Urheilu

Räikkönen pesi Vettelin Meksikon aika-ajossa – Hamilton ajoi paalulle

Ferrarin Kimi Räikkönen onnistui jättämään tallikaveri Sebastian Vettelin taakseen F1-sarjan Meksikon osakilpailun aika-ajossa.

Ferrarin Kimi Räikkönen onnistui jättämään tallikaveri Sebastian Vettelin taakseen F1-sarjan Meksikon osakilpailun aika-ajossa.

Kovin korkealle ei Ferrarien vauhti silti riittänyt, sillä Räikkönen oli kuudes ja Vettel seitsemäs.

Kaksikon edelle ehtivät eturiviin ajaneet Mercedes-kuskit Lewis Hamilton ja Nico Rosberg, toisen rivin Red Bull -miehet Max Verstappen ja Daniel Ricciardo sekä viidenneksi ajanut Force Indian Nico Hülkenberg.

Williamsin Valtteri Bottas ajoi kahdeksanneksi ja jätti tallikaverinsa Felipe Massan yhdeksänneksi.

Meksikon osakilpailun jälkeen MM-sarjaa on jäljellä kaksi kilpailua.

Ennen kauden kolmanneksi viimeistä osakilpailua on Nico Rosbergin MM-johto 26 pistettä ennen Lewis Hamiltonia, joten hän voisi varmistaa mestaruuden jo Meksikossa.

Se vaatisi voiton, ja Hamilton saisi saada ainoastaan yhden pisteen. Tasapisteissä järjestyksen ratkaisee voittojen määrä. Rosbergilla on yhdeksän ykkössijaa ja Hamiltonilla seitsemän.

F1-sarjan 19/21 kilpailu, Meksikon gp:

Aika-ajot: 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.18,704, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 0,254 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,350, 4) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –0,429, 5) Nico Hülkenberg Saksa, Force India –0,626, 6) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –0, 672, 7) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –0,677, 8) Valtteri Bottas Suomi, Williams –0,847, 9) Felipe Massa Brasilia, Williams –1,328, 10) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso –1,674,

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Autourheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasia

  2. 2

    Savage ja Pelvas iskivät kaksi maalia mieheen – HJK:n sarjajohto jo 11 pistettä

  3. 3

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Nelinkertainen olympiavoittaja Mo Farah voitti viimeisen ratakilpailunsa kotiyleisön edessä Timanttiliigan kilpailussa Birminghamissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  4. 4

    Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

  5. 5

    Kovakuntoinen formulakuski Valtteri Bottas esitteli fysiikkaansa Pajulahden duathlon-kisassa – kisan voittaja oli maalissa kymmenen minuuttia ennen Bottasia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    3. 3

      Koomikko Jerry Lewis, 91, on kuollut

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    9. 9

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    10. 10

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää