Valikko
Urheilu

Kärpille vasta kauden toinen voitto, katso liigakierroksen kaikki osumat

Oulun Kärppien kausi on alkanut kehnosti. Joukkue otti torstaina vasta toisen voittonsa, kun se kukisti HPK:n kotonaan maalein 3–2.

Oulun Kärppien kausi on alkanut kehnosti. Joukkue otti torstaina vasta toisen voittonsa, kun se kukisti HPK:n kotonaan maalein 3–2.

Kolmen pisteen voitto ei tullut vaivatta, vaikka aluksi näytti hyvältä. Mika Pyörälä ja Jesse Saarinen ehtivät viedä Kärpät kahden maalin karkumatkalle ennen vieraiden heräämistä.

HPK nousi tasoihin heti kolmannen erän puolivälin jälkeen, mutta Kärppien Mikael Ruohomaa teki kaksi vastaan yksi -hyökkäyksestä voittomaalin vain reilua minuuttia myöhemmin.

KooKoo ja Sport ratkaisivat paremmuutensa vasta voittolaukauskilpailussa. Vaasalaisvieraiden lisäpinnan hankki Olavi Vauhkonen.

Porissa Ässät otti makean voiton Pelicansista. Puolustaja Jere Seppälä iski voittomaalin ajassa 59.21. Loppulukemat 3–1 sinetöi tyhjiin Simon Suoranta.

Helsingissä Jukurit aiheutti HIFK:lle kauden ensimmäisen tappion varsinaisella peliajalla. Sarjanousija otti neljännen peräkkäisen voittonsa maalein 2–1.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Liiga
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jyväskylän MM-ralli rakensi mutkan Mauri Pekkarisen pihapiiriin – ”Maurilla ei ole liian kova vauhti, mutta autoilla on”

  2. 2

    Poliisi selvittää Kontiolahdella järjestettyjen ampumahiihdon MM-kisojen kirjanpitoa ja tilinpäätöstä

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  4. 4

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  5. 5

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  3. 3

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  4. 4

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  5. 5

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Miksi ihminen pitää luomua ylivertaisena tai uskoo Jumalaan? Marjaana Lindeman tutkii työkseen ihmisten ajattelua ja uskomuksia, jotka voivat johtaa vaarallisiinkin tekoihin

    6. 6

      Nokia teki huipputuloksen – liikevoitto kasvoi yli 200 miljoonaa euroa

    7. 7

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    8. 8

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    9. 9

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    10. 10

      Pankit haluavat tietää, oletko ottanut kulutusluottoja – positiivinen luottorekisteri voisi estää suomalaista saamasta pankista lainaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    6. 6

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    7. 7

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    11. Näytä lisää