Valikko
Urheilu

Roman Eremenkon poissaolon syy selvisi – Uefa asetti väliaikaiseen pelikieltoon

Eremenko on saanut Uefalta 30 päivän pelikiellon, jonka takia hän oli poissa Islanti-ottelusta.

Euroopan jalkapalloliitto Uefan kurinpitovaliokunta on määrännyt Roman Eremenkon väliaikaiseen pelikieltoon. Pelikiellon pituus on 30 päivää.

Eremenko ei pelannut Suomen A-maajoukkueen mukana MM-karsintaottelussa Islantia vastaan, eikä pelintekijä ole mukana myöskään tulevan sunnuntain karsintaottelussa Kroatiaa vastaan.

”Tietenkin se oli valtava asia. Sain tiedon iltapäivällä, että häntä ei voi valita otteluun. Olimme tehneet kaikki valmistelumme, ja meillä oli ollut ottelutapaaminen. Se oli kova paikka”, Suomen päävalmentaja Hans Backe sanoi Islannille kärsityn 3–2-tappion jälkeen.

Backe oli laittamassa Eremenkon avaukseen Teemu Pukin hyökkääjäpariksi.

”Meidän pitää nousta tästä”, Backe sanoi.

Eremenkon seurajoukkue TsSKA Moskova tiedottaa asiasta lisää perjantaina.

Pelikiellon syy ei ole vielä siis selvillä. Suomen jalkapallomaajoukkueen ykköspelaajaa uhkasi viime vuonna venäläislehti Izvestijan mukaan jopa neljän kuukauden pelikielto, joka ei lopulta toteutunut. Taustalla oli kiista Eremenkon sopimuksen purkamisen tulkinnoista.

Lisäksi Eremenkon uutisoitiin joutuvan mahdollisesti korvaamaan entiselle seuralleen Rubin Kazanille jopa 14 miljoonaa euroa yhteisvastuullisesti nykyisen seuransa Moskovan TsSKA:n kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Huuhkajat
  • Roman Eremenko
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  2. 2

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  5. 5

    Barcelonan jalkapallotähti Neymarin joukkuetoveri Gerard Pique: ”Hän jää”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  2. 2

    Heikki Kovalainen juhli kauden ensimmäistä voittoaan: ”Jes!”

  3. 3

    Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Politiikkaan sukeltanut Ari-Pekka Liukkonen kauhoo ennätystahdissa – sekä Touko Aalto että Ville Niinistö halusivat huippu-uimarin vihreisiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    3. 3

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    4. 4

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    5. 5

      Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kun Sakari Paakkisen leski-isä kuoli kesken työpäivän, poika meni heti iltalypsylle ja otti sukutilan hoitaakseen – näin poikamiehen elämä mullistui 30 vuodessa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Viileä kesä on oikeasti luksusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää