, niin aika vaikea olisi tie päästä karsimaan sinne olympiakisoihin. Eli pitäisi kahtena vuotena nostaa tasoa Eurooppa-tasolla C-ryhmästä A-ryhmään, sitten olisi vasta se portti edessä (karsintoihin). Baseballin puolella emme ole asiasta niin vakavasti keskustelleet kuin softballin puolella”, Ojaniemi myöntää.

Jonesin mukaan baseballin pelaajia on Suomessa tällä hetkellä noin 250. SM-sarjassa on neljä joukkuetta ja Suomi-sarjassa kuusi joukkuetta. Hänen mukaansa baseballissa olympialaisiin pääsy vaatisi miespesäpalloilijoiden vahvaa panosta.

”Tässä maassa on pitkä historia (pesäpallossa) ja kunnon koutseja. On myös ihan ammattimaisia pelaajia. Pesäpallon pelaajat auttaisivat ihan varmasti baseballin puolella”, Jones sanoo.

Ojaniemen mukaan softball- tai baseball-joukkueen saaminen olympiakisoihin olisi myös erinomaista mainosta suomalaiselle pesäpallolle.

”Se herättäisi varmasti mielenkiintoa joka suunnassa oikeastaan, jos me saataisiin menestyvä joukkue aikaiseksi.”

”Kyllä se varmasti markkinoisi suomalaista pesäpalloa todella hyvin maailmalle”, Ojaniemi uskoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tokion olympialaiset
  • Pesäpallo
  • Baseball
  • softball
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?

  3. 3

    Ikäpresidentti Räikkönen yhä parhaassa tikissään – ”Katsotaan sitten, kuka on kärjessä”

  4. 4

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  5. 5

    Komarov loisti vierasvoitossa – Matthews nousi Laineen rinnalle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  3. 3

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  4. 4

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  5. 5

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Ampumavalmentaja Asko Nuutinen on kuollut – Suomen ampumahiihtäjät surunauhoissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      CNN: FBI:n mukaan Trumpin avustajat saattoivat tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa Clintonia vastaan

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista

    10. 10

      Hei ihan tavallinen isä, sinä olet ihmeellinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää