Urheilu

Sipoolainen Matias Honkala pelaa samassa huipputurnauksessa, jonka kautta Rory McIlroy nousi huipulle

Myös Mikko Ilosen nousu golfin kärkeen alkoi nuorten Ryder Cupista.

Rory McIlroy, Sergio Garcia, Nicolas Colsaerts, Hunter Mahan ja Jordan Spieth.

Siinä muutama nimi, jotka ovat nousseet myöhemmin huipulle pelattuaan golfin nuorten Ryder Cupissa.

Maailman ykköspelaajaksi kivunnut McIlroy oli mukana vuoden 2004 nuorten Ryder Cupissa, joka oli iso ponnahduslauta hänen uralleen.

”Cupista tulee varmasti hyvää näkyvyyttä. Huippureissu”, Nevas Golfia edustava Matias Honkala sanoo alkavan viikon maanantaina ja tiistaina pelattavasta arvo-ottelusta Minnesotassa.

McIlroy on Honkalan suosikkipelaaja, joten hän pääsee idolinsa jalanjäljille.

Oman ottelunsa jälkeen nuoret osallistuvat miesten Ryder Cupin avajaisiin torstaina. Varsinainen Ryder Cup pelataan perjantaista sunnuntaihin niin ikään Minnesotassa.

Sipoolainen on kaikkien aikojen viides suomalaisnuori, joka on saanut kutsun Euroopan joukkueeseen Yhdysvaltoja vastaan käytävässä alle 18-vuotiaiden ottelussa.

Muut neljä suomalaista ovat olleet Mikko Ilonen, Tuomas Tuovinen, Albert Eckhardt ja Juhana Kukkonen.

Euroopan joukkueessa on kaksitoista pelaajaa, kuusi naista ja kuusi miestä. Erikoista on, että mukana on peräti neljä ruotsalaista, muttei yhtään brittiä tai espanjalaista.

Pohjoismaat ovat vahvasti edustettuina, kun mukana on pelaaja Norjasta ja Tanskasta.

”En yhtään tiedän, miten kapteeni valitsee peliparit. Sen näkee sitten”, Honkala sanoo.

Euroopan joukkueen kapteenina on ranskalainen Maitena Alsugure, entinen huippupelaaja itsekin. Yhdysvaltoja kipparoi Jim Remy, joka on golfin ammattilaisjärjestön PGA:n kunniapuheenjohtaja.

Honkala on suomalaisen golfin tämän kauden uusi lupaus. Vasta 17-vuotias amatööri kulki alkukaudesta voitosta voittoon.

Paikka Ryder Cupiin varmistui British Boys -turnauksen jälkeen. Honkala sijoittui arvostetussa poikien kilpailussa toiseksi ja nousi valintaan riittävälle rankingsijoitukselle.

”Olen ollut tosi tyytyväinen kauteen”, sanoo Honkala, jolla on sama valmentaja kuin Ilosella, Timo Rauhala.

Rauhala kehuu suojattiaan ”hyväksi tyypiksi”, joka on kehittynyt paljon vuoden aikana. ”Hänellä on vielä pitkä matka, että pääsee ammattilaisuran alkuun. Fyysisesti ja henkisesti sille ei ole esteitä”, Rauhala sanoo.

Ryder Cupin sijaan Honkala olisi voinut pelata myös amatöörien MM-kisoissa Meksikossa.

Rauhala, Ilonen ja Roope Kakko päättivät Rion olympialaisissa Honkalan puolesta, että tämä lähtee Ryderiin.

”Päätös piti tehdä äkkiä. Äänestimme asiasta kolmistaan, ja tulos oli 3–0 Ryder Cupin puolesta. Matias oli liian nuori, että hänellä olisi ollut valitusoikeutta”, Rauhala nauraa.

Lopullisen päätöksen teki tietysti pelaaja itse.

Honkala opiskelee merkonomiksi Point Collegessa Porvoossa. Koulua hän pitää hyvänä tukena, mutta tavoitteena on ammattilaisuus ja pääsy Euroopan-kiertueen peleihin.

”Kolmen vuoden sisällä”, hän sanoo siirtymisestään ammattilaiseksi. ”Toisaalta ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Tulevaisuuden näen enemmän golfarina kun kaupallisella puolella.”

Golfin nuorten Ryder Cup pelataan 26.–27. syyskuuta Interlachen Country Clubin kentällä Edinassa Minnesotassa.

Kymmenes kerta

 Nuorten golfin Ryder Cup pelataan kymmenennen kerran.

 Vuonna 1997 Yhdysvallat voitti ensimmäisen ottelun pistein 9–7. Sen jälkeen Eurooppa voitti neljä kertaa peräkkäin.

 Vastaavasti neljä edellistä ottelua vuosina 2008–2014 ovat päättyneet Yhdysvaltojen voittoon. Vuonna 2008 Yhdysvallat rökitti Euroopan nuoret murskaluvuin 22–2.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Ryder Cup
  • Ari Pusa
  • Matias Honkala
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Huippunyrkkeilijän karu elämä: Koulu jäi kesken 11-vuotiaana, isä vankilassa kahdesti, ei ikinä tyttöystävää, harvinainen ihosairaus: ”Pelkäsin herääväni verisissä lakanoissa”

  2. 2

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  3. 3

    Yksinhuoltajaäidin aivoverenvuoto säikäytti 6-vuotiaan Petteri Koposen – nyt takana on pitkä tie koripallon huipulle ja urheilumiljonääriksi

  4. 4

    Ruotsin entisen tähtijalkapalloilijan Stefan Schwarzin uskomaton muodonmuutos: ”Kävin läpi helvetin”

  5. 5

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen paras keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto tekee töitä ravintolakokkina – ”Olen tosi iloinen, että minulla on tällainen tilanne”

  2. 2

    FC Barcelonan tähtipelaaja lensi jo Suomeen – TS: Leikkaus tiistaina Turussa

  3. 3

    Ruotsin entisen tähtijalkapalloilijan Stefan Schwarzin uskomaton muodonmuutos: ”Kävin läpi helvetin”

  4. 4

    Manchester Unitedia on pyydetty lopettamaan kannattajiensa rasistinen tukilaulu hyökkääjä Romelu Lukakulle

  5. 5

    Barcelonan ennätyshankinnan leikkaus Suomessa onnistui – ”Lääkärit hinnoittelevat oman työnsä itse”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Serena Williams esitteli tyttärensä somessa – nimessä ripaus äidin huippusaavutuksia

  5. 5

    TPS kohahduttaa jälleen, seura poisti cheerleaderit katsomosta – ”Yksi tauolla tanssimassa ja loput kantamassa nakkimukeja katsomoon?”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      Trump näkee USA:n uhrina – Presidentti julisti YK:ssa uuden itsekkyyden ajan

    5. 5

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    6. 6

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Tänään televisiossa: Uusi tanskalainen jännitysdraama on jo melkein liian ahdistava – Voiko Pinnan alla -sarjaa kutsua enää viihteeksi?

    9. 9

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    10. 10

      Ihan tavallista seksiä on turha vähätellä – Liian suuret odotukset voivat johtaa pettymyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    5. 5

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    10. 10

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää