Valikko
Urheilu

Jenson Buttonista ei tullut Valtteri Bottaksen tallikaveria

Jenson Buttonista ei tule Valtteri Bottaksen tallikaveria.

Monza. Jenson Buttonista ei tule Valtteri Bottaksen tallikaveria. 36-vuotias britti ei aja ensi vuonna kilpaa missään. Williams olisi toivottanut entisen kuljettajansa avosylin takaisin, mutta Button torjui tarjouksen.

Buttonin vetäytymisessä on samoja piirteitä kuin mitä oli Mika Häkkisellä hänen ilmoitettuaan sapattivuoden pitämisessä Italian Grand Prix -viikonloppuna 15 vuotta sitten.

Kumpikaan ei puhunut uran lopettamisesta.

Button on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen McLarenin kanssa toimiakseen varakuljettajana ja samalla tiimin ja auton kehitystyössä. Sopimukseen sisältyy myös optio kilpa-ajamisesta 2018, mutta käytännössä varmaa on, että Buttonin viimeiseksi kisaksi jää tämän vuoden Abu Dhabin finaali.

36-vuotias brittitähti vakuutti olevan hyvin onnellinen ratkaisustaan.

Häkkisen tavoin hänestä tulee myös tallinsa lähettiläs.

Button kertoi elokuun tauolla ymmärtäneensä, miten paljon hän hyötyisi vapaa-ajasta. Niinpä tauon jälkeen hän käynnisti neuvottelut Ron Dennisin kanssa.

”Kesälomalla minulla oli hauskaa ystävieni ja perheeni kanssa, kun sain elää aivan omilla aikatauluillani, mitä en ole tehnyt 17 vuoteen. Olen elänyt ja hengittänyt formuloita siitä asti, kun täytin 19 vuotta. Nyt olen 36. Sitä menee Grand Prix -viikonloppuun, ja kaikki muu aika menee palautumiseen, sekä valmistautumiseen seuraavaan kisaan.”

”Niinpä Spassa aloitimme Ronin kanssa alustavat keskustelut, mitä haluan tehdä.”

”Ensi vuonna toimin tämän tallin lähettiläänä. Teen töitä tiimin kanssa kaikin tavoin, mitä pystyn auttaakseni tiimiä parempaan tulevaisuuteen. Ajan simulaattoria, pysyn läsnä, treenaan kovaa, ja käyn monissa kisoissa varmistamassa, että kaikki sujuu oikeaan suuntaan, sekä annan sen palautteen, mitä osaan”, Button listaili.

”Kuten me kaikki tiedämme, kun ajaa kilpaa F1-tasolla, et ole vain kilpakuski. Se on sinun elämäsi. Kaipaan ehdottomasti taukoa siitä vuonna 2017.”

Button väittää, että mahdollisuus palata kilparadalle 2018 kiehtoo häntä.

”Kaudeksi 2018 McLaren-Hondalla on optio minusta ajaa kilpaa. Se on aika hieno juttu, ja tietenkin se on kaukana tulevaisuudessa”, Button täsmensi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Heikki Kulta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Espoo United taas kohun keskellä: Raimo Summasen pedofiilikommentit tutkitaan – ”Ainutlaatuinen tapaus”

  2. 2

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  3. 3

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  4. 4

    Kaksinkertaisen F1-mestarin heitto sai Lewis Hamiltonin repeämään: ”En ole samaa mieltä”

  5. 5

    Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  3. 3

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  4. 4

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  5. 5

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Ampumavalmentaja Asko Nuutinen on kuollut – Suomen ampumahiihtäjät surunauhoissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin

    5. 5

      Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

    6. 6

      Lontoon iskun vuoksi on otettu kiinni seitsemän ihmistä useilla paikkakunnilla – video näyttää tapahtumat Westminsterin sillalla

    7. 7

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Tuhotyö räjäytti asevarastoja Itä-Ukrainassa, kertoo maan armeija – jopa 20 000 ihmistä evakuoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    4. 4

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    5. 5

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    6. 6

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää