Urheilu

Räikkönen ei suostunut innostumaan Vettelin kukistamisesta

Aika-ajo toi Valtteri Bottakselle suuren pettymyksen.

Kimi Räikkönen päihitti tallikaverinsa Sebastian Vettelin neljännessä perättäisessä aika-ajossa. Vettelin löylyttämisen Räikkönen kuittaa suuria innostumatta, mutta aika-ajon tuoma kolmas lähtöruutu antaa kyllä aihetta tyytyväisyyteen.

”En olisi päässyt ylemmäs edes täydellisellä kierroksella. Nyt tunne viimeisen kierroksen alussa ei ollut kohdallaan. Etupää luisti parissa ensimmäisessä mutkassa, ja keskisektori ei mennyt hyvin, mutta tiesin kyllä koko ajan, että aika paranee”, Räikkönen selvitti.

Tv-ringissä Räikköseltä kysyttiin, oliko tämä parasta, mitä hän saattoi toivoa, kun aika-ajon jälkeen oli kärkikolmikossa ja siten lehdistötilaisuudessa.

”En tiedä, onko lehdistötilaisuus nyt mitään bonusta, eikä kolmas sija ole sitä, mitä haluaisimme. Kun Mercedes oli kuitenkin niin kaukana, kolmas ruutu oli parasta, mitä sieltä oli otettavissa.”

Perjantain kuumuudessa Ferrari jäi kauas kärjestä, mutta lauantain viileys toi punaisiin autoihin lisävauhtia.

”Kaikkihan hyötyivät viileämmästä kelistä. Eikä meillä ole mitään varsinaista pulmaa kuumuudesta. Meillä on ollut hyviä kisoja siinäkin kelissä. Syystä tai toisesta tämä rataprofiili ja nämä renkaat toimivat meillä paremmin viileällä kuin kuumalla”, Räikkönen linjaili.

Kisapäivälle on luvassa sadetta.

”Emme pysty muuttamaan keliä. Katsotaan nyt millainen sää silloin on. Voimme vain yrittää tehdä parhaamme”, Räikkönen totesi.

Williams koki rankan pettymyksen, kun lupaavien harjoitusten jälkeen sekä Valtteri Bottas että Felipe Massa putosivat aika-ajofinaalista.

Bottas starttaa 11. ja Massa 13. ruudusta. Kuljettajien keskinäinen aika-ajokisa on suomalaisen hyväksi 17–3.

Varsinkin Massalle viimeisen kotikisan lähtötilanne on karvasta kalkkia.

”Tietenkin pettymys on päällimmäisenä mielessä, kun vauhtimme on koko viikonlopun ollut erittäin hyvä, kuten myös auton säädöt. Jostain syystä emme vain sitten olleet riittävän nopeita aika-ajokierroksella, kun eräät autot menivät yllättävän kovaa”, Bottas puntaroi.

”Epäilen saimmeko kaiken irti viileämmästä kelistä, mutta onneksi kisa on vasta huomenna. Taistelemme Force Indiaa vastaan, ja ainakin saamme niihin verrattuna paremmat taktiset vaihtoehdot, kun pystymme valitsemaan renkaat starttiin”, suomalaiskuski summaili.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  4. 4

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  5. 5

    Jazz joutui taipumaan PSG:n edessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Brasiliassa merenneitouinti on kuntoilua – kuvakooste esittelee sukellusta ja tanssia yhdistävän lajin

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Zlatanin pojat ovat perineet isänsä suuren suun – ”Luulimme sinua hyväksi, onko vamma hidastuttanut?

  5. 5

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    10. 10

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää