Valikko
Urheilu

Valioliigan uudet tähtimanagerit aloittaneet puhtaalla pelillä – Conte vihjasi haluavansa Chelseaan vielä vahvistuksia

Josep Guardiolan Manchester City voitti sunnuntaina West Hamin maalein 3–1.

Valioliigan alkukaudella katseet ovat kiinnittyneet kolmeen tähtimanageriin.

Manchester Cityn Josep Guardiola, Manchester Unitedin José Mourinho ja Chelsean Antonio Conte saapuivat kesällä kohuttuina tähtinä Englantiin.

Kolmikko on aloittanut kauden puhtaalla pelillä, jokaisen saldo on kolme voittoa kolmesta ottelusta. City johtaa maalieron turvin sarjaa, Chelsea on toisena ja ManU kolmantena.

Sunnuntaina Guardiolan City otti kotikentällään 3–1-voiton West Hamista.

Raheem Sterling ja Fernandinho veivät 18 minuutissa Cityn kahden maalin johtoon. West Hamin kiri alkoi 58 minuutilla Michail Antonion osumalla.

West Ham taisteli voitosta loppuminuuteille asti. Vasta Sterlingin lisäajalla syntynyt 3–1-maali päästi Cityn piinasta.

”Täytyy johtaa 3–0 tai 4–0, että voi ajatella pelin olevan ohi”, Guardiola sanoi Sky Sportsille.

”Pelasimme hyvän ottelun. Kannatajamme nauttivat siitä ja me olemme iloisia.”

Cityn seuraava ottelu on paikalliskamppailu Manchester Unitedia vastaan, joka pelataan maaottelutauon jälkeen 10. syyskuuta.

Myös Mourinhon ManU on aloittanut kauden vakuuttavasti. Lauantaina Hull Cityä vastaan oli vähän nihkeämpää, kun ManU otti voiton vasta lisäajalla syntyneellä maalilla.

Mourinho kertoi BBC:lle olevansa tyytyväinen pelaajiensa asenteeseen.

”Tiedämme, että myös häviämme ja pelaamme tasapeleja, mutta asenteen pitää olla sellainen, että menemme voittamaan. Tänään he näyttivät sitä asennetta”, Mourinho sanoi.

Mourinho ei kuitenkaan halua vetää hyvästä alkukaudesta liian suuria johtopäätöksiä.

”Haluamme olla mestareita. Emme halua aloittaa hyvin, vaan haluamme lopettaa hyvin.”

Vuosi sitten Mourinhon kausi Chelseassa lähti heti syksyllä väärille raiteille. Joukkue jumittui sarjan häntäpäähän ja Mourinho sai potkut.

Kesällä Chelseaan palkattu italialaismanageri Conte on saanut lontoolaisten pelin kuosiin heti elokuussa.

Lauantaina Chelsea kukisti Burnleyn vakuuttavan esityksen jälkeen 3–0.

”Päästimme kolmessatoista peräkkäisessä kotipelissä maaleja, mutta emme tällä kertaa, ja se on todella tärkeää”, Conte totesi lauantaina.

Vaikka kausi on alkanut hyvin, Conte vihjasi haluavansa joukkueeseen vielä lisävahvistuksia ennen kuin siirtoaika umpeutuu elokuun lopussa.

”Yritämme löytää oikeita ratkaisuja joukkueen vahvistamiseksi. Meillä on neljä päivää aikaa löytää niitä, mutta olen tyytyväinen joukkueeseen, joka minulla on”, Conte sanoi Mirrorille.

Valioliiga sunnuntaina

West Bromwich–Middlesbrough 0–0

Manchester City–West Ham 3–1 (2–0)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Joska Saarinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  2. 2

    HPK tasoitti otteluvoitot, KalPa jatkoajalla sarjan toiseen voittoon

  3. 3

    Huuhkajat hävisi Turkille ponnettomalla esityksellä 2–0

  4. 4

    Esteratsastuksen kärki kohtaa Järvenpäässä

  5. 5

    Bottaksella paras vauhti perjantaina

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  2. 2

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  3. 3

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  4. 4

    Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja

  5. 5

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Äänestys terveydenhoitolaista peruttiin Yhdysvalloissa – iso takaisku Trumpille

    4. 4

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    9. 9

      Ennakkosuosikki jyräsi: Hymyilevä mies voitti kahdeksan Jussi-palkintoa

    10. 10

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    5. 5

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää