Urheilu

Ilonen jatkaa kauttaan Etelä-Afrikassa kovalla tavoitteella – ”Svingaaminen tuntuu omalta”

Mikko Ilonen haluaa parantaa edellisestä Turkin kilpailusta.

Golfari Mikko Ilosen kilpailukausi jatkuu torstaina alkavassa, tasoltaan laadukkaassa Nedbank Golf Challengessa. Kilpailu käydään Johannesburgin lähellä Sun Cityn Resortissa.

Gary Player Country Clubin pitkällä kentällä on mukana 72 Euroopan-kiertueen parhaimmistoon kuuluvaa pelaaja.

”Lähilyönnit täällä tulevat olemaan erikoisia. Ruoho on erittäin tiheää, paksua lehteä on pallon ympärillä, ja sitä kasvaa moneen suuntaan. Pallokin lentää ohuen ilmanalan vuoksi pidemmälle. Siitä on saatava tuntuma kisan käynnistymiseen mennessä. Todella magee kenttä kokonaisuutena”, Ilonen kuvaa olosuhteita tiedotteessa.

Ilosella on Etelä-Afrikan kisasta kokemusta vuodelta 2014, jolloin hän oli 28:s. Eroa voittajaan kertyi peräti 28 lyöntiä.

”Silloin tulin kisaan hieman tyhjillä tankeilla, kausi oli pitkä ja menestystenkin vuoksi rasittava. Ajatus ei oikein ollut mukana. Nyt pääsen mukaan suoraan Turkin kisasta. Svingaaminen tuntuu omalta”, Ilonen sanoo.

Ilonen sijoittui viime sunnuntaina päättyneessä Turkish Airlines Openissa ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukkoon yli kahteen vuoteen. Ilonen oli Turkissa juuri kymmenes.

”Turkin kisan sijoitusta (10.) haluan parantaa”, Ilonen linjaa tavoitteekseen Etelä-Afrikassa.

Ilonen on niin kutsutulla Race to Dubai -listalla sijaluvulla 55. Etelä-Afrikan kisan jälkeen pelattavaan viimeiseen finaalikisaan otetaan 60 parasta.

Ilosen mahdollisuudet Dubaihin ovat mainiot, sillä sijaluvulla 61 oleva pelaaja on hänestä palkintorahassa yli 70 000 euroa Ilosta jäljessä.

Voittaja kuittaa Nedbank Golf Challengesta 1,048 miljoonaa euroa, ja viimeinenkin saa reilut 10 000 euroa.

Ilonen starttaa torstain kierrokselleen Suomen aikaa kello 9.10.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  2. 2

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  3. 3

    HJK:n Anthony Annan kehui HIFK:n debytanttia – ”Jos hän jatkaa tuolla tavalla pelaamista, tulee hänestä erittäin hyvä”

  4. 4

    Hiljaisesta Wayde van Niekerkistä yritetään tehdä seuraavaa Usain Boltia – ”Minulle Bolt on kaikkien aikojen paras urheilija”

  5. 5

    Maratonin haamuraja yritettiin rikkoa Niken uusilla kohukengillä – sama keksintö oli Karhun tossuista jo yli kymmenen vuotta sitten

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  2. 2

    Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

  3. 3

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  4. 4

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  5. 5

    Jyväskylän MM-rallin voittanut Esapekka Lappi paljastaa: Halusi F1-kuljettajaksi Valtteri Bottaksen tavoin, mutta rahaa ei ollut riittävästi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  2. 2

    Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

  3. 3

    Mystinen arabišeikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  4. 4

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

  5. 5

    IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    5. 5

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    10. 10

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää