Valikko
Urheilu

Hiihtoliiton tilinpäätös yli puoli miljoonaa euroa pakkaselle – johtokuntaan valittiin urheilujärjestöjen toimintatapoja arvostellut ex-maajoukkuehiihtäjä

Rukan mäkihypyn ja yhdistetyn mc-kilpailujen peruuntumiset ja siirrot olivat pääsyynä, että Suomen Hiihtoliiton kauden 2015/16 tilinpäätös painui peräti 579 000 euroa pakkaselle.

Rukan mäkihypyn ja yhdistetyn mc-kilpailujen peruuntumiset ja siirrot olivat pääsyynä, että Suomen Hiihtoliiton kauden 2015/16 tilinpäätös painui peräti 579 000 euroa pakkaselle.

Hiihtoliiton 7,6 miljoonan kokonaisbudjetissa kansainvälisten tapahtumien, erityisesti mäkihypyn maailmancupin kilpailujen järjestäminen on merkittävä tulonlähde.

”Tulos kertoo, että kansainvälisten tapahtumien merkitys Hiihtoliitolle on merkittävä. Peruuntuessaan ne aiheuttavat tulonmenetyksiä, mutta onnistuessaan tapahtumatuotot rakentavat vankan perustan”, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoi tiedotteessa.

Tappiollinen tilinpäätös ei ollut liiton johdolle yllätys.

”Tulos on ollut tiedossa jo puoli vuotta, heti kauden loppumisen jälkeen. Olemme jo keväällä tehneet suunnitelman, miten kassavirta turvataan MM-vuonna. Urheilutoiminnot eivät ole missään vaiheessa vaarantuneet, eikä urheilijoiden valmistautuminen koti-MM-kisoihin”, Kulmala sanoi.

Hiihtoliiton kuluvan kauden 10 miljoonan euron budjetti näyttää plusmerkkiseltä.

Puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori uskoo niin Lahden MM-kilpailujen kuin hyvän kaupallisen toiminnan kääntävän talouden jälleen nousuun.

”Kuluva kausi on budjetoitu reilusti ylijäämäiseksi. Odotamme Lahden MM-kisojen tuloksen olevan voitollinen. Olen täysin vakuuttunut, että perustoiminnaltaan Hiihtoliitto palaa tuloksen osalta reilusti kasvu-uralle”, Vuori sanoi.

Liiton johtokuntaan valittiin uusia jäseniä. Heistä yksi on 1990-luvun maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtonen (o.s. Pulkkinen), joka LIKES-tutkimuskeskuksen tutkijana on mm. arvostellut urheilujärjestöjen toimintatapoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Raivokohtauksen saanut Generous IFK:n kokoonpanossa illan TPS-ottelussa

  2. 2

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  3. 3

    Kyyhkysiä kasvattava legendaarinen Mike Tyson osallistui linnun kanssa laulukilpailuun – ja kärsi tyrmäystappion: ”Pikku-Mike petti meidät”

  4. 4

    Pelaaja-agentti: NHL-pelaajat valmiit boikotoimaan MM-kisoja tukena USA:n naisjoukkueelle – liitto yrittänyt värvätä ”kaljaliigan” pelaajia

  5. 5

    Kerttu Niskanen palkkasi dopingin tunnustaneen kohuvalmentajan Pekka Vähäsöyringin – norjalaistoimittaja pitää tilannetta skandaalina

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”

  2. 2

    Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa

  3. 3

    Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

  4. 4

    Hiipuva maalitykki Aleksandr Ovetškin osuu sittenkin, rikkoi harvinaisen merkkipaalun NHL:ssä

  5. 5

    Katsojahäiriköt pannaan kuriin, HIFK:n ja TPS:n turvallisuusohjeita kiristetty: ”Kun pelaajien ja valmentajien tunteet ovat pinnassa, voi jotain sattua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  3. 3

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    El País: Laulajatähti Shakira ei saa kutsua Lionel Messin häihin – syynä morsiamen pitkävihaisuus

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Työntekijän terveyden tuhonneen vantaalaiskoulun lattian alta löytyi silkkaa vettä – myös ilkivalta on pahentanut tilannetta

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    7. 7

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    8. 8

      Mielenosoitukset lietsonut Aleksei Navalnyi on vaikea pala Putinille

    9. 9

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    10. 10

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    8. 8

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää