Valikko
Urheilu

Räikkönen puski tutulle paikalleen

Kimi Räikkönen aloitti Japanin Grand Prix -viikonlopun harjoitukset ajamalla jälleen neljänneksi nopeimman ajan.

Kimi Räikkönen aloitti Japanin Grand Prix -viikonlopun harjoitukset kovin tutulla sijalla, kun Ferrarin suomalaiskuski kirjasi nimiinsä neljänneksi nopeimman ajan.

Räikkönen on MM-sarjassa neljäntenä. Hän on ollut neljäs kolmessa viime kisassa, ja Suzukassa hän puolustaa viime vuoden nelossijaansa.

Nyt ensimmäinen harjoitusjakso sujui taas kerran puskevalla autolla. Nyt puskeminen vaikutti eniten Suzukan radan toisessa mutkassa, missä aikaa paloi kaikkein eniten.

Räikkönen jäi kärkiajat kiitäneistä Nico Rosbergin ja Lewis Hamiltonin Mercedeksistä yli sekunnin. Suomalaiskuskin tallikaveri Sebastian Vettel oli puolestaan 0,292 sekuntia suomalaisen edellä.

MM-kärki Rosberg otti ensimmäisen erän nimiinsä MM-taistossa. Mercedeksen kuljettajat käyttivät kaksi sarjaa pehmeitä renkaita jo jakson alkupuolella, ja kummassakin vedossa Rosberg oli kaksi kymmenystä Hamiltonia nopeampi.

On selvää, ettei kumpikaan pihtaillut vauhtiaan, kun MM-taisto käy kiihkeimmillään.

Rosbergin aika alitti saman tien hänen viime vuoden paaluaikansa (1.32,584).

Kaksoisvoitolla Malesiassa juhlinut Red Bull aloitti samalla taktiikalla kuin Malesiassa, ja teki ensimmäisen harjoituksen vetonsa kovalla ja keskikovalla rengassetillä.

Vaikka Daniel Ricciardo ja Max Verstappen valittivat pitoa, keskikovalla renkaalla he pääsivät kuitenkin puolen sekunnin päähän Ferrareista.

Jakson lopussa kärkitallit tekivät pitkät vedot, joissa niiden ajat olivat hyvin lähekkäin. Kun muut ajoivat kisakokeilun keskikovilla renkailla, Räikkönen käytti pehmeitä, ja oli koko joukon nopein keskiajoissa.

1. harjoitusjakso:

1. Nico Rosberg Mercedes 1.32,431 - 24 kierrosta

2. Lewis Hamilton Mercedes –0,215 (1.32,646) - 21 kierrosta

3. Sebastian Vettel Ferrari –1,094 (1.33,525) - 19 kierrosta

4. Kimi Räikkönen Ferrari –1,386 (1.33,817) - 17 kierrosta

5. Daniel Ricciardo Red Bull –1,681 (1.34,112) - 23 kierrosta

6. Max Verstappen Red Bull –1,948 (1.34,379) - 26 kierrosta

7. Nico Hülkenberg Force India –2,099 (1.34,530) - 28 kierrosta

8. Sergio Perez Force India –2,336 (1.34,767) - 30 kierrosta

9. Fernando Alonso McLaren –2,572 (1.35,003) - 10 kierrosta

10. Valtteri Bottas Williams –2,950 (1.35,381) - 31 kierrosta

11. Daniil Kvjat Toro Rosso –3,015 (1.35,446) - 23 kierrosta

12. Carlos Sainz Jr Toro Rosso –3,241 (1.35,672) - 27 kierrosta

13. Jenson Button McLaren –3,246 (1.35,677) - 24 kierrosta

14. Romain Grosjean Haas –3,257 (1.35,688) - 17 kierrosta

15. Felipe Nasr Sauber –3,536 (1.35,967) - 15 kierrosta

16. Felipe Massa Williams –3,738 (1.36,169) - 23 kierrosta

17. Esteban Gutierrez Haas –3,788 (1.36,219) - 21 kierrosta

18. Marcus Ericsson Sauber –3,863 (1.36,294) - 19 kierrosta

19. Kevin Magnussen Renault –4,391 (1.36,822) - 30 kierrosta

20. Esteban Ocon Manor –5,366 (1.37,797) - 29 kierrosta

21. Pascal Wehrlein Manor –5,535 (1.37,966) - 24 kierrosta

22. Jolyon Palmer Renault –5,561 (1.37,992) - 13 kierrosta

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  2. 2

    Ringette Espoo 4 4 0 0 37-18...

  3. 3

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  4. 4

    ”Ottaa päähän äärimmäisen paljon ja pitkään” – Fifa-erotuomari Antti Munukka kertoo oikeudenjakajien viettävän unettomia öitä otteluiden jälkeen

  5. 5

    Jääkiekossa peloista ja tunteista puhuminen on tabu, sanoo entinen ammattipelaaja: ”Tunteita me pelkäämme”

  1. 1

    Tennistähti Boris Beckerin kukistaja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen

  2. 2

    Swimrun toi kuhinaa saaristomaisemaan – ”Näissä kisoissa pääsee harvinaisen hienoihin paikkoihin”

  3. 3

    VPS on nyt suunnannäyttäjä Suomi-futiksessa – nostan hattua jälleen kerran Vaasan suuntaan

  4. 4

    Tähtipelaaja Neymarin lähtöä FC Barcelonasta pidetään jo varmana

  5. 5

    Usain Boltin vauhti kiihtyy – satanen Monacossa alle kymmenen sekunnin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  2. 2

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  3. 3

    Bottas jatkaa Häkkisen ja Räikkösen linjaa – ”Yksi parhaista kisoistani”

  4. 4

    Jalkapalloilija Petteri Forsell kertoi Twitterissä juosseensa Cooperin testissä 3 490 metriä – kuinka juoksisivat muiden lajien huiput?

  5. 5

    X Games -skeittaaja onnistui huimassa tempussa ensimmäistä kertaa historiassa – katso video

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Ilmastonmuutos takoo ennätyksiä – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    6. 6

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    7. 7

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    10. 10

      Neljä saksalaista Isis-tukijoiksi epäiltyä naista on pidätettyinä Irakissa – yksi heistä on todennäköisesti 16-vuotias Linda, joka herätti suuren mediahuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää