Urheilu

Lisää lihasta ja Valioliigaan – Thomas Lam on maajoukkueen ainoa lupaava toppari

Englannin Mestaruussarjan hienosti aloittanut Thomas Lam nappasi avauspaikan maajoukkueesta.

Joskus ero hävityn ja voitetun kaksinkamppailun välillä voi olla kilo tai kaksi. Suomen jalkapallomaajoukkueen topparin Thomas Lamin mukaan kuusi kiloa lihasta riittäisi.

188-senttisellä topparilla on vielä yksi selvä heikkous, lihasta puuttuu luiden ympäriltä.

”Englannin Mestaruussarjassa useimmat joukkueet pelaavat kahdella kärjellä, ja minun pitää pärjätä heitä vastaan fyysisesti. Haluan saada jotain kuusi kiloa lisää painoa. Meillä on hyvä ohjelma siihen. Siinä menee aikaa”, Thomas Lam kertoi.

22-vuotias Lam on tällä haavaa Suomen jalkapallomaajoukkueen lupaavin toppari. Kaikki muut ovat jo kauan sitten ohittaneet iän, jossa heitä olisi vielä voinut kutsua lupauksiksi. Lam on vasta matkalla kohti uransa huippua.

Lamin kohdalla ei voi unohtaa Jari Litmasen siunausta.

”Kun olin pikkupoika, Litti antoi pusun poskelleni ja sanoi, että minusta tulisi hyvä jalkapalloilija”, Lam kertoi Helsingin Sanomissa kolme vuotta sitten. Lamin suomalainen äiti tutustui Ajaxissa pelaavaan ”Kuninkaaseen” laulaja Tommi Läntisen kautta. Ehkä se oli samalla enne siitä, että Lam joutuisi kulkemaan A-maajoukkueessa Litmasen tavoin Via Dolorosaa.

Lam jakaa saman agentin, Manchester Unitedin Zlatan Ibrahimovićin kanssa. Heinäkuun alussa agentti Mino Raiolalta tuli soitto, että Englannin Mestaruussarjassa olisi kiinnostunut seura.

”Fiilikseni oli positiivinen. Halusin siirtyä suurempaan seuraan. Neuvottelut etenivät aika nopeasti. Maanantaina tuli soitto, ja sunnuntaina olin allekirjoittanut sopimuksen”, Lam kertoi Kalastajatorpalla ennen Kosovo-ottelua.

Lam siirtyi Englannin toiseksi ylimmän sarjatason, Championship-sarjan Nottingham Forestiin. Hollannin liigan Zwollesta siirtynyt Lam avasi uuden kautensa täydellisesti. Heti avausottelussa hän pelasi täydet minuutit ja teki maalin. Kaksi seuraavaa ottelua hän huilasi, ja neljännessä ottelussa hän pelasi jälleen täydet minuutit ja teki maalin.

”Se on kova liiga. Pelejä tulee kauden aikana 46, ja sitten vielä cupin pelit päälle. Pitkä kausi, mutta se on alkanut hyvin”, Lam kertoi.

Keväällä Suomen maajoukkueen päävalmentaja Hans Backe oli merkinnyt Lamin papereihinsa keskikenttäpelaajana. Kun Lam pelaa säännöllisesti Championshipissä topparina, ei häntä voi sivuuttaa enää puolustajien joukosta.

Lam jatkoi Englannin Mestaruussarjassa siitä, mihin jäi Eredivisiessä, jossa hänet tunnettiin syöttövarmuudestaan. Viime keväänä hän oli Hollannin liigan kymmenen varmimman syöttäjän joukossa, Forestissa hänellä oli heti joukkueensa paras syöttöprosentti ensimmäisissä otteluissa.

”Joka matsi pitää pelata täysillä. Yhtään ottelua ei voi pelata 70 prosentin teholla, koska kaikki joukkueet ovat niin tasavahvoja, että kaikki voivat voittaa toisensa”, Lam sanoi.

Lam jätti tutut kotikulmat Hollannissa, mutta perheestä hän ei pääse eroon. Hänen Leena-äitinsä ja Daniel-veljensä matkaavat kotiotteluihin Hollannista ja yöpyvät Thomaksen luona.

Lamille Nottingham on välietappi.

”Olen tehnyt kolmen vuoden sopimuksen. Toivottavasti seuraava askel on sitten Valioliiga tai Bundesliiga. Tämä ei ole pisin askeleeni eteenpäin. Haluan kehittyä ja päästä vielä suurempaan seuraan. Unelmani on Chelsea, ja siihen on pitkä matka”, Lam sanoi.

Englannissa Lam pelaa neljän puolustajan linjassa, mutta maajoukkueessa tulee tutuksi Backen lanseeraama viiden puolustajan linja.

”Se vaatii paljon kommunikaatiota. Mielestäni kolmen topparin linjalla on helpompi pelata kuin kahden topparin linjalla. Siinä on kuitenkin aina yksi vapaana keskellä tai reunassa, ja siinä riittää apuja muille. Hyökkäyssuuntaan siinä tulee erilaisia liikkeitä. Minulle se kolmen topparin linja sopii hyvin, ja myös varmaan tälle joukkueelle se on paras ratkaisu”, Lam kertoi.

Kaikki kolme topparia ovat vastuussa linjan liikkumisesta.

”Kaikki reagoivat toisiinsa. Jos Niklas Moisander siirtyy vasemmalle, myös Paulus Arajuuren ja minun täytyy liikkua vasemmalle perässä. Siinä ollaan vähän niin kuin kuminauhassa, jotta ei tule isoja välejä puolustuslinjaan”, Lam sanoi.

Saksaa vastaan niitä välejä vielä tuli. Kosovoa vastaan niitä ei saisi enää tulla.

Thomas Lam

  Seura Nottingham Forest.

  Aiemmat seurat: PEC Zwolle, AZ Alkmaar.

  Syntynyt 18. joulukuuta 1993 Amsterdamissa.

  Palloliitto palkitsi Lamin vuoden 2011 lupaavana nuorena pelaajana.

  A-maajoukkueessa viisi ottelua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jalkapallon MM-karsinta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kiima tekee kipeää tammoille ja kilpailemisesta tulee haastavaa – ”Kilpailupaikalla se huutaa kovaa Baccara-kaverinsa perään”

  2. 2

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  3. 3

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  4. 4

    Tapparan nolo lipsahdus maksoi pisteet – voittomaali syntyi, vaikka kiekko ei ylittänyt maaliviivaa

  5. 5

    Huippunyrkkeilijän erilainen elämä: Ei osannut lukea 11-vuotiaana, isä välitti huumeita ja pesi rahaa, harvinainen ihosairaus oli nujertaa: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  2. 2

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  3. 3

    Ruotsin entisen tähtijalkapalloilijan Stefan Schwarzin uskomaton muodonmuutos: ”Kävin läpi helvetin”

  4. 4

    Yksinhuoltajaäidin aivoverenvuoto säikäytti 6-vuotiaan Petteri Koposen – nyt takana on pitkä tie koripallon huipulle ja urheilumiljonääriksi

  5. 5

    Huippunyrkkeilijän erilainen elämä: Ei osannut lukea 11-vuotiaana, isä välitti huumeita ja pesi rahaa, harvinainen ihosairaus oli nujertaa: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Serena Williams esitteli tyttärensä somessa – nimessä ripaus äidin huippusaavutuksia

  5. 5

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    10. 10

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää