Valikko
Urheilu

Hamilton harmitteli epäonneaan – ”Joku ei tunnu haluavan minun voittavan tätä mestaruutta”

Viime vuonna Malesian Grand Prix -kisan Ferrarilla voittaneella Sebastian Vettelillä oli nyt painajaispäivä Sepangin uusitulla radalla.

Kuala Lumpur

Viime vuonna Malesian Grand Prix -kisan Ferrarilla voittaneella Sebastian Vettelillä oli nyt painajaispäivä Sepangin uusitulla radalla. Saksalaistähti kolaroi Nico Rosbergin kanssa startin jälkeen ensimmäisessä mutkassa, ja kisa loppui siten lyhyeen.

Lisäksi Vettel sai tuliaisiksi ensi viikonlopun Japanin kisaan kolmen lähtöruudun rangaistuksen, kun tuomaristo näki hänet syylliseksi kolariin.

Kimi Räikkönen ajoi kolmannessa kisassa peräkkäin neljänneksi. Ferrarin suomalaiskuski taisteli Rosbergin kanssa viimeisestä palkintosijoituksesta. Mercedeksen kuljettaja ohitti Räikkösen ja kolhaisi Ferraria niin, että tuomaristo langetti vuorostaan hänelle kymmenen sekunnin aikasakon.

Se ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Räikköstä kolmanneksi. Kimi ajoi maaliin 13,2 sekuntia Mercedeksen takana, joten marginaaliksi palkintosijoihin jäi lopulta 3,2 sekuntia.

"Vähän puuttui vauhtia. En pystynyt haastamaan häntä, vaikka parhaani yritin. Kun törmäsimme, lattia vähän hajosi, mutta kaiken kaikkiaan yleisesti ottaen olisin tarvinnut hieman enemmän nopeutta", Räikkönen summaili.

Lewis Hamilton oli vahvasti matkalla kauden seitsemänteen voittoonsa, kun moottoririkko iski 16 kierrosta ennen maalia.

"Tätä on mahdoton uskoa. Meillä on kahdeksan autoa lähtöruudukossa, ja vain minun moottorini hajoavat. Joku ei tunnu haluavan minun voittavan tätä mestaruutta. Voin vain jatkaa eteenpäin, tehdä kaiken kuten nytkin, ja toivoa parasta", Hamilton harmitteli.

Hamiltonin keskeytettyä ja Rosbergin pudottua ensimmäisen mutkan kolarin jälkeen 21. sijalle, Red Bull otti Espanjan kisan tavoin kaiken hyödyn kärkitiimin epäonnesta.

Tällä kertaa Daniel Ricciardo piti pintansa, vaikka Max Verstappen hyökkäsikin, kun talli antoi kuljettajiensa kilpailla keskenään.

Ricciardo otti uransa neljännen voiton, ja näin tällä kaudella on ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen enemmän kuin kolme voittajaa.

"Kun Max hyökkäsi, pystyin pitämään hänet takana. Ajattelin, että hän hyökkää jokaisella kierroksella, ja minun on pystyttävä siihen joka kerta. 4–5 kierrosta ennen maalia aavistin, että pystyn voittamaan kisan", Ricciardo summaili.

Vaikka kolmen perättäisen voiton ketju katkesi, Rosbergille kolmas sija merkitsi 15 pisteen lisäystä MM-johtoon. Hän on nyt 23 pistettä Hamiltonia edellä.

"Ei se voitolta tunnu, kun olin kolmas, mutta nyt oli rankka päivä, ja ensimmäisen mutkan jälkeen luulin kaiken olevan ohitse. Pääsin kuitenkin takaisin palkinnoille asti, enkä olisi mitenkään uskonut sen olevan mahdollista. Lewisin puolesta olen pahoillani, sillä olen ollut samoissa asemissa kokemusta sellaista", Rosberg totesi.

Valtteri Bottas ajoi parhaan kisansa sitten Kanadan, ja oli viime vuoden tavoin viides Malesian kuumassa kisassa. Yhdellä pysähdyksellä Williamsin suomalaiskuski teki täydellistä työtä, ja löi kummatkin Force Indiat.

"Emme olisi uskoneet pystyvämme ajamaan kisaa yhdellä pysähdyksellä, mutta sitten laskelmat näyttivät, että se on mahdollista. Tietysti virtuaaliset turva-autotilanteet ja tämä uusi asvaltti auttoivat siinä", Bottas myhäili.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jarkko Määttä lensi 200 metriä – mäkihyppyjoukkue ei pärjännyt kärkimaille

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  4. 4

    Barcelona nimeää stadionin seuralegenda Johan Cruyffin kunniaksi

  5. 5

    Patrik Laineen Winnipeg hävisi, Teemu Selänne seurasi peliä katsomossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  2. 2

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  3. 3

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  4. 4

    Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä

  5. 5

    Katseet kohti tulevaisuuden pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  5. 5

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    8. 8

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää