Valikko
Urheilu

Perez uhkaa Force Indiaa – jos jatkosopimusta ei kuulu, ”ensi viikon aikana täytyy katsoa jonnekin muualle”

Sergio Perezin nykyinen sopimus kestää vain tämän kauden.

Formula 1 -kuljettaja Sergio Perez ei ole vielä varmistanut itselleen sopimusta ensi kaudeksi. Perez antoi kuitenkin kaksi viikkoa sitten Singaporen gp:ssä ymmärtää, että hän haluaisi jatkaa Force Indian riveissä ensi kaudellakin.

Nyt Perez on asettanut tallilleen myös uhkauksen. Jos jatkosopimusta ei ala kuulua, meksikolaiskuljettaja aikoo nostaa kytkintä.

”Uskon, että ensi viikko on elintärkeä tulevaisuuteni selvittämiseksi. Minun täytyy siksi tietää ensi viikolla, onko minulla optio vai täytyykö minun katsella jonnekin muualle (kuin F1-sarjaan), Perez sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Tällä hetkellä toivon, että asiat ratkeavat yhden tallin kanssa. Jos näin ei käy, ensi viikon aikana täytyy katsoa jonnekin muualle. Haluan tietenkin jatkaa uraani F1:ssä, mutta en voi odottaa paljon myöhempään.”

Huhujen mukaan jatkosopimusta ei ole solmittu, koska Perez haluaisi tehdä vain yhden vuoden sopimuksen. Perez pitäisi tällä tavalla oven auki Renault’n talliin siirtymiselle vuodeksi 2018.

”Muut ihmiset sanovat noin. Minulle on kuitenkin tärkeämpää päästä seuraavan sukupolven autoihin käsiksi tallissa, jonka tunnen, ihmisten kanssa, jotka tunnen, ja rakentaa hommaa siitä. En edes tiedä, missä olen vuonna 2017, joten 2018 on kaukana edessä”, Perez sanoi.

Perez on kerännyt tällä F1-kaudella 66 pistettä ja on MM-sarjassa kahdeksantena, 20 pistettä edellä tallikaveriaan Nico Hülkenbergiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    19-vuotias Fredrik Jensen toi Suomelle tasapelin maaottelussa Itävaltaa vastaan

  3. 3

    Italian poliisi paljasti Enzo Ferrarin haudan ryöstöä suunnitelleen rikollisjoukon

  4. 4

    Kerttu Niskasen ja Pekka Vähäsöyringin valmennussuhde saa kritiikkiä Ruotsista: ”Ilmeinen riski”

  5. 5

    Salibandyliiton väki vaihtuu tiuhaan – nyt lähti maailmanmestarien päävalmentaja: ”Päätös oli pettymys”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

  2. 2

    Suomen luistelupari löysi toisensa internetistä – katso, miltä kauneimmat pariluisteluliikkeet näyttävät ilmasta katsottuna

  3. 3

    Patrik Laineen vapautuminen MM-kisoihin varmistui– tässä lista Leijonien mahdollisista NHL-pelaajista

  4. 4

    Lionel Messille neljän ottelun pelikielto säädyttömästä suunsoitosta linjamiehelle – yksikään tuomareista ei kuullut tunteenpurkausta

  5. 5

    IFK:n pudotuspelirahat ovat nousseet jo lähes miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  2. 2

    Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

  5. 5

    Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    4. 4

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    5. 5

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää