Valikko
Urheilu

Veteraanitähti Federerin paluu tenniskentille menee tammikuulle

Sveitsiläisen Roger Federerin paluu tenniskentille ei onnistu enää tällä kaudella.

Sveitsiläisen Roger Federerin paluu tenniskentille ei onnistu enää tällä kaudella. Näin arveltiin, kun hän joutui jättämään olympialaiset väliin.

Nyt Federer suunnittelee vakavissaan hyppäämistä mukaan, kun Australian avoin turnaus käynnistyy tammikuussa. Federer pelaa todennäköisesti lämmittelynä Hopman cupin, jossa maajoukkueet kohtaavat toisensa mies- ja naisjoukkueilla.

Federerin polvi leikattiin aikaisemmin tänä vuonna ja se ärtyi pelatessa. Hän pystyi etenemään Wimbledonissa välieriin, jossa tuli tappio Kanadan Milos Raonicille. Wimbledonin jälkeen Federer ei ole pelannut yhtään kilpaottelua eikä myöskään pysty osallistumaan viikon kuluttua alkavaan US OPeniin.

”En näe paluuta jonkun loppuna, vaan se on jonkun alku, ja jota varten harjoittelen”, Federer, 35, sanoi. Hän pääsisi ikänsä puolesta jo veteraanisarjoihin, mutta ne pelit saavat vielä odottaa.

17 grand slam -turnausta voittanut veteraanitähti ei siis ole vielä lähelläkään lopettamista.

Feder puhui omasta tilanteestaan New Yorkissa, jossa julkaistiin uusi joukkuekilpailu Laver cup, jossa Eurooppa kohtaa muun maailman ensi vuoden syyskuussa Prahan O2-areenassa. Mallia on otettu golfin Ryder cupista, jossa Eurooppa kohtaa Amerikan.

Laver cupissa Federer on lupautunut pelaamaan Rafael Nadalin kanssa, ja muitakin pelaajia tulee mukaan.

”Voin mainiosti ja olen harjoitellut niin paljon kuin mahdollista vahvistaakseni reisilihaksia ja kroppaa”, Federer sanoi.

Tapahtuman kapteenit kuuluvat tennismaailman suuriin. Amerikkalainen John McEnroe vetää sitä ryhmää, joka tulee Atlantin tuolta puolen ja Ruotsin Björn Borg kipparoi Eurooppaa.

Lähde: Reuters

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    HS seuraa: F1-kausi starttasi Australiassa – suomalaiset sijoilla 3 ja 4

  2. 2

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  3. 3

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  4. 4

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  5. 5

    1. lähtö ryhmäajo 2100 m% 1 Tagline/Mika...

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  5. 5

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      ”Suolisto oli hajalla, mutta olin koko ajan tajuissani” – aleppolaiset kertovat HS:lle, millaista on elää murskaksi pommitetussa kaupungissa

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää