Valikko
Urheilu

Mira Potkosen kultamitalijahti päättyi kyyneliin – Suomeen pronssimitali

Suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkonen hävisi välierissä 0–3 Kiinan Yin Junhuanille.

Suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkosen kultamitalijahti päättyi keskiviikkona tappioon 60 kilon sarjan välierässä. Kiinan Yin Junhua voitti Potkosen kaikin tuomariäänin 3–0.

Ottelusta tuli hurja iskujuhla, jossa molemmat osapuolet antoivat ja saivat. 35-vuotias Potkonen taisteli hienosti, mutta hänen kisaurakkansa Riossa päättyi silti itkuun.

”Suuri pettymys”, kyynelehtivä Potkonen sanoi Ylen haastattelussa.

”Oli tosi vaikea ottelu, en saanut yhtään omaa juttua kulkemaan. Kaikki tuntui niin vaikealta tänään.”

Yin eteni finaaliin ja Potkonen saa olympiapronssia, sillä pronssimitalit jaetaan molempien välierien häviäjille. Potkosen mitali oli Suomen ensimmäinen Riossa, mutta se ei Potkosen mieltä lämmittänyt.

”Ehkä joskus.”

Potkonen aloitti otteli kuin herhiläinen, mutta liukasliikkeinen kiinalainen ei hämmentynyt, vaan vastasi terävillä iskuilla. Kolmannessa erässä suomalainen syyllistyi puskemiseen, joka toi hänelle varoituksen ja yhden pisteen menetyksen.

Viimeiseen erään lähdettäessä Yin oli kaikkien tuomareiden papereissa johdossa. Potkonen haki tyrmäysiskua ja pisti kaiken peliin, mutta taistelu ei kuitenkaan riittänyt.

Potkonen on ensimmäinen suomalainen naisnyrkkeilijä, joka on voittanut olympiamitalin. Naisten nyrkkeily tuli olympiaohjelmaan neljä vuotta sitten Lontoon kisoissa.

Suomalaisiskijä eteni välieriin voittamalla ensin kotiyleisön suosikin, Brasilian Adriana Araujon. Seuraavaksi Potkonen teki kisojen jättiyllätyksen pudottamalla hallitsevan olympiavoittajan Katie Taylorin.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  2. 2

    IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä

  3. 3

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  4. 4

    Alppihiihtäjä Merle Soppela päättää uransa: ”En vaihtaisi päivääkään pois”

  5. 5

    Avausvoitto ei saanut Vetteliä miettimään räikkösten tekemistä: ”En ole ollenkaan kiinnostunut miettimään sellaisia juttuja”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  2. 2

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  3. 3

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  4. 4

    Hiipuva maalitykki Aleksandr Ovetškin osuu sittenkin, rikkoi harvinaisen merkkipaalun NHL:ssä

  5. 5

    Katsojahäiriköt pannaan kuriin, HIFK:n ja TPS:n turvallisuusohjeita kiristetty: ”Kun pelaajien ja valmentajien tunteet ovat pinnassa, voi jotain sattua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    2. 2

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Menivätkö sijoitukset pieleen? Et ole ainoa – konkarisijoittajat paljastavat mokansa

    5. 5

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 45 000 allekirjoitusta

    6. 6

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    7. 7

      Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

    10. 10

      Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 45 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää