Urheilu

NBA kutsui superjunnut Kisakallioon – Hanno Möttölä oli koripalloleiriläisille mustasukkainen

Viisi suomalaista pääsi mukaan maanosan ikäkausieliitin katselmukseen.

Hiki haisee, parketti vingahtelee, ja korisukat suhahtelevat. Kisakallion urheiluopistossa alkoi keskiviikkona nelipäiväinen Euroopan huippulupausten koripalloleiri.

Kentällä pitää kovaa vauhtia 50 maanosan parasta vuonna 1999 syntynyttä koripallopoikaa. Heitä on 22 maasta, suomalaisia on joukossa viisi.

”Olen mustasukkainen. Ollessani ikäisenne nuorille ei ollut tarjolla tällaista tilaisuutta”, sanoi Hanno Möttölä leirin avauspuheenvuorossaan.

Möttölä on ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut maailman arvostetuimmassa koripalloliigassa NBA:ssa (2000–2002).

Suomalaisviisikkoon kuuluu HBA Märskyn laituri Elias Valtonen. Hän oli sinivalkoisten paras pelaaja viime kesänä 17-vuotiaiden MM-turnauksessa Espanjassa.

”Valtonen on ikäluokkansa ehdoton huippu, joka on mentaalisesti erittäin vahva”, kehuu Möttölä.

Vihreään leiripaitaansa numeron 53 saanut Valtonen on Euran Veivin kasvatti. Hän debytoi Korisliigassa Korihaiden joukkueessa 14-vuotiaana.

Valtonen on asunut kaksi viime vuotta enonsa luona Sipoossa, ja hän käy Mäkelänrinteen lukiota.

Kisakalliossa suurin osa nuorukaisista on katsojalle pelkkiä pelinumeroita. Ei aikaakaan, kun heidät tunnetaan eri puolilla koripalloilevaa maailmaa.

”Leiriläisistä 37 on valittu NBA:han. Viime kauden alkaessa liigan kokoonpanoissa oli 21 entistä BWB-pelaajaa”, muistelee NBA:n kansainvälisten toimintojen apulaisjohtaja Kim Bohuny.

NBA:n ammattilaisliiga ja Kansainvälinen koripalloliitto FIBA ovat järjestäneet ”Basketball Without Borders (koripalloa ilman rajoja) -tapahtuman Euroopassa 14 kertaa aiemmin. Suomi on ensimmäistä kertaa isäntä.

Leiriläisillä on erilaiset taustat, mutta he puhuvat yhteistä kieltä: koripalloa. Oheisohjelmaan kuuluvat luennot terveydestä, elämäntavoista ja koripallon arvoista.

Kaksi kautta Atlanta Hawksissa pelannut Möttölä on yksi leirin kahdeksasta pelaajavalmentajasta.

”Jumakauta, millainen nimikaarti”, ihastelee Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting pelaajavalmentajia, joilla on takanaan yli 80 NBA-kautta.

Möttölällä, 39, on ryhmässä erityisen lämmin suhde Andre Millerin, 40, kanssa. Miller oli vuosia NBA:n vanhin pelaaja. Takamies lopetti 17 vuoden jälkeen viime kauteen, vaikka tarjolla oli jatkosopimus.

”Pelasimme Hannon kanssa samaan aikaan Utahin yliopistojoukkueessa”, sanoo sosiologiaa opiskellut Miller.

”Hengailimme silloin aina yhdessä. Hän on ikään kuin minun Euroopassa asuva veljeni.”

Miller edusti yhdeksää NBA-seuraa. Hän teki yli 16 000 pistettä ja antoi yli 8 000 korisyöttöä. Tilastojen mukaan Miller oli sivussa kolmesta NBA-ottelusta.

”Se on virhe. Olin niissäkin otteluissa kokoonpanossa, mutten pelannut”, korjaa Miller.

”Pahin vammani oli olkapäässä. Pelasin silti piikitettynä ja kävin kauden jälkeen leikkauksessa.”

Möttölä kehuu Milleriä aliarvostetuksi huippupelaajaksi, josta ei tehty julisteita. ”Minun urani paras takamies ja huikea ihminen.”

Leiriläisten terveydenhuolto on NBA-tasoa. Marko Yrjövuori, Los Angeles Lakersissa yli 10 vuotta työskennellyt suomalainen fysioterapeutti, tarkkailee tapahtumia kentän laidalta.

”On pelaajia, jotka pelaavat tiettyjen kipujen läpi”, arvioi Yrjövuori haavoittumatonta Milleriä. ”Mies tietää vartalonsa olevan työkalu, ja hän on pitänyt siitä hyvää huolta.”

Kisakalliossa valmennustason huippua edustaa Lionel Hollins, joka oli viime kaudella Brooklyn Netsin päävalmentaja ja pelaajana NBA-mestari 1977.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Donald Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin johtamalta verkkosivustolta melkoinen moka: Kuvitti ihmissalakuljetusta käsitelleen jutun Saksan maajoukkueikonilla

  2. 2

    71-vuotias uimari uhmasi järjestäjiä ja kunnioitti Barcelonan iskun uhreja – finaalin hieno ele kerää suitsutusta

  3. 3

    Epäonnistuminen Panenka-rankkarissa kävi kalliiksi: Tappio, vihaiset joukkuekaverit, murtunut sormi ja pois haluava valmentaja

  4. 4

    Painonnoston bulgarialainen olympiamitalisti kuoli vain 35-vuotiaana

  5. 5

    Formulakuski Valtteri Bottaksen fysiikka kestää vertailun: Cooperissa hän juoksee 3 500 metriä ja 10 000 metriä sujuu erinomaiseen aikaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Formulakuski Valtteri Bottaksen fysiikka kestää vertailun: Cooperissa hän juoksee 3 500 metriä ja 10 000 metriä sujuu erinomaiseen aikaan

  2. 2

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  3. 3

    Kannibaali, henkari, merirosvo, heinäsirkka – pyöräilijöillä on kummallisia lempinimiä, mutta ne eivät ole mitään ”suomalaiseen Jeesus-vauvaan” verrattuna

  4. 4

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  5. 5

    Messi teki erikoisen ”hattutempun” ainutlaatuisessa pelipaidassa – Real taiteili häikäisevän osuman koko joukkueen yhteistyönä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  4. 4

    Miksi useilla baseball-pelaajilla on todettu aivosyöpä?

  5. 5

    Maailman paras dopingtestattu penkkipunnertaja lopettaa – ”Olin hurri, josta tuli hyväksytty ympäri Suomea”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – Uutiskanava: ennen Suomeen tuloaan hän saapui Saksaan laittomasti vuonna 2015

    2. 2

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    3. 3

      Migri: Valtaosalla Suomeen saapuneista marokkolaisista ei ole ollut perusteita turvapaikkaan

    4. 4

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    5. 5

      Legendaarinen hippipaku tulee takaisin – VW julkaisee sähköversion Kleinbusista

    6. 6

      Onko luonnonkosmetiikka terveellisempää kuin tavallinen? Professori epäilee: ”Molemmissa on sama ongelma”

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Flow’ta ja Tuskaa koko vuosi? Helsinki aikoo muuttaa Suvilahden ympärivuotiseksi tapahtumapuistoksi

    9. 9

      Sukellusvenemies sanoo kadonneen ruotsalaistoimittajan kuolleen onnettomuudessa ja ”haudanneensa hänet mereen”, kertoo Tanskan poliisi

    10. 10

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – Uutiskanava: ennen Suomeen tuloaan hän saapui Saksaan laittomasti vuonna 2015

    7. 7

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    8. 8

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    9. 9

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää