Valikko
Urheilu

Latvalan vaikeudet saivat jatkoa – Katalonian kilpailu keskeytyi viidennellä erikoiskokeella: ”Vetoakseli petti, sitten petti ohjausvarsi”

Jari-Matti Latvala on MM-sarjassa ennen Katalonian rallia viidennellä sijalla.

Jari-Matti Latvalan vaikeuksien täyteinen kausi jatkuu mollisointuisena Katalonian MM-rallissa. Volkswagenia kuljettavan Latvalan kilpailu keskeytyi perjantaina kisan viidennelle erikoiskokeelle vetoakselin ja ohjausvarren pettämiseen.

”Joku siihen osui. En tiedä, mikä. Hitaassa oikea-vasen-yhdistelmässä oikean etupyörän vetoakseli petti. Yritettiin mennä kolmella vetarilla (vetoakselilla), mutta sitten petti ohjausvarsi”, Latvala kertasi kotisivuillaan.

”Auto jäi sellaiseen paikkaan, että siinä ei olisi ollut turvallista alkaa tehdä remonttia. Tiet olivat niin mutaisia ja liukkaita. Oli pakko keskeyttää.”

Latvala saa kuitenkin palata ralliin lauantaina niin kutsutulla ralli 2 -säännöllä.

Latvala oli ennen viidettä erikoiskoetta rallissa kolmantena, 5,7 sekuntia johtanutta tallikaveriaan Sébastien Ogieria perässä.

Suomalainen ehti ajaa perjantaina kaksi pohja-aikaa.

”Ajo lähti kulkemaan hyvin, vaikka tiet olivat todella liukkaita. Varsinkin toisella ajokerralla monet erikoiskokeet olivat aivan mutaliejua”, Latvala sanoi.

Perjantain jälkeen kärjessä on Hyundai-kuljettaja Dani Sordo 17,0 sekunnin erolla Ogieriin. Kolmantena ajaa Volkswagenin Andreas Mikkelsen, Sordosta 18,1 sekuntia jääneenä.

Jari-Matti Latvala pitää MM-sarjassa ennen Kataloniaa viidettä sijaa. Latvala on kerännyt 101 pistettä, kun kärkimies Ogier on ajanut tililleen jo 195 pistettä.

Perjantaina ajettiin yhteensä seitsemän erikoiskoetta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-ralli
  • Jari-Matti Latvala
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lauri Markkanen on perfektionisti, joka taitaa brändäyksen: Varaustilaisuutta varten hän teetätti kuusi pukua, sisävuoreen oli ommeltu Suomen lippu

  2. 2

    Suomalainen selostajalegenda Räikkösen ja Bottaksen kolaroinnista: ”Vähän se panee jo nauramaan”

  3. 3

    Slovenian kiekkomaajoukkue sai suomalaisen päävalmentajan, mutta jää ilman supertähteään: ”Iso lovi tälle joukkueelle”

  4. 4

    Ovatko yksinpurjehtijat päästään sekaisin? Alex Thomson kiersi maailman ympäri 74 vuorokaudessa – ei nukkunut kertaakaan yli tuntia kerralla

  5. 5

    Lauri Markkasen hankkinut Bulls-johto sai lokaa niskaansa: ”Huumekauppiailla on parempi moraali”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

  2. 2

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  3. 3

    F1:n suomalainen kaksinaisuus – Bottas takoo mallikasta tulosta, Räikkönen ei

  4. 4

    Pitkämäki ja Purola säväyttivät – Suomi nousi Superliigaan

  5. 5

    Ovatko yksinpurjehtijat päästään sekaisin? Alex Thomson kiersi maailman ympäri 74 vuorokaudessa – ei nukkunut kertaakaan yli tuntia kerralla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

  2. 2

    Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

  3. 3

    NHL-liigaan varattiin yhteensä 23 suomalaista, ensimmäisellä kierroksella varausennätys – näin suomalaiset sijoittuivat

  4. 4

    Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

  5. 5

    Entinen tennistähti Boris Becker törsäsi kymmenien miljoonien omaisuuden – asetettiin konkurssiin: ”Hänestä saa kuvan miehenä, jonka pää on hiekassa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi lopettaa Rautatientorin Suomi ensin -mielenosoituksen – syynä viimeaikaiset pahoinpitelyt ja jatkuvat häiriöt

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    4. 4

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    5. 5

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    6. 6

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä – omistaja kuuli tulipalosta naapurilta

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    9. 9

      IT-konsultiksi 12 viikossa – Fysioterapeutti Josefin Reuter sai ensimmäisen paikan ilmaiselta pikakurssilta

    10. 10

      Sopiiko jäätelö välipalaksi ja onko vegaaninen tavallista terveellisempää? – Ravitsemusterapeutti arvioi jäätelöiden ravintosisällöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    8. 8

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    9. 9

      Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    10. 10

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää