Valikko
Urheilu

Suomen miehet kiristivät pistetilannetta kymppitonnilla

Yleisurheilun Ruotsi-ottelun 10 000 metrillä Suomi onnistui nipistämään tappion pienemmäksi kuin mitä paperilla oli luvassa.

Tampere

Yleisurheilun Ruotsi-ottelun 10 000 metrillä Suomi onnistui nipistämään tappion pienemmäksi kuin mitä paperilla oli luvassa.

Jarkko Järvenpää taisteli kisan voitosta, mutta joutui taipumaan. Toinen sija oli odotusten mukainen.

Varsinainen taistelu nähtiin taaempana. Uransa ensimmäistä kymppitonnia juossut Ossi Kekki ylsi loppukirissä kolmanneksi. Kun Aki Nummela otti kuudentena yhden pisteen, Suomi sai ennakkoon tarjolla olleen kahdeksan pisteen sijaan kymmenen pistettä.

”Lopusta jäi hieno fiilis. Oma pettymys muuttui iloksi, kun näin että Ossi voitti oman taistelunsa”, sanoi Järvenpää kisan jälkeen.

Kekille tarjottiin mahdollisuutta juosta kisa vasta sunnuntaiaamuna. Alku oli haastava.

”Ensimmäiset pari kilsaa meni ennen kuin kone lähti käyntiin. Sitten oli ilo juosta. Vähän harmitti, että ruotsalaisilla oli nykimisyrityksiä ja välillä otettiin vauhti pois. Ilman sitä olisi pystynyt parempaan aikaan”, Kekki sanoi.

Kekki on juossut tähän asti 1 500 ja 5 000 metriä. Pidemmälle matkalle hän ei lupaa vielä siirtyä.

”Tämä oli kokeilu. Ei suljeta mitään pois. Katsotaan.”

Kekin jalat hiertyivät matkan aikana sen verran, että varpaista valunut veri tuli värjäsi kengän punaiseksi.

”Vähän joo, ei mitään pahempaa. On sen verran leveä jalka, että tuppaa välillä. 25 kierrosta on sen verran pidempi matka, että ehtii tulla enemmän.”

Suomi johtaa miesten ottelua pisteellä, kun jäljellä on kolme lajia.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jalkapallossa siirryttiin uuteen aikaan – videotuomari ratkaisi Espanjan voiton

  2. 2

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  3. 3

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  4. 4

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  5. 5

    Neymar iski upealla soolomaalilla Brasilian MM-kisoihin – Argentiinalle nolo tappio ilman Lionel Messiä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”

  3. 3

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  4. 4

    Salibandy vajosi tavallisten kuolevaisten tasolle – nyt haisee viime vuosituhannen järjestöpolitiikka

  5. 5

    Kaksivuotiaana taitoluistelun aloittaneen Emmi Peltosen harjoittelu vaatii sumplimista – ”Emmi ostaa omaa jääaikaa sieltä mistä saa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Tappouhkauksia ja tahallisia kolarointeja – Autopaparazzi kertoo, millaista on autojen salakuvaajan arki

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    8. 8

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää