Urheilu

Valikko
Urheilu    |   Kommentti

Patrik Laineen tärkein ominaisuus ei ole huikea laukaus

Suomalaisen jääkiekon kohutuin pelaaja Patrik Laine aloitti NHL-uransa upeasti.

Suomalaisen jääkiekon kohutuin pelaaja Patrik Laine aloitti NHL-uransa upeasti. Hän hiljensi yhdellä laukauksella kriitikoiden suut ja osoitti, että hän pystyy tuottamaan lisäarvoa joukkueelleen.

Laine pääsi käyttämään tavaramerkiksi tullutta loistavaa laukaustaan kolmannessa erässä ylivoimalla, ja vihainen rannesivallus lähetti kiekon tarkasti takayläkulmaan ohi maskissa olleen maalivahti Cam Wardin.

18-vuotias suomalainen sai ottelussa runsaasti vastuuta ja osoitti olevansa luottamuksen arvoinen. Pelin alku oli hankala, eikä laituri päässyt kovin paljon kiekkoon käsiksi. Hän herättelikin itseään ja kotiyleisöä kahdella vahvalla taklauksella, ja kolmannessa erässä alkoi tapahtua.

Maalin lisäksi Laine oli alustamassa joukkueensa tasoitusmaalia ottelun loppuhetkillä.

Vaikka Laine on laukonut itsensä suomalaisten sydämiin ja näyttää tekevän saman Winnipegissä, ei maailmanluokan kuti kuitenkaan ole hänen tärkein ominaisuutensa.

Se on tervepäisyys.

Laineen hartioille on asetettu vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoista lähtien sellaisia paineita joka pelissä, että heikommalla itsetunnolla varustetun pelaajan peli olisi seonnut jossain vaiheessa.

Vasta huhtikuussa täysi-ikäisyyttä juhlinut tamperelainen ei kuitenkaan ole antanut odotusten vaikuttaa peliinsä, vaan on vastannut huutoon kerta toisensa jälkeen.

Pitkin vuotta jatkunut vertailu varaustilaisuuden ykkösnimeen, Yhdysvaltojen Auston Matthewsiin ei myöskään ota laantuakseen, mutta Laine kuittaa kysymykset tyynesti.

”Hän voi tehdä vaikka 20 maalia yhdessä ottelussa, minä en välitä siitä. Minä pelaan vain auttaakseni joukkuettani voittamaan”, Laine kommentoi CBS:lle Carolina-ottelun jälkeen.

Sen hän avauspelissään teki.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Patrik Laine
  • Urheilun kommentit
  • Jan Vilén

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  2. 2

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  3. 3

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  4. 4

    El Clásico kruunaa hienon jalkapallo­viikonlopun – HS listaa kiinnostavimmat ottelut

  5. 5

    Suomen yhdistetyn joukkue venyi hienosti neljänneksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  3. 3

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  4. 4

    Patrik Laine laukoi kaksi maalia – Barkov katkaisi 21 ottelun maalittoman putken

  5. 5

    Raimo ”Raipe” Helminen löysi Jokereille uuden ja yllättävän keskushyökkääjän

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita on 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue

  3. 3

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  4. 4

    Kolumbian lentoturmasta selvinnyt jalkapalloilija: Pitäkää huolta vihkisormuksestani

  5. 5

    HJK rakentaa uutta valmennusryhmää: Juho Rantala on siirtymässä yllätysnimenä FC Hongasta Klubiin

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    4. 4

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    5. 5

      Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

    6. 6

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    7. 7

      Slushissa esiteltiin designbrändi, jonka tekijöitä ovat Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja josta toivotaan vientihittiä

    8. 8

      ”Muista syistä” tuli Ylelle iso ongelma – toimituksen toimintakyvyn palautus on yhteinen etu

    9. 9

      Kymmenen ravintolan ”kortteli” aukeaa Kampin keskukseen lauantaina – tältä siellä näyttää

    10. 10

      Tesla-sijoittaja uskoo tietotekniikan mullistavan maailman ja haukkuu taloustieteilijät – ”Koko tiedekunta pitäisi tuhota”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    3. 3

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    4. 4

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    5. 5

      Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

    6. 6

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    7. 7

      Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

    8. 8

      Suomen suurin ruokakauppa yrittää 24h-aukioloa – et ole koskaan nähnyt hypermarkettia näin tyhjänä

    9. 9

      Koulukiusaamisen julkinen kuva on vinoutunut – kiusattu on harvoin hylätty kärsijä, kiusaaja harvoin vain kiusaaja

    10. 10

      Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    6. 6

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    10. 10

      Suomalainen on niin etuoikeutettu, että hävettää

    11. Näytä lisää