Valikko
Urheilu

Schumacherin perhe haastoi lehden oikeuteen perättömistä väitteistä – juristi: ”Michael ei pysty kävelemään”

Bunte-lehden mukaan Michael Schumacher pystyisi sekä kävelemään että nostamaan kättään.

Saksalaislehti Bunte väitti joulukuussa 2015, että vakavasta aivovammasta kärsivä F1-tähti Michael Schumacher pystyisi kävelemään hoitajien tukemana. Lehden mukaan Schumacher kykenisi myös nostamaan kättään. Schumacherin perhe haastoi kuitenkin lehden perättömästä väitteestä oikeuteen, uutisoi muun muassa Motorsport.com.

”Hän ei pysty kävelemään”, Schumacherin lakimies Felix Damm sanoi hampurilaiselle tuomioistuimelle.

Päätös tuomiosta annetaan lokakuussa. Saksalaislehtien mukaan Bunte joutunee maksamaan 40 000–100 000 euron vahingonkorvauksen.

Schumacherin asianhoitaja Sabine Kehm on jo aiemmin ehtinyt tyrmätä Bunten väitteet.

”Tällainen spekulaatio on vastuutonta. Yksityisyys on vammojen vakavuuden vuoksi hyvin tärkeää Michaelille. Näillä väitteillä annetaan valitettavasti myös vääränlaista toiveita monille ihmisille”, Kehm sanoi.

Schumacher sai vakavan aivovamman kaaduttuaan laskettelurinteessä Ranskan Mirabelissä joulukuussa 2013. Schumacheria hoidetaan hänen kotikartanossaan, jonne on rakennettu pieni erikoisklinikka.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Michael Schumacher
  • Formula 1

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Makwan Amirkhanin seuraava ottelu selvillä – tyrmäysvoitto kasvattaisi palkkiopottia reilusti

  2. 2

    Teemu Tainio liittyy HJK:n farmijoukkueen valmennukseen

  3. 3

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  4. 4

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  5. 5

    Hiihtotähti Therese Johaugin dopingkäräjät alkavat keskiviikkona – päästäisitkö jo MM-Lahteen?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”

  2. 2

    Patrik Lainetta rääkätty oksentamisen rajalle – ”hyvin, hyvin lähellä” paluuta ensi yönä

  3. 3

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  4. 4

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  5. 5

    Leo Komarov elementissään – tyrmäsi taklauksella, voitti painin ja kävi kyselemässä vointia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    2. 2

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    3. 3

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    4. 4

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    5. 5

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    6. 6

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Australia ja Uusi-Seelanti yrittävät pelastaa Trumpin tyrmäämän kauppasopimuksen – Kiina voisi lähteä Yhdysvaltojen tilalle TPP:hen

    9. 9

      ”Epävarmat teinit” yrittivät ryöstöä Kaisaniemen puistossa – ”Oletko aivan varma tästä?” uhri kysyi ja epäillyt lähtivät pakoon

    10. 10

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    3. 3

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää