Valikko
Urheilu

Tenniksen raikulipoika osoitti mieltään ja pelasi tahallaan huonosti: ”Jos fanit ymmärtäisivät, mistä he puhuvat, he olisivat kentällä ja menestyisivät”

Nick Kyrgios ei yrittänyt Shanghai Mastersin ottelussa kunnolla, ja antoi palaa pettyneiden fanien suuntaan. Myöhemmin hän pyysi Twitterissä esiintymistään anteeksi.

Tenniksen raikulipoikana tunnettu australialaispelaaja Nick Kyrgios osoitti rajulla tavalla mieltään Shanghain Masters-turnauksessa keskiviikkona.

Maailmanlistan 14:ntenä majaileva Kyrgios otti toisen kierroksen ottelun aikana yhteen tuomarin kanssa. Hän myös tunnusti, ettei yrittänyt pelata kunnolla hävittyään saksalaiselle maailmanlistan 110:nnelle Mischa Zvereville 6–3, 6–1.

Tuomari Ali Nili oli kehottanut Kyrgiosia pelaamaan ammattimaisesti sen jälkeen, kun tämä löi tahallisen löysän syötön Zverevin puolelle ja Zverev siirtyi avauserässä 4–1-johtoon.

Toisessa erässä 1–1-tilanteessa Zverevillä oli syöttövuorollaan pelipallo, ja Kyrgios lähti kävelemään kohti tuoliaan ennen kuin syöttö oli edes laskeutunut maahan.

Zverev pelasi muutoinkin tahallisen huonosti. Hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan valinneensa ottelusta ”helpon ulospääsyn”.

Paikalla olleet fanit eivät pitäneet näkemisestään. Pelin aikana eräs fani myös kehotti Kyrgiosia ”kunnioittamaan peliä” ja ”kunnioittamaan ihmisiä”. Kyrgios vastasi tälle, että ”haluatko tulla tänne ja pelata? Istu alas, ole hiljaa ja katso.”

Fanit buuasivat Kyrgiosin myöhemmin ulos kentältä.

Kyrgiosilta kysyttiin, ymmärtääkö tämä, mikseivät fanit pitäneet näkemästään.

”En lainkaan.”

”Jos he ymmärtäisivät, mistä he puhuvat, he olisivat tenniskentällä ja menestyisivät.”

”Ei, en voi ymmärtää heitä lainkaan. He eivät tiedä, mitä käyn läpi.”

”En ole heille mitään velkaa. Tämä on minun valintani.”

Kyrgios vetosi siihen, ettei hänen pelejään ole pakko tulla katsomaan.

”Jos ette pidä tästä, en pyydä teitä katsomaan. Menkää muualle. Jos olette niin hyviä antamaan neuvoja ja niin hyviä tenniksessä, miksi ette ole yhtä hyviä kuin minä? Miksi te ette ole kiertueella?”

Kyrgios myös sanoi, ”ettei voisi vähempää välittää” siitä, pääseekö hän kauden päättävään ATP-finaaliturnaukseen Lontooseen. Kuukauden päästä käynnistyvään turnaukseen pääsevät maailmanlistan kahdeksan parasta pelaajaa.

Myöhemmin Kyrgios pyysi esiintymistään Twitter-tilillään anteeksi.

”Ei riittävän hyvää minulta tänään monellakaan tasolla. Olen tuota parempi. Voisin etsiä tekosyitä, mutta niitä ei ole yhtäkään. Anteeksi”, Kyrgios kirjoitti.

Kyrgios on aiemminkin osoittanut tenniskentillä huonoa käytöstä.

Viime vuonna hän esimerkiksi sanoi Montrealin turnauksessa törkykommentteja vastustajalleen Stan Wawrinkalle. Kyrgios väitti ottelun aikana, että Wawrinkan tyttöystävä oli harrastanut seksiä tennispelaaja Thanasi Kokkinakiksen kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ajax-keskikenttä pois koomasta – kärsii pysyvästä aivovammasta

  2. 2

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  3. 3

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  4. 4

    Jääkiekkolegenda Teemu Selänne debytoi ITF Senior Tourin tennisturnauksessa Talissa

  5. 5

    Suomelle kultaa moukarinheitossa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin

  3. 3

    Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä

  4. 4

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  5. 5

    Espanjalaislehti: Jalkapalloilun siirtosummien ME rikkoutuu lähiaikoina – 18-vuotiaan ranskalais­hyökkääjän hinnaksi sovittu hirmuinen summa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  3. 3

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  4. 4

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  5. 5

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Trump piti puheen 40 000 partiolaiselle – niin tiedotusvälineet, Washingtonin päättäjät kuin Obamakin saivat taas kuulla kunniansa

    7. 7

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    8. 8

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    9. 9

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    10. 10

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää