Valikko
Urheilu

Vitjaz-maalivahti Säterin lääkkeet Jokereita vastaan: ”Sumppu keskialueelle ja maalin eteen”

”Se 30+ kiekkoa tulee per ottelu, mutta se on vaan hyvä, pysyy rytmi”, Harri Säteri kuvaa otteluarkeaan.

Helsingin Jokerit kohtaa tiistaina kotonaan KHL:n pieniin seuroihin lukeutuvan Vitjaz Podolskin ottelussa, jonka ennakkoasetelmat ovat kutkuttavan tasaiset. Vitjaz on KHL:n läntisen konferenssin sijalla kymmenen, yhden pykälän Jokereiden alapuolella.

Otteluun piirtyy myös vieraiden osalta mielenkiintoista suomalaissävytettä, kun Vitjazin avainpelaajiin lukeutuvat maalivahti Harri Säteri ja hyökkääjä Miro Aaltonen.

Säteri on torjunut yhtä vaille kaikki joukkueensa ottelut 93,7:n prosentin varmuudella ja tuntuu vain nauttivan kiekkotulituksesta, johon hän Vitjaz-maalilla näkökulmasta riippuen pääsee tai joutuu.

”Olemme ainakin ennakkoon alemman keskikastin porukka ja yleensä vähän jaloissa. Hyvin olemme pystyneet vääntämään. Se 30+ kiekkoa tulee per ottelu, mutta se on vaan hyvä, pysyy rytmi”, Säteri sanoo Jokerien tiedotteessa.

Ensimmäistä KHL-kauttaan pelaava Miro Aaltonen on puolestaan Vitjazin sisäisen pistepörssin kakkonen tehoin 5+5, kun otteluita on takana 14.

”Hyvin on sujunut, ei ole ollut mitään hankaluuksia. Sain heti hyvät pelikaverit, ja [Aleksei] Kopeikinin ja [Mario] Kempen kanssa klikkasi saman tien. Harri on auttanut käytännön asioissa, kun yhteistä kieltä ei aina löydy, kertonut matkustamisesta ja sen sellaista, Aaltonen kertoi.

Kotihallissaan Vitjaz voitti syyskuun loppupuoliskolla peräti neljä ottelua putkeen. Kahdessa edellisessä vierasottelussaan Lokomotiv Jaroslavlia ja Moskovan Dinamoa vastaan Vitjaz on kuitenkin onnistunut maalinteossa vain kerran.

”Kotona olemme pelanneet hyvin, mutta vieraissa on tökkinyt maalinteko ja peli muutenkin. Vastassa on ollut huippujoukkueita, mutta pystymme pelaamaan paljon paremminkin. Sama draivi, joka meillä on kotona, pitää saada tänne vieraskaukaloihinkin”, Aaltonen kuvailee.

Myös Jokerit on esiintynyt ailahtelevasti. Helsinkiläisjoukkue hävisi viime viikon vieraskiertueella kolmesti peräkkäin, mutta katkaisi tappioputken sunnuntaina 4–3-kotivoitolla Lokomotivista.

Säteri odottaa Jokereiden hallitsevan kotiottelussaan kiekkoa, mutta ennustaa joukkueensa estävän kiekkosateen jo hyvissä ajoin.

”Jokerit painaa vähän enemmän, ja me laitamme sitten oman sumppumme keskialueelle ja maalin eteen”, Säteri naurahti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jokerit
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  2. 2

    Topias Laine, 16, kiskaisi ennätyksellään keihäskultaa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla: ”Jo kisoihin pääsy oli iso juttu”

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  4. 4

    Neljä syytä, miksi Iivo Niskasesta tuli maailmanmestari – valmentaja paljastaa

  5. 5

    Antti Muurinen saa 600 pääsarjaottelua valmentajana täyteen kauden toisessa Stadin derbyssä – yksi hänen joukkueistaan nousee ylitse muiden

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  4. 4

    Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”

  5. 5

    NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    3. 3

      Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

    4. 4

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    5. 5

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    6. 6

      Kaikki hiestä ja hikoilusta: Helteiden pitäisi viimein tulla – miksi toiset hikoilevat enemmän, miksi kaikkien hiki ei haise, voiko deodoranttien kemikaaleista olla haittaa?

    7. 7

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    10. 10

      Pitääkö Putin Jeltsinin lupauksen? Unto Hämäläinen uskoo, ettei Venäjä vehkeile Suomen presidentinvaalissa, ja siihen on syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää