Valikko
Urheilu

Game of Thronesin suosikkihahmo valoi uskoa lyhytkasvuisiin urheilijoihin – ”Pystymme enempään kuin moni olettaa”

Paralympialaisissa kilpailee enemmän lyhytkasvusia kuin aiemmissa arvokisoissa.

Rion paralympialaisissa on kilpaillut enemmän lyhytkasvuisia urheilijoita kuin aiemmissa arvokisoissa.

Tätä selitetään television menestyssarjalla Game of Thronesilla, jonka ylivoimaisesti suosituin hahmo on lyhytkasvuinen Tyrion Lannister. Hän nousee tarinassa pilkatusta luonnonoikusta valtakunnan johtotehtäviin älynsä ja sinnikkyytensä avulla.

Roolistaan Emmyllä palkittu Peter Dinklage on puhunut sarjan menestyksen myötä julkisuudessa lyhytkasvuisten arvostuksesta. Myös Riossa urheilevat lyhytkasvuiset ovat kertoneet siitä, miten Tyrion on tuonut heille lisää itseluottamusta ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Esimerkiksi uimarit viittasivat hahmoon AFP:n mukaan ”läpimurtona vuosisatoja jatkuneen pilkan ja välinpitämättömyyden jälkeen”.

”Ihmiset alkavat ymmärtää, että pystymme paljon enempään kuin moni olettaa meidän pystyvän kokomme vuoksi”, Reilly Bout, 20, sanoi AFP:lle.

Riossa on Boutin mukaan enemmän lyhytkasvuisia urheilijoita kuin Lontoossa neljä vuotta sitten. Hän kertoi nauttivansa kilpailemisesta muita samankokoisia vastaan.

Kansainvälisellä paralympiakomitealla ei ole tilastoja lyhytkasvuisten osallistumisesta eri kisoihin, mutta tiedottajan mukaan määrä kasvaa kasvaa koko ajan. Lyhytkasvuiset kilpailevat Riossa yleisurheilussa, esteratsastuksessa, painonostossa, uinnissa, pöytätenniksessä ja pyörätuolitenniksessä.

”Toivottavasti osallistumisemme inspiroi muita lyhytkasvuisia. Me voimme saada yliopistotutkinnon. Meistä voi tulla tohtoreita. Kilpailemme paralympialaisissa. Teemme maailman ennätyksiä. Voimme saada töitä, tavallisia töitä tai toimitusjohtajan – emme ole erilaisia”, 19-vuotias uimari Sophia Herzog sanoi AFP:lle.

Peter Dinklagen roolityö Tyrionina hälventää urheilijoiden mielestä ennakkoluuloja ja valaa uskoa siihen, että kaikilla on mahdollisuus onnistua.

”Se on loistava asia, koska hän on roolissaan uskomaton. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän on pienikokoinen”, espanjalainen Judit Rolo Marichal sanoi.

Rolon mukaan lyhytkasvuisia ei ole aiemmin arvostettu paralympialaisissa niin paljon kuin urheilijoita, joilta on amputoitu raajoja tai jotka ovat pyörätuolissa. Myös yhteiskunnassa laajemmin asenteissa on hänen mukaansa vielä paljon vikaa.

Eläinlääkärinä työskentelevä Rolo huomauttaa, etteivät esimerkiksi kaupat ja monet työpaikat huomioi lyhytkasvuisia lainkaan tavaroiden sijoittelussa. Hän muistelee kohtaamisia kaduilla.

”Joskus kuulen lapsen kysyvän, miksi tuo nainen on niin pieni. Ja isä vastaa, että ’hän on sairas, älä tuijota’ ”.

”Mutta minä en ole sairas! Vanhempien pitäisi selittää, että olen pienempi, koska sellainen minusta tuli, aivan samoin kuin joistakin tulee lihavia tai laihoja.”

Osa AFP:n haastattelemista urheilijoista korostikin, ettei Dinklagen roolihahmo tai muutama paralympialaisten sankaritarina vaikuta isossa kuvassa juuri mitenkään.

”Tuo on mahtavaa niille, jotka pystyvät tekemään vaikutuksen omalla alallaan, mutta yksi sadastatuhannesta ei tarkoita sitä, että lyhytkasvuisuus nähtäisiin eri tavalla”, kanadalainen uimari Danielle Kisser kommentoi AFP:lle.

”Todellinen läpimurto olisi se, että voisin mennä töihin, haastatteluun tai minne vaan, eikä pituuteni olisi ensimmäinen asia, jonka mukaan minua arvioidaan.”

Lähde: AFP

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Paralympialaiset
  • Game of Thrones
  • Lyhytkasvuisuus
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  3. 3

    KalPa karisti peikon pudotuspeleissä – mutta siihen tarvittiin melkein kaksi jatkoerää

  4. 4

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  5. 5

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa

  4. 4

    IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”

  5. 5

    ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Ampumavalmentaja Asko Nuutinen on kuollut – Suomen ampumahiihtäjät surunauhoissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    10. 10

      Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää