Valikko
Urheilu

Spa tarjoaa Räikköselle parhaan tilaisuuden Verstappenin ohittamiseen: ”Kuka tietää, mitä ensimmäisessä mutkassa tapahtuu?”

Formula ykkösten MM-sarjan Belgian osakilpailu käynnistyy sunnuntaina kello 15.

Spa-Francorchamps.

Max Verstappenin Red Bullin ohittaminen ei ole onnistunut Kimi Räikköseltä tuon tuosta toistuneissa keskinäisissä kilpatilanteessa toukokuun Espanjan GP-kaksintaistosta lähtien.

Sunnuntai-iltapäivän kisaan Hollannin superjunnu ja Suomen formulakonkari starttaavat peräkkäin. Verstappen säntää matkaan superpehmeillä pitokumeilla, kun Räikkönen kaasuttaa liikkeelle pehmeällä rengassetillä.

Hollantilaistoimittaja kysyi Räikköseltä aika-ajon jälkeen lehdistötilaisuudessa, että kun suomalaiskuski on viettänyt niin paljon aikaa Verstappenin takana tällä kaudella, pystyykö hän nyt ohittamaan tämän tällä kertaa.

”Kuka tietää, mitä ensimmäisessä mutkassa tapahtuu? Mutta ihan normaalikisa siitä varmasti tulee, ja katsotaan sitten, miten siinä käy. Yritän ottaa hyvän lähdön, ja jatkaa sitten taistelua siitä”, Räikkönen kuittasi.

Jos ohittaminen ylipäätään onnistuu, niin nimenomaan Spassa siihen pitäisi tarjoutua tilaisuuksia. Belgian kisaa arvostetaan erityisesti sen lukuisten huippuohitusten myötä.

Räikkösen Ferrari on parhaassa balanssissaan, ja kun Kimi saa auton mieleisekseen Span radalla, hän menee aina todella kovaa.

Verstappeniin nähden etu tulee renkaistakin. Hollantilaisen superpehmeä rengas kestää vain 5-6 kierrosta, joten vaikka hän onnistuisi erinomaisesti lähdössä, noutaja tulee äkkiä, ja silloin pehmeällä renkaalla ajavat menevät menojaan.

Span rata merkitsee hyvin paljon niin Verstappenille kuin Räikkösellekin. Verstappenille Spa-Francorchamps on lähin kotirata, ja Räikköselle puolestaan mitä melkoisin Eldorado neljine voittoineen.

Kisaan Räikkösellä on jäljellä enää yksi täysin uusi setti pehmeitä renkaita.

Onko hänellä riittävä tuntuma niiden toimisesta, kun pääosa harjoituksista ja aika-ajosta meni superpehmeällä kumilla?

”Käytimme pehmeää toisessa aika-ajossa, ja siinä oli riittävästi vauhtia. Suunnitelmamme on toiminut ihan ok. Nyt täytyy kisassa pitää huoli renkaasta. Siitä tulee hankalaa näissä oloissa, mutta samahan se on kaikille. Sunnuntai sen näyttää, oliko ratkaisumme oikein vai väärin”, Räikkönen totesi.

Ferrari saa moottoripäivityksen ja lisää downforcea vasta ensi viikolla kotikisaansa Monzaan. Nyt Spassa punaiset autot pääsivät kuitenkin jo huomattavan lähelle Mercedestä ja Red Bullia.

”Jos vertaa aiempiin kisoihin, ainakin täällä olemme nyt niitä paljon lähempänä. Oli pieni pettymys, ettei tullut paalua saman tien. Sunnuntaina on uusi päivä, ja silloin yritetään taas parasta”, Räikkönen ruoti.

Lähtöruudut:

1. Nico Rosberg Mercedes

2. Max Verstappen Red Bull

3. Kimi Räikkönen Ferrari

4. Sebastian Vettel Ferrari

5. Daniel Ricciardo Red Bull

6. Sergio Perez Force India

7. Nico Hülkenberg Force India

8. Valtteri Bottas Williams

9. Jenson Button McLaren

10. Felipe Massa Williams

11. Romain Grosjean Haas

12. Kevin Magnussen Renault

13. Jolyon Palmer Renault

14. Carlos Sainz Jr Toro Rosso

15. Pascal Wehrlein Manor

16. Felipe Nasr Sauber

17. Esteban Ocon Manor

18. Esteban Gutierrez Haas

19. Daniil Kvjat Toro Rosso

20. Marcus Ericsson Sauber

21. Lewis Hamilton Mercedes

22. Fernando Alonso McLaren

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Autourheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Viivi Lehikoinen aitoi 19-vuotiaiden EM-pronssia hurjalla ennätysparannuksella: ”Tuo aika oli hirveä yllätys”

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  4. 4

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  5. 5

    Real Madridin tähtipuolustaja siirtyy pelaajakaupoilla mässäilevään Manchester Cityyn – kymmenien miljoonien arvoinen sopimus

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  4. 4

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  5. 5

    Wilma Murto ja Samuel Purola nappasivat EM-pronssia – Purola ehti pohtia, juokseeko lainkaan finaalia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  5. 5

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    5. 5

      Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    6. 6

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    7. 7

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    10. 10

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viivi Lehikoinen aitoi 19-vuotiaiden EM-pronssia hurjalla ennätysparannuksella: ”Tuo aika oli hirveä yllätys”
    3. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    4. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    5. Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin
    6. Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin
    7. ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu
    8. Jenna Laukkanen jäi sekauintiennätyksellään MM-kisojen alkueriin – kaksi muutakin suomalaista karsiutui jatkosta
    9. Temppelin torni luisui jokeen Myanmarissa – Rankkasateiden aiheuttamien tulvien uskotaan tuhonneen perustukset
    10. Tunti sitten
    11. Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu
    12. Real Madridin tähtipuolustaja siirtyy pelaajakaupoilla mässäilevään Manchester Cityyn – kymmenien miljoonien arvoinen sopimus
    13. Näytä lisää