Urheilu    |   HS-Analyysi

HJK kaipaa nyt eniten voittoja – tähtipelaajan itsekkyys kostautuu

Klubi on päästänyt enemmän maaleja kuin viime kaudella samaan aikaan.

Paluuta mestaruuskantaan yrittävä HJK tuskin osasi odottaa tästä veikkausliigakaudesta näin vaikeata. Kun liigakaudesta on pelattu kaksi kolmasosaa, on HJK vaarassa ajautua piinaavaan takaa-ajotilanteeseen, jahtaamaan kärkijoukkuetta.

IFK Mariehamn on vielä toistaiseksi vain kahden pisteen johdossa liigan kärjessä. Liigaa on 11 peliä jäljellä, ja HJK:n on pakko saada katkaistua jo neljän voitottoman ottelun mittaiseksi venynyt suvantovaihe.

Pohjimmiltaan alavireen syitä voi löytää joukkueen rakenteesta, päävalmentaja Mika Lehkosuon pelitavasta ja avainpelaajien loukkaantumisista.

Tämän vuoden HJK:n yhtenä ongelmana on ollut joukkueen kapeus tietyillä pelipaikoilla. Joukkueessa ei ole ollut kelvollisia laitahyökkääjiä kuin kaksi: Nnamdi Oduamadi ja Nikolai Alho. Kumpikaan heistä ei ole urallaan profiloitunut erityisemmin maalintekijöinä, eikä heistä ole sellaisia kuoriutunut tälläkään kaudella.

Richard Gadze onnistui Eurooppa-liigan karsinnoissa Göteborgissa puolustussuuntaan, mutta hänestä ei ole vaaraa vastustajille.

Toiseksi joukkueessa ei ole ollut tämän kauden alusta lähtien kuin yksi vasenjalkainen laitapakki, Taye Taiwo, ja yksi puhdas kymppipaikan pelaaja, Atomu Tanaka.

Kun nämä loukkaantuivat, heijastui se välittömästi peleihin. HJK on loppukaudesta vaikeuksissa ellei se löydä siirtomarkkinoilta kymppipaikalle uutta pelaajaa.

Viime peleissä keskikentän keskustassa peliä rakentava Medo ja Oduamadi ovat pelanneet alle tasonsa. Otteluissa on pistänyt silmään, miten Medo hakee ottelusta toiseen omia ratkaisujaan.

Medon itsekkyys kulminoitui edellisessä KuPS-ottelussa viimeiseen vastahyökkäykseen, josta vierasjoukkue teki voittomaalin. Medolla näytti olevan mahdollisuus katkaista hyökkäys, mutta hän jätti ratkaisevan kaksinkamppailun kesken.

Lehkosuon akilleenkantapääksi on paljastunut pehmeys profiilihankintojen kohtelussa. Kyse on siitä, pannaanko pelaaja ruotuun vai tekeekö Medo mitä haluaa.

Suomen passi ei tee autuaaksi. Sen on osoittanut Ville Jalasto, jolta on kaikessa hiljaisuudessa kadonnut kapteeninnauha. Peliesitykset eivät olleetkaan enää sen arvoisia.

Pelitavaltaan Klubin hyökkäys on karrikoidusti ollut välillä kuin purkaisi hälyistä haastattelunauhaa hidastetulla nopeudella uudestaan ja uudestaan. Samat asiat toistuvat yhtenään, uuvuttavan tylsinä ja hitaasti.

Se ei ole mikään pelitavallinen tai taktinen riemuvoitto, että HJK:n laadukkailla pelaajilla pystyy pitämään hyvin palloa. Miksi pallonhallinta ei näy maalimäärissä?

Lehkosuo on pannut viime otteluissa tulokset heikon viimeistelyn tai heikon syöttöpelin piikkiin. Tulokset ovat myös valmentajan vastuulla.

Vielä huhti-heinäkuussa kaikki mittarit näyttivät, että joukkueen hyökkäyspelissä on riittävää laadukkuutta.

Veikkausliigan InStat-tilastojen mukaan HJK:lla oli tuon jakson aikana keskimäärin eniten laukauksia kohti maalia (4,9) ottelua kohden ja eniten laukauksia rangaistusalueelta (7,9).

Nyt mittarit osoittavat alaspäin. Neljästä viime ottelusta vain yhdessä HJK:lla oli vastustajaa enemmän laukauksia kohti maalia.

Samaan aikaan puolustus on päästänyt kauden aikana maaleja (24) enemmän kuin viime kaudella samana tarkastelujaksona (18).

Juuri nyt HJK:n pistetahti ei näytä mestarijoukkueelta. Klubi on kerännyt 1,82 pistettä ottelua kohden, mikä on vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, jolloin se oli napannut keskimäärin 1,95 pistettä ottelua kohden.

Mikäli mestaruus nyt menee muualle kuin Töölöön, rupeaa kauden 2014 mestaruus näyttämään anomalialta, poikkeamalta Lehkosuon uralla.

VPS-HJK Vaasan Elisa-sta­dionilla kello 18.30. ISTV näyttää ottelun ja muut päivän kolme ottelua: MIFK–HIFK, Lahti–Inter ja KuPS–PK-35.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Yhden kolikon viskomiselle tuli yllättävän kova hinta – englantilainen jalkapallofani kärsii tempustaan vuosia

  2. 2

    Muistatko italialaiskärjen traumatisoineen ”kanan sipsutus -rankkarin”? Saman miehen voittomaali aiheutti valmentajalle takareisivamman

  3. 3

    Markku Kanerva nosti yhden ensikertalaisen mukaan A-maajoukkueeseen – Suomen pelipaikka Kroatiassa vielä auki

  4. 4

    Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

  5. 5

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  2. 2

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  3. 3

    Suomalaissensaation MM-unelma hyytyi niukalla tappiolla – ”Kuulun tälle tasolle”

  4. 4

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  5. 5

    Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  4. 4

    Kiivaasti tviittavan Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu saa lisää kierroksia – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

  5. 5

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Aktia lakkauttaa konttoreita ja vähentää henkilöstöä – Helsingistä ja Espoosta lähtee neljä toimipistettä

    9. 9

      Helsingin soutustadionilta kuului outoa mekkalaa: ”päähänpiston” saaneet miehet mellastivat humalassa ja tuhosivat irtaimiston

    10. 10

      YK: Venäjä on syyllistynyt Krimillä kidutukseen ja muihin ihmisoikeus­loukkauksiin – väkisin mielisairaalaan ja sähköiskuja sukuelimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    8. 8

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää