Valikko
Urheilu

Uuden-Seelannin rugbyssa useita skandaaleja – pelaaja pidätettiin väkivallan ja raiskausaikeiden vuoksi

Pelikentillä Uudella-Seelannin miehillä on mennyt hyvin, mutta muut tapaukset kuohuttavat.

Uuden-Seelannin rugbyn ympärillä on kuohunut viime aikoina myrskyisällä tavalla. Tuoreimpana paljastunut tapaus on lisäys jo entisestään vakavaan sarjaan: Mid Canterburya edustava pelaaja pidätettiin lokakuun alussa syytettynä pahoinpitelystä, jonka yhteydessä hän aikoi raiskata uhrinsa. Asiasta kertoo brittilehti The Guardian.

Uuden-Seelannin maajoukkueessakin pelanneita Dan Carteria ja Joe Rokocokoa kuultiin vastikään dopingasioissa, kun heidän virtsanäytteestään oli löytynyt kiellettyä kortikosteroidia.

Carterin ja Rokocokon manageri kiisti kuitenkin pelaajien tehneen mitään väärää. Hän sanoi, että pelaajille on myönnetty lääkinnällinen erivapaus kyseiseen dopingiksi luokiteltavaan aineeseen.

Maajoukkuepelaaja Aaron Smith puolestaan lähetettiin vastikään kotiin maajoukkuematkalta Etelä-Afrikasta, kun hän oli ”rikkonut joukkueen normeja”. Smithin nähtiin kävelleen lentokentällä naisen kanssa vammaisille tarkoitettuun wc-koppiin. Hänen kuultiin harrastaneen kopissa seksiä.

Tapauksessa kuohutti sekin, että Smithin tiedettiin seurustelevan toisen naisen kanssa.

Elokuussa uusiseelantilainen ammattilaisjoukkue Chiefs oli palkannut tanssijan esiintymään seuran tapahtumassa. Nainen kertoi Uuden-Seelannin radiolle, että häntä oli muun muassa kopeloitu haarojen välistä ja solvattu sanallisesti.

Chiefsin sponsorin Gallagherin johtoportaaseen kuuluva Margaret Corner kuohautti tapahtuneen jälkeen keitosta omilla kommenteillaan.

”Jos nainen riisuu vaatteensa ja kävelee miesjoukon edessä, mitä meidän pitäisi tehdä, jos joku heistä haluaa koskettaa häntä?” Corner sanoi.

Lisäksi syyskuussa lupaavaa uusiseelantilaispelaajaa Losi Filipoa syytettiin neljän ihmisen pahoinpitelystä. Heistä kaksi oli naisia.

Filipoa ei tuomittu, mikä herätti monissa suuttumusta.

Pelikentillä Uudella-Seelannin miehillä on mennyt hyvin, sillä maajoukkue on voittanut kaksi viimeisintä rugbyn maailmanmestaruutta vuosina 2011 ja 2015. Rion olympialaisissa tänä vuonna joukkue putosi tosin puolivälierissä Fidziä vastaan.

Uuden-Seelannin naiset ylsivät Riossa olympiahopealle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rugby
  • Uusi-Seelanti
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Vettel teki ennätyksen Australian gp:n harjoituksissa – Bottas toinen, Räikkönen neljäs

  2. 2

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  3. 3

    Johdatus mäkihypyn mystiikkaan – mäkiprofessori paljastaa, miksi suomalaisten hyppy ei kulje

  4. 4

    Tuskan vartti tappoi Suomen pelin – jalkapallomaajoukkueen kasvojen pesu jäi haaveeksi

  5. 5

    Katseet kohti tulevaisuuden pelaajia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

  2. 2

    Hylkiötuomari – kun jalkapallotuomari Halil İbrahim Dinçdağ rikkoi Turkin normeja, häneltä vietiin kaikki

  3. 3

    Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

  4. 4

    Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa

  5. 5

    Palkinnoksi auto – hole-in-one kiihdytti Oliver Lindellin hurjaan nousuun Kenian kilpailussa: ”Tähän mennessä uskomaton viikko”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  2. 2

    Suomen ampumahiihtäjien valmentaja kaatui pahasti Kontiolahdella – ”Hän on sairaalahoidossa”

  3. 3

    Teekkarilta lähti lapasesta – onko tässä kaikkien aikojen tarkin kartta Helsingin ytimestä?

  4. 4

    Tämä käsittämätön rangaistuspotku päätti uran – erotuomarille elinikäinen panna ottelu­manipuloinnista

  5. 5

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    5. 5

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    6. 6

      Nuori mies kuoli kaahattuaan poliisia karkuun yli kahta sataa Pohjois-Karjalassa

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Sote-uudistuksessa piilee iso riski

    10. 10

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää