Urheilu

Lajivaikuttajat eivät kuusi vuotta sitten uskoneet naisnyrkkeilijöihin HS:n kyselyssä –”Miehet palauttavat menestyksen”

Mira Potkonen toi Suomeen ensimmäisen olympiamitalin nyrkkeilyssä 24 vuoteen.

Nyrkkeilijä Mira Potkosen poskilla valui vielä keskiviikkona kyyneliä, kun takana oli katkera välierätappio Kiinan Yin Junhualle.

Perjantaina suomalaisnyrkkeilijän kasvoilla nähtiin jo hymy, kun hän sai kaulaansa pronssimitalin.

Mitali on Suomen ainoa Rion olympialaisista tähän mennessä. Jäljellä on enää yksi realistinen mitalitoivo, kun Antti Ruuskanen heittää keihän finaalissa sunnuntain vastaisena yönä kello 2.55 Suomen aikaa.

Vielä Los Angelesin olympialaisista vuonna 1984 Suomi otti 12 mitalia, ja neljä vuotta sitten Lontoosta Suomi toi kolme mitalia. Suomen olympiamenestys onkin jäämässä täydeksi flopiksi.

Potkonen teki Riossa historiaa, sillä hän on ensimmäinen suomalainen naisnyrkkeilijä, joka on voittanut olympiamitalin. Pronssi oli Suomen ensimmäinen nyrkkeilyssä 24 vuoteen.

HS kysyi huhtikuussa 2010 nyrkkeilyasiantuntijoilta, palauttavatko naiset Suomen nyrkkeilyn olympiakunniaan. Vastaukset eivät tuolloin olleet rohkaisevia.

Soulin olympialaisissa vuonna 1988 nyrkkeilyt Esa Hukkanen huomatti haastattelussa, että muu maailma on panostanut viime aikoina huimasti naisnyrkkeilyyn.

”Taso on kova. En usko, että suomalaisnaisilla olisi tällä hetkellä mahdollisuuksia mitaliin”, Hukkanen sanoi.

Suomea Moskovan olympialaisissa 1980 edustanut Veli Koota toivoi, että naiset palauttaisivat olympiakunnon, mutta ei kuitenkaan uskonut ajatukseen.

"Minulla on sellainen luottamus, että kyllä miehet lähinnä menestyksen palauttavat. Uskon, että Suomi taas pian ottelee olympiatasolla”, Koota pohdiskeli.

Nainen olympiakunnan lopulta palautti, ja Koota on teosta ylpeä.

”Mira teki upean työn. Sanoin jo ennen hänen lähtöään Rioon, että Mira tuo mitalin. Olen seurannut häntä muutaman vuoden, ja sen verran pelisilmää minulta löytyy”, Koota sanoo HS:lle puhelimitse.

Mitali teki Kootan mukaan hyvää koko lajille – ja jatkoa on kuulemma luvassa.

”Menestys on nyt Miran harteilla, mutta tulossa on nuoria lupaavia nyrkkeilijöitä. En sano nimiä, mutta kyseessä on miehiä ja naisia. Eikä mene edes pitkä aika, odottaakapas vain.”

Nyrkkeilyvalmentaja ja promoottori Pekka Mäki toivoi kuusi vuotta, että naiset palauttaisivat Suomen nyrkkeilykunnian.

"Potentiaalia ei kuitenkaan tällä hetkellä ole hirveästi. Menestys riippuu siitä, kuinka paljon parissa vuodessa leireillään ja saadaan kansainvälisiä otteluita”, Mäki arveli.

35-vuotias Potkonen aloitti nyrkkeilyn vasta 28-vuotiaana, eli hän on noussut huipulle hyvin nopeasti. Mäen mukaan kaikki ammattinyrkkeilyihmiset iloitsevat Potkosen saavutuksesta.

”Suomalaiselle nyrkkeilylle on todella tärkeää, että myös amatööripuolella tulee menestystä. Amatöörinyrkkeilyssä on paljon muitakin lupaavia naisia”, Mäki sanoo puhelinhaastattelussa.

Esimerkiksi 69-kiloisissa nyrkkeilevä Elina Gustafsson, 24, voitti MM-pronssia tänä vuonna, mutta hänen sarjassaan ei oteltu Riossa.

”Ennen vuoden vaihdetta nyrkkeillään vielä EM-kisat ja uskon, että sieltäkin voi tulla mitaleita Suomeen.”

Mäki huomauttaa, että Suomen nyrkkeilyliitto on nyt ison haasteen siinä, miten liitto hyödyntää Potkosen menestyksen.

”Liitto on toiminut pienellä budjetilla, ja tämä varmasti parantaa asiaa. Jos raha satsataan oikein ja saadaan urheilijoiden arkeen kentälle, niin se voi tietää hyvää jatkoa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rion olympialaiset
  • Nyrkkeily
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Taas päähän kohdistunut taklaus Liigassa – lisäksi kostotaklaus kuumensi tunteet Helsingissä

  2. 2

    Donald Trump ei luovuta – presidentti vaatii nyt amerikkalaiseen jalkapalloon sääntöä, joka kieltäisi polvistumisen kansallislaulun ajaksi

  3. 3

    Wada hyllytti Pariisin laboratorion – testirobotti antoi hurjia dopingtuloksia

  4. 4

    Liiga määräsi pelikieltoa tappeluhaluttoman pelaajan haastamisesta: ”Nyrkkitappelu ei hyväksyttävä tapa toimia”

  5. 5

    Seksirikos paljastui koulu-urheilussa Yhdysvalloissa – Lukion jalkapallojoukkueen valmentajan vaimo myönsi raiskanneensa alaikäisen pelaajan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump ei luovuta – presidentti vaatii nyt amerikkalaiseen jalkapalloon sääntöä, joka kieltäisi polvistumisen kansallislaulun ajaksi

  2. 2

    Patrik Laine paukutti huimat tehot ja jätti yllättäen nälvimättä ketjukaveriaan – Janne Kuokkanen häikäisi Carolinassa

  3. 3

    Korisliiga alkaa, mutta pystyykö koripalloilijana elättämään Suomessa itsensä? – ”Palkkahaitarit ovat mielettömiä”, liigan tähti Tuukka Kotti sanoo

  4. 4

    Seksirikos paljastui koulu-urheilussa Yhdysvalloissa – Lukion jalkapallojoukkueen valmentajan vaimo myönsi raiskanneensa alaikäisen pelaajan

  5. 5

    Bill Clintonin entiseltä lehdistösihteeriltä täsmäsivallus Donald Trumpille: ”Tältä oikea pukukoppipuhe kuulostaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    9. 9

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    10. 10

      Nettisivusto houkuttelee yliopistoissa opiskelevia nuoria naisia suhteisiin varakkaiden miesten kanssa – Suomessakin toimiva Sugardaddy-palvelu joutui viranomaisten hampaisiin Belgiassa ja Norjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    6. 6

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    7. 7

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää