Valikko
Urheilu

Hiihtoliitto vastasi Harri Ollille: ”Kyse ei ole mistään yksittäisestä videosta”

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoo, ettei kiista Harri Ollin kanssa koske yksittäistä YouTube-videota.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoo, ettei kiista Harri Ollin kanssa koske yksittäistä YouTube-videota.

”Ihan sama mitä YouTubessa pyörii. Kyse on siitä, että tätä materiaalia on sellaisen yhteistyötahon kanssa, johon urheilijalla ei ole oikeutta”, HS:n Zürichistä tavoittama Kulmala sanoi.

Kyseinen yhteistyötaho on maltalainen nettikasinoa pyörittävä rahapeliyhtiö Vera & John, jonka kanssa Olli on ollut tekemisissä jo kauan.

Kulmalan mukaan materiaalin poistamista on pyydetty Ollilta kuukauden ajan. Mäkihyppääjä pyysi lisäaikaa, jota myönnettiinkin. Viimeisin takaraja tulee täyteen torstaina kello 16.

Olli itse sanoi aiemmin iltapäivällä järjestämässään tiedotustilaisuudessa, että kyse olisi yksittäisestä nettivideosta, jolla on ollut 52 katsojaa. Hän antoi myös ymmärtää, ettei ole tehnyt mitään markkinointiyhteistyötä Vera & Johnin kanssa urheilijasopimuksen voimassaolon aikana.

HS uutisoi Ollin tiedotustilaisuuden keskeisen sisällön aiemmin keskiviikkona.

Kulmala sanoo, että Olli on ollut Hiihtoliiton urheilijasopimusten alaisuudessa pari vuotta. Sopimus kieltää yksiselitteisesti kaikenlaisen markkinointiyhteistyön ulkomaalaisten rahapeliyhtiön kanssa.

”Tämä ei liity siihen, onko Veikkaus meidän yhteistyökumppani, vaan haluamme, että meidän urheilijamme toimivat suomalaisen rahapelilainsäädännön mukaisesti”, Kulmala painotti.

Ollin pitämä tiedotustilaisuus antoi varsin toisenlaisen kuvan tilanteesta. Kulmala ei vielä osaa sanoa, miten erimielisyydet vaikuttavat Ollin mahdollisuuksiin mäkimaajoukkueen jäsenenä.

”Täytyy arvioida tämän päivän tilaisuuden vaikutus suomalaiselle mäkihypylle. Voi hyvin olla, että tämä asia joudutaan arvioimaan uudestaan”, Kulmala sanoi.

Joka tapauksessa on selvää, että urheilijasopimuksen purkaminen estäisi Ollia osallistumasta kansainvälisiin kisoihin. Olli kertoi tiedotteessaan, että aikoo valittaa urheilun oikeusturvalautakuntaan, mikäli urheilijasopimus puretaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mäkihyppy
  • Hiihtoliitto
  • Erno Rautarinta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  3. 3

    Senaattorit tukistivat USA:n jääkiekkoliittoa naisten kehnosta kohtelusta

  4. 4

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan

  5. 5

    Italian poliisi paljasti Enzo Ferrarin haudan ryöstöä suunnitelleen rikollisjoukon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  3. 3

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  4. 4

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää