Urheilu

Fernando Alonso ajaa niin kauan kuin nauttii

Alonso ja Kimi Räikkönen kuuluvat ikämiesten sarjaan ensi kaudella.

Formula ykkösissä Fernando Alonso ja Kimi Räikkönen ovat ensi kaudella ainoat ikämiesten sarjaan jo kelpuutetut kuljettajat.

McLaren-Hondalla ajava Alonso täyttää ensi heinäkuussa 36 ja Ferrarilla jatkava Räikkönen lokakuussa 38 vuotta.

Tämän vuoden ikätovereista Jenson Button siirtyy pitämään Mika Häkkisen tavoin sapattivuotta, jolta tuskin kukaan uskoo hänen enää palaavan McLarenin kisatehtäviin kaudeksi 2018. Felipe Massa puolestaan jättää F1-ympyrät saadessaan 250 kisaa täyteen kauden päättyessä Abu Dhabissa.

36-vuotias Button sai 300 kisaa täyteen Malesiassa. Seuraavana tuon rajapyykin saavuttaa Alonso – mikäli päättää jatkaa ensi kauden jälkeen.

Alonso ajoi sunnuntaina Meksikossa uransa 272. grand prix’n. Tämän kauden päättyessä lukema on 274. Ensi vuoden jälkeen määrä on näillä näkymin 295 kisaa.

Ratkaisu tulevaisuudesta on kaksi mestaruutta urallaan voittaneen espanjalaisen hallussa. Hänen nykyinen kolmivuotinen sopimuksensa umpeutuu ensi kauden lopussa, mutta McLarenilla ja varsinkin Hondalla on himo jatkaa tähden kanssa myös sen jälkeen.

Alonso on ajanut nyt voitotta yli kolme kautta. Tuoreimmasta palkintosijoituksestakin on vierähtänyt yli kaksi vuotta.

Latinoluonteestaan huolimatta espanjalaiskonkari on viime aikoina osoittanut harvinaista kärsivällisyyttä ja osannut olla tyytyväinen siihenkin, että viimeisestä kahdeksasta kisasta on päässyt viisi kertaa pisteille.

”En ole missään vaiheessa ajatellut, että aikani F1-tasolla olisi ohitse. Omasta mielestäni olen oikeastaan nyt korkeammalla tasolla, koska ymmärrän yhä paremmin autoa ja teknisiä ratkaisuja, mitkä auttavat meitä edistymään.”

”Olen päässyt täysin sinuksi tämän tilanteen kanssa, koska tiedän ajavani ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin – jos en jopa paremmin”, Alonso korostaa.

Veteraanitähti ei kiistä sitä, että nykyautoilla ajaminen ei tarjoa suurinta nautintoa, kuten tapahtui varsinkin hänen uransa alkupuolella vahvoilla V10-moottoreilla kilpailtaessa.

”Jos säännöt olisivat pysyneet tällaisina kuin nyt, eli meidän pitäisi säästää renkaita, polttoainetta ja energiaa kisan alusta loppuun, lopettaisin urani ensi kauden jälkeen. Ja niin tapahtuu myös, jos ajaminen tuntuu minusta yhä samalta uusilla autoilla.”

”Siitä päätöksestä en horju. Vaikka voittaisin ensi vuoden mestaruuden, mutta en nauttisi niiden autojen ajamisesta, lopetan urani. Kysymys ei ole McLaren-Hondan vauhdista ensi vuonna, vaan pelkästään, että tunnen nauttivani F1-autolla ajamisesta. Jos olen tyytyväinen, jatkan, jos en ole, lopetan”, Alonso kuittaa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Syntyykö Berliinin maratonilla maailmanennätys? Kohutossut saattavat vielä nousta ratkaisevaan rooliin – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa

  2. 2

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  3. 3

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  4. 4

    Sukupuolineutraalius puhuttaa Ruotsissakin – maan suurin jalkapalloseura pohtii nimensä vaihtamista: ”Olemme myös Euroopan suurin tyttöjalkapalloseura”

  5. 5

    Real Madridilta melkoista liioittelua – vain 11 liigamaalia viime kaudella tehneellä hyökkääjällä sama ulosostohinta kuin Cristiano Ronaldolla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NHL-fanit irvailivat Jesse Puljujärven kielitaidolle – suomalaistoimittajan napakka puolustupuhe huomioitiin Ruotsissa: ”Lapsellista koulukiusaamista”

  2. 2

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa”

  3. 3

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  4. 4

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    ”Ihmeidentekijä”: Jalkapallotähtien suomalaista hovilääkäriä ylistävä artikkeli leviää maailmalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Formula 1 -tähti Lewis Hamilton jätti liharuoat ja siirtyi vegaaniruokavalioon: ”Lehmien tuottaman saasteen määrä on uskomaton”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    10. 10

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää