Valikko
Urheilu

Englanti iski lisäajan lisäajalla – MM-karsinnat alkoivat nihkeällä voitolla

Kesän EM-kisoissa sensaatiomaisesti Islannille pudonnut Englannin jalkapallomaajoukkue näytti pitkään jatkavan Ranskan katastrofaalisissa tunnelmissa myös MM-karsintojen avausottelussa Slovakiaa vastaan.

Lopulta Liverpoolin Adam Lallana päästi vieraan pälkähästä lauottuaan pallon verkkoon, kun pelikello osoitti lukemia 94.40. Erotuomari oli antanut lisäaikaa neljä minuuttia, ja Lallanan laukaus oli ottelun viimeinen.

Maali oli 28-vuotiaalle hyökkäävälle keskikenttäpelaajalle ensimmäinen maajoukkueessa.

”Se maali on ollut tulossa jo pitkään. Olen asettanut itselleni paineita maalinteosta. Pelasimme joukkueena loistavasti emmekä antaneet Slovakialle yhtään mahdollisuutta”, Lallana totesi ITV:n haastattelussa.

Ottelu oli uuden päävalmentajan Sam Allardycen ensimmäinen, mutta Englanti oli kaikkea muuta kuin vakuuttava.

Se hallitsi ottelua alusta alkaen, muttei onnistunut luomaan vaarallisia tilanteita pitkään aikaan. Ensimmäinen laukaus kohti maali tuli vasta tunnin pelin jälkeen, ja lopulta laukauksia kohti maalia kirjattiin viisi.

Puolustuspeli toimi paremmin, sillä Slovakia ei saanut ottelussa aikaiseksi yhtään laukausta.

Englannin tehtävää helpotti lisäksi Slovakian kapteenin Martin Skrtelin ulosajo kahden varoituksen seurauksena 57. minuutilla.

Alkuillan muissa MM-karsintaotteluissa Azerbaidzan kaatoi San Marinon vieraissa 1–0 ja Tanska samoilla lukemin Armenian.

Kazakstan nousi kotikentällään 2–2-tasapeliin Puolaa vastaan, ja Slovenia teki saman tempun Liettuan vieraana.

Suomi aloittaa MM-karsinnat maanantaina kello 21.45 Turussa pelattavassa ottelussa Kosovoa vastaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jalkapallon MM-karsinta
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  2. 2

    Tourin etappivoittaja Edvald Boasson Hagen käytti laskupäätä ja voitti Tourin 19. etapin valitsemalla lyhyemmän puolen liikenneympyrässä

  3. 3

    Samuel Purolasta Euroopan toiseksi nopein alle 20-vuotias pikajuoksija

  4. 4

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  5. 5

    Vetoomustuomioistuin hylkäsi Roman Eremenkon valituksen – kilpailukielto jatkuu lokakuuhun 2018

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaisen koripallon nuori tähti Lauri Markkanen kantaa maajoukkueessa pullot ja laukut: ”En ole ikinä pelannut rahan takia”

  2. 2

    Huuhkajien toppari siirtyy Italian Serie A:han kovassa nousukurssissa porhaltavaan seuraan – ”Perpasta pitää yrittää ottaa mallia”

  3. 3

    Juoksijalupaus Alisa Vainio jää pois Kalevan kisoista – syynä hengitysvaikeudet

  4. 4

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  5. 5

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    6. 6

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotukiuudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    9. 9

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    10. 10

      Taiteilija Salvador Dalín ruumis nostettiin haudasta isyyden selvittämistä varten – viikset olivat ennallaan, kertoi balsamoija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    9. 9

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää