Urheilu

Kristian Kuusela palasi Leijoniin ja on ehtinyt jo kokea KHL:n Shanghaissa: ”Yleisöä oli varmaan 250”

Amurissa muistellaan edelleen Hannu Jortikkaa ja seuran ainoaa pudotuspelikevättä vuosien takaa.

Seinäjoelta kotoisin oleva Kristian Kuusela piipahti viime viikon torstaina elämänsä ensimmäisen kerran Kiinassa.

Kuusela ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että hänen ensimmäinen vierailunsa Kiinaan menee sykkivässä Shanghaissa jääkiekkoa pelatessa.

Shanghai pursuaa elämää ja on Kiinan suurin kaupunki yli 24-miljoonaisella väestöllään ja kaupallinen keskus. Kunlun Red Starin ja Kuuselan Amur Habarovskin välisessä ottelussa pulssia nostattava syke jäi kauaksi kaupungin kirkkaista valoista. Yleisömääräksi ilmoitettiin 721.

”No, joo. Yleisöä oli varmaan 250 yhteensä”, Kuusela sanoo hiukan kiusaantuneena jääkiekkomaajoukkueen mediapäivänä. ”Vähän treenipelifiilis.”

Amur Habarovsk on niin lähellä Kiinan rajaa kuin Venäjällä voi olla, mutta jääkiekko on siellä tuhat kertaa suurempaa kuin rajan eteläpuolella.

”Meillä on kotona ollut 7 000 katsojaa ja todella hyvä fiilis. Vähän erilaista oli pelata, mutta eipä sitä huomaa, kun kentälle menee”, Kuusela sanoi Shanghain kiekkokulttuurista, joka ei ole vielä päässyt pahemmin orastamaan.

Virallisesti Kunlun Red Star on uusin KHL-joukkue kotipaikkanaan Peking, mutta suurimman osan kotiotteluista se on pelannut Feiyang Ice Skating Centerissä, jonne mahtuu vain noin 3 000–4 000 katsojaa. Sekin tuntui olevan liian suuri tila 24 miljoonan ihmisen metropolissa.

”Aika eksoottinen paikka. Kiva, että jääkiekon parissa pääsee tuollaisiin paikkoihin”, Kuusela sanoo.

Habarovsk oli pitkään KHL:n kaukaisin paikka Helsingistä katsottuna, kunnes Vladivostok ja Kiina tulivat mukaan. Jollain lailla kiehtova Habarovsk on edelleen.

Se on sama kaupunki, jossa valmentaja Hannu Jortikka valittiin Vuoden mieheksi, kun Amur alkoi menestyä viidennellä KHL-kaudellaan. Siitä on jo monta vuotta, kun Jortikka puhalsi Habarovskin pölyt jaloistaan ja vaihtoi maisemaa.

”Kyllä siellä on iso arvostus häntä kohtaan vieläkin”, Kuusela sanoi. ”Se on ainut kerta, kun ovat päässeet play offsiin.”

Jortikan joukkue teki historiaa etenemällä pudotuspeleihin 2011–2012, ja uusintaa odotellaan Kiinan rajan pinnassa, mutta vaikeaa se on.

Itäisessä konferenssissa Amur on viimeistä edellinen, mutta pudotuspeliviivaan on vain kuusi pistettä. Se tuntuu pieneltä määrältä, mutta on paljon, kun viivan ja Amurin väliin mahtuu viisi joukkuetta.

”Varsinkin kotona me pelaamme ihan hyvää lätkää. Me teemme aika vähän maaleja, mutta [Juha] Metsola antaa meille voittomahdollisuuden joka ilta”, Kuusela kehuu entistä seurakaveriaan Tapparasta. Nyt he ovat taas yhdessä, mutta vähän kauempana kotoa.

Kaksikon Metsola–Kuusela täydentää Teemu Ramstedt, joka oli Kuuselan kova vastus viime kevään liigafinaaleissa. Nyt he pelaavat samassa ketjussa, jonka kolmas lenkki on tšekkihyökkääjä Tomáš Zohorna.

Perheelliselle Kuuselalle elämä Habarovskissa vaatii tarkkaa kalenterin selaamista. Hän pelasi Shanghaissa viime torstaina ja oli perheensä luona Tampereella jo perjantaina. Sunnuntaina Karjala-turnauksen jälkeen Kuusela vaihtaa maajoukkueen hotellista Amurin hotelliin.

Amur kohtaa Jokerit ensi viikon tiistaina, ja joukkue on jo kokoontunut ”nurkan taakse” Moskovaan harjoittelemaan.

”Sunnuntaina joukkue matkustaa tänne, ja liityn heidän mukaansa, mutta ehdin olla neljä päivää kotona ennen maajoukkueen kokoontumista.”

Lokakuussa Kuuselan perhe oli kolme viikkoa Habarovskissa, ja sama matka odottaa tammikuussa. Silloin ovat isä ja paukkuva pakkanen vastassa.

Aikaeromatkat ja siihen lisätyt pelit ovat kuluttavimpia yhdistelmiä urheilussa, mutta Kuusela ei purnaa.

”Sieltä Moskovaan matkustettaessa ei ole mitään ongelmia. Olen saanut sinne päin mennessä hyvin nukuttua koneessa”, Kuusela sanoo.

Amurilla on ollut yhtä matkaa lukuun ottamatta tilauskoneet käytössä, jolloin jokainen saa oikaista kroppansa tyhjälle penkkiriville. Sillä yhdellä kerralla, kun joukkue palasi kotiin reittilennolla, potkaisi aikaero säälimättömästi takaisin.

”Sain siinä istumapaikalla nukuttua tunnin, ja siinä meni viikko.”

Ja tuohon paluuviikkoon mahtui kolme kotiottelua.

”Yllättävän hyvin pystyy pelaamaan, vaikka on vähän sekaisin päivisin”, Kuusela sanoo urheilusta, jota ei suositella tavallisille ihmisille.

Leijonien MM-kisapaikan piti olla korvamerkitty Kuuselalle viime keväänä, kun hän oli runkosarjan paras pelaaja ja Patrik Laineen vahva aisapari. Kun valinta MM-joukkueeseen tuli, Laine mahtui mukaan, Kuusela jäi kotiin.

”Siinä tilanteessa silloin”, Kuusela myöntää harmituksen, ”mutta Suomella oli tosi hyvä joukkue. Ei jäänyt mitään, että olisin pettynyt tai katkera.”

Nyt Kuuselalla on uusi yritys. Hän pelaa hyvässä ketjussa Veli-Matti Savinaisen ja Ilari Filppulan kanssa.

”Yritän todistaa itselleni, että pystyn pelaamaan täällä”, Kuusela sanoo tavoitteestaan Leijonissa, kun Karjala-turnauksen avauksessa tulee Venäjä vastaan.

Tausta: Päävalmentaja Lauri Marjamäki odottaa hyvää ilmettä Venäjä-otteluun

Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki odottaa Leijonilta tasapainosta peliä ja ennen kaikkea hyvää ilmettä, kun perinteisessä Karjala-turnauksessa tulee Venäjä vastaan torstaina.

”Haluaisin, että pystyään hyökkäämään kolmella kaistalla ja saadaan pakkien tuki mukaan. Erikoistilanteisiin on myös satsattava”, Marjamäki sanoi ja silloin hän viittaa Jarno Koskirannan johtamaan ylivoimaviisikkoon, jossa pelaavat Sakari Salminen, Jesse Joensuu maalin edessä, Miro Aaltonen ja siniviivalla Juuso Hietanen.

Marjamäki toivoo KHL:stä tulevilta pelaajilta nopeaa ajatusmallin muutosta, kun seurapaita vaihtuu Leijona-asuun. KHL:ssä ei paljon keskustella eikä neuvotella, mutta Marjamäki haluaa ympärilleen avoimen ilmapiirin. Jos se onnistuu, heijastuu meno myös kaukaloon.

Leijonien ketjut Venäjää vastaan Hartwall-areenassa kello 18.30:

Jesse Joensuu–Jarno Koskiranta–Sakari Salminen

Veli-Matti Savinainen–Ilari Filppula–Kristian Kuusela

Miro Aaltonen–Joonas Kemppainen–Mika Pyörälä

Antti Pihlström–Tomi Sallinen–Pekka Jormakka

Puolustajat:

Jesse Virtanen–Juuso Hietanen

Tommi Kivistö–Lasse Kukkonen

Ville Lajunen–Ilari Melart

Atte Ohtamaa–Aleksi Elorinne

Maalivahdit: Mikko Koskinen ja Harri Säteri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Leijonat
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Syntyykö Berliinin maratonilla maailmanennätys? Kohutossut saattavat vielä nousta ratkaisevaan rooliin – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa

  2. 2

    Olli Rehn harkitsee vakavasti ehdokkuutta Palloliiton puheenjohtajaksi: ”En aio ryhtyä vatuloimaan”

  3. 3

    HIFK:n tuska jatkui Ilveksen vieraana: ”Meidän hyökkäyspeli on tällä hetkellä luvattoman tehotonta ja juonitonta”

  4. 4

    Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajalle potkut – syynä ”sopimaton käytös”

  5. 5

    Ei aivan ykkönen – pelaajatarkkailijat näkevät Lauri Markkasessa pieniä puutteita

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa”

  2. 2

    NHL-fanit irvailivat Jesse Puljujärven kielitaidolle – suomalaistoimittajan napakka puolustupuhe huomioitiin Ruotsissa: ”Lapsellista koulukiusaamista”

  3. 3

    Voittamaton Floyd Mayweather esittelee taas leveää elämäänsä ”palatsissaan” – hyllyt täynnä makeisia ja jättimäinen elokuvateatteri

  4. 4

    Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    ”Ihmeidentekijä”: Jalkapallotähtien suomalaista hovilääkäriä ylistävä artikkeli leviää maailmalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mauri Salomäki, 86, ratkoo yo-matematiikan minuuteissa eikä ole koskaan nähnyt internetiä – ja hänen opeillaan rakennettiin Suomen nopein ihminen

  2. 2

    Uimahyppääjä Joona Puhakan 15 vuoden harjoittelu musertui kertalaakista, kun rimakauhu iski – ”Kyse oli hyvin vakavasta psyykkisestä sairaudesta”

  3. 3

    Pyöräilyvaltias Chris Froome poseeraa alasti Timesin kannessa – kertoo laihduttamisesta ja peilistä paljastuvan miehen ongelmista: ”Mittasuhteet ovat naurettavat”

  4. 4

    Ortopedi Sakari Orava leikkaa FC Barcelonan 105 miljoonan euron jalkapalloilijan Ousmane Dembélén

  5. 5

    Formula 1 -tähti Lewis Hamilton jätti liharuoat ja siirtyi vegaaniruokavalioon: ”Lehmien tuottaman saasteen määrä on uskomaton”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    4. 4

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    7. 7

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää