Valikko
Urheilu

Opiskelijat irtisanottiin yllättäen lahtelaisista asunnoista – tilalle ensin MM-hiihtovieraita: ”Aiheuttaa närää, että annetaan kahta erilaista viestiä”

Lahtelaisille opiskelijoille kerrottiin vielä keväällä, että he saavat asua Lauttamiehenkadun oppilastalossa opintojensa loppuun saakka. Vastikään kuitenkin ilmoitettiin, että heidät irtisanotaan.

Lahden kaupungin omistama Lahden Talot on irtisanonut Lauttamiehenkadun oppilastalon kaikki vuokrasopimukset, ja asuntoja käytetään ensi vuonna majoitukseen MM-hiihdoissa.

Oppilastalo siirtyy Lahden Taloilta konsernin tytäryhtiölle Lahden Asunnoille. Muuttamaan joutuville järjestetään korvaava asunto. Asiasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Kuviossa aiheuttaa kysymyksiä se, että asuntoja hyödynnetään hiihdon MM-kisakäyttöön ennen kuin niistä tulee arava-vuokra-asuntoja. Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Lahdessa helmi–maaliskuussa 2017.

Lahden MM-kisaorganisaation hallintojohtaja Marleena Valtasola kertoo HS:lle, ettei kisaorganisaatio ole neuvotellut oppilastalon järjestelyistä Lahden Talojen kanssa.

”Emme ole aktiivinen toimija emmekä ole itse järjestämässä oppilastaloon tiloja vieraille kisojen takia. Meidän rooliamme on ehkä suurenneltu siinä Etelä-Suomen Sanomien uutisessa”, Valtasola sanoo.

Valtasola ei ota siihen kantaa, olisiko oppilastalosta irtisanottu opiskelijoita ilman Lahden MM-hiihtoja.

Lahden Talojen vuokrauspäällikön Juha Heijalan mukaan Lahdessa käytävillä MM-hiihdoilla ei kuitenkaan ollut osuutta irtisanomisiin. Syynä oli se, ettei kohde soveltunut hintatasollaan ihanteellisesti opiskelija-asumiseen.

”Kohde on ollut opiskelijoiden keskuudessa vähemmän suosittu. Vuokrahinta menee kuukaudessa yli 350 euron, mikä on Lahden soluasuntojen hintatasolla jo paljon. Asunnot tulevatkin normaaliin vuokrakäyttöön”, Heijala kertoo.

Mahdollisuus hyödyntää oppilastaloa MM-kisoissa syntyi Heijalan mukaan vasta irtisanomispäätöksen jälkeen.

”Nyt on yksi kohde, johon voidaan majoittaa isoja ryhmiä. Oppilastalo soveltuu hyvin ryhmien palvelemiseen”, Heijala sanoo.

Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Lamkon hallituksen puheenjohtaja Camilla Pulkkisen mukaan Lahden Talojen opiskelijoille lähettämä kirje oli sisällöltään hieman tyly.

”Opiskelijat saivat keväällä viestiä, että saavat asua oppilastalossa opintojensa loppuun asti. He ovat eläneet siinä tiedossa, kunnes viime viikolla ilmoitettiin, että he joutuvat muuttamaan pois. Kyllähän se on aika paljon närää aiheuttanut, että annetaan kahta erilaista viestiä”, Pulkkinen sanoo.

”Osa harmittelee, että tulee ylimääräistä stressiä ja vaivannäköä siitä, että joutuu muuttamaan pois. Helpompaahan se olisi, jos Lautamiehenkadulla saisi edelleen asua.”

Lahden Talojen Heijalan mukaan opiskelijoiden vuokrasopimukset on tehty normaalin opiskeluajan puitteissa ja nämä ovat myös irtisanottavissa. Heijala myös sanoo, että opiskelijoille on lähetetty kirje jo elokuun lopussa, mutta osa ei ole välttämättä käynyt hakemassa sitä heti itselleen.

Oppilastalon vuokrasopimukset on irtisanottu kuuden kuukauden irtisanomisajan perusteella helmikuun 28. päivästä alkaen. Pulkkisen mukaan osa opiskelijoista aikoo vaatia Lahden Taloilta, että he saisivat asua talossa opintojensa loppuun.

”Suurin osa Lautamiehenkadulla asuvista on vaihto-opiskelijoita, jotka lähtevät vuodenvaihteessa pois. On kuitenkin myös noin nelisenkymmentä suomalaista opiskelijaa, joita tämä asia oikeasti koskee. Muutama heistä aikoo nousta vastarintamalle, mutta osa tyytyy pois muuttamiseen”, Pulkkinen setvii.

”Seuraamme tilannetta ja autamme opiskelijoita, jos heille tulee ongelmia”, Pulkkinen korostaa.

Lauttamiehenkadun oppilastalo

 Lahden kaupungin omistama Lahden Talot irtisanoi Lauttamiehenkadun oppilastalon kaikki vuokrasopimukset.

 Asuntoja käytetään vieraiden majoittamiseen vuoden 2017 MM-hiihdoissa ennen kuin ne tulevat taas vuokrattavaksi.

 Lahden MM-kisaorganisaatiolla ei ole osuutta oppilastalon järjestelyihin.

 Osa opiskelijoista aikoo vaatia sitä, että he saisivat asua oppilastalossa opintojensa loppuun.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-hiihdot
  • Lahti
  • Asunnot

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Kaisa Mäkäräinen miettii vielä MM-Lahtea – päävalmentaja Jylhä kertoi ehdot

  2. 2

    Palloliiton Alajan sytostaattihoidot jatkuvat pitkään

  3. 3

    Lahden MM-joukkueeseen valittiin viime tingassa kaksi toisen lajin Suomen mestaria

  4. 4

    HIFK vaihtoi kapteeniaan, kokenut Väyrynen ottaa nauhan

  5. 5

    213-senttisestä Lauri Markkasesta on tulossa suomalaisen urheilun suurin tähti – HS seurasi, millaista suurlupauksen elämä on yliopistokoripallon maailmassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    213-senttisestä Lauri Markkasesta on tulossa suomalaisen urheilun suurin tähti – HS seurasi, millaista suurlupauksen elämä on yliopistokoripallon maailmassa

  2. 2

    Patrik Laine vahvisti pörssijohtoaan – Ovetshkin jäi taakse pistepörssissä

  3. 3

    Futisromantiikkaa Vaasassa: Veikkausliigan mitalisuosikki VPS hävisi alasarjajoukkue MuSalle Suomen Cupissa

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen miettii vielä MM-Lahtea – päävalmentaja Jylhä kertoi ehdot

  5. 5

    Palloliiton Alajan sytostaattihoidot jatkuvat pitkään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    213-senttisestä Lauri Markkasesta on tulossa suomalaisen urheilun suurin tähti – HS seurasi, millaista suurlupauksen elämä on yliopistokoripallon maailmassa

  2. 2

    Tähtihyökkääjien hätähuuto Salibandyliigan puolesta: ”Tehkää tälle jotain”

  3. 3

    Yhdysvaltain maajoukkuevoimistelijat syyttävät joukkueen lääkäriä seksuaalisesta hyväksikäytöstä – asianajaja: uhreja voi olla satoja

  4. 4

    Seurajohtaja Sarajärvi: Valakari ehdotti keskiviikkona SJK:ta antamaan potkut – ”Tiistaina luulin, että yhteinen sävel on löytynyt”

  5. 5

    Tennisturnauksessa soitettiin natsi-Saksan suosima versio kansallislaulusta, saksalaispelaaja järkyttyi: ”Se oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    2. 2

      Nokialla pahoinpideltynä löytynyt 17-vuotias tyttö kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    4. 4

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    5. 5

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    6. 6

      Vastaava toimittaja syyttää perutun Ylen sananvapaus­ohjelman tekijöitä huonosta suunnittelusta

    7. 7

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    8. 8

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    9. 9

      ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia

    10. 10

      Interfax: Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tšurkin on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    3. 3

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    4. 4

      Trump selitti Ruotsissa hämmentäneitä terrorismi­vihjailujaan – kertoo viitanneensa Fox-kanavan uutislähetykseen

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    7. 7

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    8. 8

      Vuokrat karkasivat käsistä

    9. 9

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    5. 5

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    6. 6

      Rap-artisti käski Helsingissä naiset ja vähemmistöt eturiviin ja miehet antamaan tilaa, koska emme itse tajua sitä tehdä

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    9. 9

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    10. 10

      16-vuotias Tuure Boelius nousi tähdeksi tubettajana, valittiin Vuoden homoksi – ja pettyi pahasti Suomen mediaan

    11. Näytä lisää