Valikko
Urheilu

ManU:n jättisiirrot junaillut agentti tienasi kesällä 30 miljoonaa euroa – osti Al Caponen vanhan huvilan

Zlatanin agentti Mino Raiola tienasi kesän siirtomarkkinoilla 30 miljoonaa euroa eli enemmän kuin tähtipelaaja Cristiano Ronaldo saa vuodessa.

Zlatan Ibrahimovićin ja monen muun huippujalkapalloilijan agenttina tunnettu Mino Raiola tienasi kesällä sievoisen summan, kun Manchester United laittoi tuulemaan siirtomarkkinoilla.

ManU:n hankki Zlatanin lisäksi Paul Pogban ja Henrikh Mkhitarjanin, jotka kaikki ovat Raiolan asiakkaita. Agentti kuittasi miljoonien arvoisista siirroista yhteensä noin 30 miljoonaa euroa – ja kaiken siis pelkästään näistä siirroista yhtenä kesänä.

Eniten vaivanpalkkaa Raiola sai Pogba-kaupasta. Se ei ole ihme, sillä ranskalaisesta tuli kaikkien aikojen kallein pelaaja hankalien neuvottelujen jälkeen.

ManU pulitti Juventukselle 120 miljoonaa euroa. Raiola nettosi kuudesosan siirtosummasta eli 20 miljoonaa.

Armenialaisen Mkhitarjanin 42 miljoonan euron siirtosummasta Raiola lohkaisi kahdeksan miljoonaa. Zlatan siirtyi ManU:un ilmaiseksi, mutta Raiola neuvotteli hänelle jättipalkan ja sai itse korvaukseksi kolme miljoonaa.

Raiolan saamista palkkioista kertoi muun muassa espanjalainen AS verkkosivuillaan. Artikkelissa verrattiin agentin kesäansiota Cristiano Ronaldon vuosipalkkaan. Real Madridin tähti saa palkkaa ”vain” 21 miljoonaa vuodessa.

Raiola osaa myös käyttää tienaamiaan rahoja. Aftonbladet uutisoi elokuussa, että agentti osti Floridasta huvilan, jossa mafiapomo Al Capone asui ja tiettävästi myös kuoli aikoinaan.

930 neliömetrin linnoitusmainen talo maksoi Raiolalle noin kahdeksan miljoonaa euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Suomalaiset tuskin suostuvat soittamaan kakkosviuluja

  2. 2

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  3. 3

    Avausvoitto ei saanut Vetteliä miettimään räikkösten tekemistä: ”En ole ollenkaan kiinnostunut miettimään sellaisia juttuja”

  4. 4

    Bottas näytti vauhtinsa, vaikka Vettel vei kisan: ”Ei siinä meillä paljon ollut tekemistä”

  5. 5

    Katsojahäiriköt pannaan kuriin, HIFK:n ja TPS:n turvallisuusohjeita kiristetty: ”Kun pelaajien ja valmentajien tunteet ovat pinnassa, voi jotain sattua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  2. 2

    IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

  3. 3

    Yön NHL-kierros: Sebastian Aho ennätysputkessa – Barkov loisti murskavoitossa

  4. 4

    Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä

  5. 5

    Kuriton IFK sortui toisen erän jäähyihin, jättiyleisö juhli omiaan Turussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    8. 8

      Yritysten pitää julkistaa naiskiintiö­tavoitteensa tänä keväänä – ilmoitukset olleet ylimalkaisia ja epämääräisiä

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää