Valikko
Urheilu

Jokerit kohtaa viime kevään kuuman taisteluparin Torpedon – ”tuntuu kuin palaisimme pudotuspeleihin”

Jokerit ja Torpedo Nizhni Novgorod pelasivat viime kaudella monien mieleen jääneet puolivälieräottelut.

Jokerit kohtaa maanantai-iltana KHL:ssä kotiottelussaan Torpedo Nizhni Novgorodin, joka tuo monille helsinkiläisille vahvoja joskaan ei kovin miellyttäviä muistoja mieleen.

Joukkueet pelasivat viime keväänä kuusi pudotuspeliottelua, joissa tunteet kuohuivat. Otteluparia leimasivat monet suihkukomennukset ja jokeripelaajien telomiset.

Torpedo jatkoi puolivälieräparista jatkoon voitoin 4–2, ja kuuman taisteluparin tapahtumat ovat yhä runkosarjaottelun alla pelaajien mielessä.

”Puhuimme jätkien kanssa, että tuntuu kuin pudotuspelit eivät olisi päättyneetkään. Tuntuu kuin palaisimme takaisin kevään pudotuspeleihin. Jopa sää on aika samanlainen”, Torpedon 28-vuotias ykköshyökkääjä Kaspars Daugavins sanoi Jokerien tiedotteessa.

Tällä hetkellä Torpedo keikkuu KHL:n läntisen konferenssin kolmannella sijalla, kun taas Jokerit on pudotuspeliviivan alla yhdeksäntenä.

”Välillemme on muodostunut iso taistelu. Jokerit on yksi sarjan parhaista, ja lisäksi Suomen ja Venäjän välillä on aina pieni kilpailuasetelma. Totta kai he haluavat myös kuitata aiemmat tappiot ja voittaa meidät”, Daugavins sanoi viitaten myös Torpedon alkukauden 3–1-kotivoittoon Jokereista.

”Myös fanit muistavat taatusti viime kauden jännitteet. Helsingissä on aina hauska pelata, täällä on paljon kannattajia ja ääntä. Odotan kunnon pudotuspelikiekkoa.”

Torpedoa valmentaa jo neljättä kautta voitontahtoinen ja tunteella otteluissa elävä Peteris Skudra. Latvialaisvalmentaja riehui viime kaudella Helsingissä suihkukomennuksen arvoisesti ja otti kotiareenallaan äänekkäästi yhteen jokerihyökkääjä Jesse Joensuun kanssa.

Viime harjoituskaudella Skudra puolestaan tappeli Neftehimik Nizhnekamskin valmentajan Jegveni Popikhinin kanssa kesken ottelun. Myös Torpedon pelaajat saavat kuulla kunniansa, jos peli ei kulje.

”Hän saattaa suuttua meille tai tuomareille, mutta se saa meidät hereille. Hän huutaa vähemmän, kun pelaamme niin hyvin kuin pystymme”, tällä kaudella 19 ottelussa tehot 6+9=15 kerännyt Daugavins naurahti.

Skudran kiivaasta luonteenlaadusta huolimatta Daugavins pitää maanmiestään erittäin hyvänä ja modernina valmentajana, joka osaa muun muassa yhdistää taitavasti asioita erilaisista pelitavoista.

”Hän näyttää välillä hullulta penkillä, mutta saa homman hoidettua. Hän saa meistä kaiken irti, siksi hän saa pitää työnsä”, Daugavins totesi.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Mari Laukkanen huomasi jo kesällä vaikean MM-yhtälön: ”Olisin selkeästi heittänyt tämän mappi ö:hön”

  2. 2

    Vardyn vierasmaali antoi toivoa Ketuille – ”Tiesimme, että meidän pitäisi olla kärsivällisiä”

  3. 3

    Kun Ristomatti Hakolaa jännittää, verbaalinen puhe vähenee mutta vatsan puhe kiihtyy: ”Tilattiin vähän pehmeämpää paperia”

  4. 4

    Mutkainen kisamatka Venezuelasta Lahteen – Adrian Solano hiihti Harri Kirvesniemen vanhoilla monoilla

  5. 5

    Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön ja rikkoi 30 maalin rajan – ”Kelpaa mulle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Video näyttää, miten Kajaanin hyppyrimäki ja tuomaritorni räjäytettiin – yleisö antoi tyylikkäät aplodit

  2. 2

    Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön ja rikkoi 30 maalin rajan – ”Kelpaa mulle”

  3. 3

    Suomi lähtee mitalijahtiin – HS:n kisaopas neuvoo hiihtokansaa

  4. 4

    Lahden MM-kisojen ohjelma

  5. 5

    Oulun raveissa epäillään rikosta: Katajan Kunnari -niminen hevonen joutui juoksemaan pahasti loukkaantuneena – lopetettiin kisan jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    213-senttisestä Lauri Markkasesta on tulossa suomalaisen urheilun suurin tähti – HS seurasi, millaista suurlupauksen elämä on yliopistokoripallon maailmassa

  2. 2

    Video näyttää, miten Kajaanin hyppyrimäki ja tuomaritorni räjäytettiin – yleisö antoi tyylikkäät aplodit

  3. 3

    Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön ja rikkoi 30 maalin rajan – ”Kelpaa mulle”

  4. 4

    Yhdysvaltain maajoukkuevoimistelijat syyttävät joukkueen lääkäriä seksuaalisesta hyväksikäytöstä – asianajaja: uhreja voi olla satoja

  5. 5

    Seurajohtaja Sarajärvi: Valakari ehdotti keskiviikkona SJK:ta antamaan potkut – ”Tiistaina luulin, että yhteinen sävel on löytynyt”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta

    2. 2

      Kenestä Helsingin pormestari? Löydä suosikkisi HS:n pormestarikoneella

    3. 3

      Sianlihasta on löytynyt Euroopassa bakteeria, johon antibiootti ei tehoa – liha kannattaa kypsentää Suomessakin kunnolla

    4. 4

      Tätä on seksi nyt: Tinder-sukupolvi ei eläkään yltä­kylläisyydessä, parisuhteissa etenkin miehet kärsivät puutteesta – mistä se johtuu?

    5. 5

      Seitsemän maankaltaista planeettaa löytyi kääpiötähden ympäriltä 40 valovuoden päästä

    6. 6

      Italialaismedia: Suomalainen poika kuoli Italian Alpeilla

    7. 7

      Neljä naista ja neljä miestä pyrkii Helsingin johtoon – näin he vastasivat kysymyksiin suurmoskeijasta, koulukurista, autoilusta ja ulkoistamisesta

    8. 8

      Suku uhkasi tappaa ja viritti ansan irakilaiselle Kasimille – Homoutensa vuoksi vainotut hakevat turvaa Suomesta

    9. 9

      Miksi Helsingissäkin puuhataan kävelykatuja ja työnnetään autoja ahtaalle? Tämä 80-vuotias tanskalaismies on syypää

    10. 10

      Tukholmalaislähiön mellakasta kohistaan maailmalla – Ruotsissa pohditaan poliisin aseenkäyttöä ja tapahtumien vaikutusta maakuvaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Toni” vaati treffien jälkeen kumppania maksamaan puolet ja syntyi jupakka – siellä, missä nimetön keskustelu Suomessa muuten toimii

    2. 2

      Tätä on seksi nyt: Tinder-sukupolvi ei eläkään yltä­kylläisyydessä, parisuhteissa etenkin miehet kärsivät puutteesta – mistä se johtuu?

    3. 3

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    4. 4

      Supersuosittu amerikkalaisjuontaja irvaili Trumpille ”Suomen Godzilla-hyökkäyksellä”

    5. 5

      Seitsemän maankaltaista planeettaa löytyi kääpiötähden ympäriltä 40 valovuoden päästä

    6. 6

      Sianlihasta on löytynyt Euroopassa bakteeria, johon antibiootti ei tehoa – liha kannattaa kypsentää Suomessakin kunnolla

    7. 7

      Perusterveestä Kaisa Tolosesta, 52, tuli sairas työtön kuudessa vuodessa: ”Tulevaisuuteni jäi Mikkolan kouluun”

    8. 8

      Parhaissa purkkisalsoissa rouskuu tuore tomaatti, pahimmat ovat kuin ketsuppia – HS:n salsavertailussa paljastui hurjia laatueroja

    9. 9

      Tukholmalaislähiön mellakasta kohistaan maailmalla – Ruotsissa pohditaan poliisin aseenkäyttöä ja tapahtumien vaikutusta maakuvaan

    10. 10

      Nuorena rocktähtenä Jarkko Martikainen huusi totuuttaan julki koko sukupolvelle – nyt Donnerin, Kaurismäen ja Tervon sivallukset ärsyttävät häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    2. 2

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    5. 5

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    6. 6

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    7. 7

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    8. 8

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    9. 9

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    10. 10

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    11. Näytä lisää