Valikko
Urheilu

Suursuosikki sähläsi naisten pikaviestissä – saa uuden mahdollisuuden

Olympiavoittoa puolustanut Yhdysvallat hylättiin, mutta maan tekemä protesti meni läpi.

Mika Moilanen

Hallitseva olympiavoittaja Yhdysvallat saa juosta naisten pikaviestin alkuerät uudestaan.

Yhdysvaltain protesti meni läpi, joten maa saa uusia alkueräjuoksunsa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Yhdysvallat uusii eränsä yksin ja samalla radalla, jolla juoksi alkuerässään.

Alkueräjuoksu oli täynnä draamaa, kun Yhdysvaltain toista osuutta juossut Allyson Felix kompuroi ja yritti epätoivoisesti heittää kapulan kolmannen osuuden viestinviejälle English Gardnerille.

Dramaattista käännettä edelsi Brasilian joukkueen kolmannen osuuden juoksijan Kauiza Venancion ja Felixin kontakti.

Venancion vasen kyynärpää osui Felixiin samalla kun Venancio kiihdytti aivan ratansa reunalla vauhtiaan valmistautuessaan ottamaan kapulan vastaan Franciela Krasuckilta.

Erässä hylättiin alunperin kolme maata: Brasilia, Kazakstan ja Yhdysvallat.

Juttua päivitetty kello 20.04 tiedolla Yhdysvaltojen protestin läpimenosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Yleisurheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ilves sysäsi Tapparan kuilun partaalle ja virittelee kevään kiekkoyllätystä

  2. 2

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  3. 3

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  4. 4

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  5. 5

    Tappion kokenut vapaaottelutähti Makwan Amirkhani: ”Pyydän anteeksi siitä, että näen perheeni kyynelehtivän”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  2. 2

    Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

  3. 3

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  4. 4

    Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa

  5. 5

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    7. 7

      Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa

    8. 8

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    9. 9

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    10. 10

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää