Urheilu

Valikko
Urheilu

Tenniksen kauhukakara Kyrgios sai pitkän pelikiellon, hakeutuminen psykologiseen hoitoon voi lyhentää rangaistusta

Australialainen Nick Kyrgios sai pitkän pelikiellon lyötyään lekkeriksi tenniksen Shanghain masters-turnauksen toisen kierroksen ottelun viime viikolla, kertoi ammattilaisten etujärjestö ATP.

Australialainen Nick Kyrgios sai pitkän pelikiellon lyötyään lekkeriksi tenniksen Shanghain masters-turnauksen toisen kierroksen ottelun viime viikolla, kertoi ammattilaisten etujärjestö ATP.

Kyrgios todettiin käyttäytyneen pelin rehellisyyttä ja moraalia loukaten, kun hän hävisi ilmeisen tahallaan saksalaiselle Mischa Zvereville 1–6, 3–6.

Rikkomus tarkoittaa, että Kyrgios saa 25 000 dollarin sakon ja pelikiellon, joka kattaa kahdeksan turnausviikkoa. Kilpailukielto alkaa heti maanantaina 17. lokakuuta ja päättyy vasta 15. tammikuuta. Kyrgios menettää tänä aikana kaikki Australian avoimeen mestaruusturnaukseen tähtäävät tapahtumat ennen kauden ensimmäistä grand slamia.

Kyrgiosilla on mahdollisuus saada pelikielto lyhenemään kolmeen turnausviikkoon, jos hän esittää uskottavan suunnitelman hakeutua urheilupsykologiseen hoitoon.

Ennen tätä 25 000 dollarin sakkoa Kyrgios ehti saada yhteensä 33 000 dollaria sakkoja heikosta käyttäytymisestään, verbaalisesta hyökkäyksestä päin katsojaa ja epäurheilijamaisuudestaan.

Temperamenttinen Kyrgios, 21, on suuri lahjakkuus, jolla olisi eväät hyvinkin pitkälle ammattilaistenniksessä, mutta hänellä on ollut läpi uransa vaikeuksia hallita mieltään. Hän on usein antanut erikoisia lausuntoja, jotka osoittavat välinpitämättömyyttä ja muiden ihmisten kunnioittamisen puutetta.

Juuri ennen Shanghain mastersia Kyrgios voitti Tokion ATP-turnauksen, ja sen lisäksi hänellä oli kaksi turnausvoittoa tältä vuodelta, Marseille ja Atlanta.

Kyrgios nousi Tokion voittonsa ansiosta ATP-listalla sijalle 14, joka on hänen korkein sijoituksensa tähän mennessä.

Kaksi vuotta sitten Kyrgios kohahdutti tennismaailmaa voittamalla vain 19-vuotiaana Rafael Nadalin Wimbledonin neljännellä kierroksella. Nadal oli silloin maailman ykkönen ja valmis valtaamaan kannun Lontoon nurmikentillä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Heikki Miettinen

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  2. 2

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  3. 3

    Autourheilu on värittänyt Nico Rosbergin elämää – katso kuvat maailmanmestarin urasta

  4. 4

    Bottas ostettavissa Mercedes-talliin

  5. 5

    Vain yksi näyttöpaikka tarjolla – Kaisa Mäkäräisellä edessä kalenteriongelma matkalla Lahden MM-kisoihin: ”Pitää kohdata muut”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  3. 3

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  4. 4

    Patrik Laine laukoi kaksi maalia – Barkov katkaisi 21 ottelun maalittoman putken

  5. 5

    Iivo Niskasen huippuvire näkyi myös nopeutena – tuloksena uran ylivoimaisesti paras sprinttisuoritus

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita on 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue

  3. 3

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  4. 4

    Kolumbian lentoturmasta selvinnyt jalkapalloilija: Pitäkää huolta vihkisormuksestani

  5. 5

    HJK rakentaa uutta valmennusryhmää: Juho Rantala on siirtymässä yllätysnimenä FC Hongasta Klubiin

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    3. 3

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    4. 4

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    5. 5

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    6. 6

      Lelusalakuljettaja Rami Adhamin menneisyys maahanmuuttajana: metsurina Sallassa, sukeltajana Lohjalla ja esitanssijana juppiravintolassa

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    9. 9

      Näytelmä väittää: Juha Sipilä on kova ja osaamaton johtaja, josta media rakensi messiaan

    10. 10

      Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    3. 3

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    6. 6

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

    8. 8

      Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

    9. 9

      Koulukiusaamisen julkinen kuva on vinoutunut – kiusattu on harvoin hylätty kärsijä, kiusaaja harvoin vain kiusaaja

    10. 10

      Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    6. 6

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    7. 7

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    10. 10

      Suomalainen on niin etuoikeutettu, että hävettää

    11. Näytä lisää